10-luokan perustaminen Jokelaan

Aloite tehty:
10.03.2009
Tyyppi:
Kuntalaisaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Jokelan yläkoulun ja lukion vanhempainyhdistyksen johtokunta on sekä vanhemmilta että koulun edustajilta tulleen palautteen perusteella käsitellyt Jokelan yläkoulun nykyisten yhdeksäsluokkalaisten ja mahdollisten ns. koulupudokkaiden tilannetta.

Noin parikymmentä yhdeksäsluokkalaista on Jokelassa vaarassa jäädä kokonaan vaille päästötodistusta tai opintomenestys on niin huono, että nuori ei tule saamaan jatko-opiskelupaikkaa.

Vanhempainyhdistys on erittäin huolissaan tilanteesta. »Putoamisvaarassa" olevia yhdeksäsluokkalaisia on aivan liikaa. Jokelan koulukeskuksen ja jokelalaisten nuorten elämä on alkanut vähitellen hitaasti normalisoitua, mutta syksyn 2007 tapahtumien vaikutukset säilyvät yhteisössä vielä pitkään. Yksikään Jokelan nuori ei saa jäädä väliinputoajaksi tai syrjäytyä näin varhaisessa vaiheessa sen vuoksi, että koulu menestys yläasteella on nyt jäämässä heikoksi. Jokelan yhdeksäsluokkalaisista on nyt kannettava vastuu, jotta vältetään myöhempiä ongelmia. Erityisesti tässä vaikeassa taloustilanteessa ja työttömyyden kasvaessa ei työpaikkojakaan tule olemaan 15-16-vuotialle nuorille tarjolla.

Vanhempainyhdistys esittää aloitteenaan, että Jokelaan perustetaan ensi syksynä kymmenen paikkaa käsittävä 10-luokka.

- 10-luokka antaa ilman jatkokoulutuspaikkaa jääville mahdollisuuden paikata opintoja kokonaisuudessaan ja varmistaa tulevaisuuttaan. Koulupudokas-ilmiöön tulee suhtautua Tuusulassa ns. nollatoleranssilla. Kaikille peruskoulunsa päättäville on varmistettava jatko-opiskelupaikka.

- Jokelaan on saatava oma 10-luokka, jotta voidaan vaikuttaa jokelalaisten nuorten opiskelumotivaatioon ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Jos pelkkä oppitunneille osallistuminen on haasteellista ja ollut johtamassa huonoon koulumenestykseen, opiskelumotivaatiota ei edistä 10-luokan sijainti toisessa kunnassa tai Etelä-Tuusulassa hankalien matkojen päässä.

- 10-luokalla voidaan tukea oppilasta jatkoa varten myös sellaisessa tilanteessa, kun suuria vaikeuksia on vain jossain tietyssä aineessa tai osa-alueella. Samalla pitäisi olla mahdollista rakentaa silta esimerkiksi lukio-opintoihin tarjoamalla mahdollisuus osallistua myös lukion kursseille aineissa, joissa oppilas ei erityistä tukea ja kertausta tarvitse.

Vetoamme poliittisiin päättäjiin, että he ottavat koulun ja vanhempien huolen Jokelan yhdeksäsluokkalaisista nyt tosissaan ja toimivat asiassa.

Käsittelyvaiheet

10.3.2009: Kasvatus- ja sivistystoimeen valmisteltavaksi
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 20.5.2009 § 35: Ehdotus kunnanhallitukselle
Kunnanhallitus 8.6.2009 § 350: Aloite käsitelty

Vastaus

Syksyllä 2009 aloittaa Joustavan perusopetuksen ryhmä sekä Keudan ammattikymppi. Ammatillisen opetuksen aloituspaikkoja on lisätty. Myös erityisopetusta on lisätty Jokelassa. Mikäli nämä toimenpiteet ja jälkiohjaus eivät riitä, selvitellään muita mahdollisia keinoja tukea Jokelan alueen nuoria opiskelupaikan saamisessa. Kasvatus- ja sivistystoimella on valmius suunnata resursseja niin, että tarvittaessa lisäryhmän perustaminen Jokelaan on mahdollista. Tavoitteena on, että kukaan yhdeksäsluokkalainen ei jää ilman jatko-opiskelupaikkaa yhdeksännen luokan jälkeen.

Päivitetty: 22.02.2012

« Takaisin