Esi- ja perusopetuksen oppilaille vaaralliseksi luokitellut tiet

Aloite tehty:
18.09.2012
Tyyppi:
Kuntalaisaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Pyydän, että Tuusulan kunta tarkistaa risteyksen Maisalantie ja Huhtariihentie. Risteyksessä on suojatie tultaessa Huhtariientieltä Maisalantielle. Maisalantie on ylitettävä päästäkseen kevyenliikenteenväylälle. Kyseisessä paikassa Maisalantiessä on kaarre/mutka joka haittaa näkyvyttä hyvissä ajoin suojatiehen. Huhtariihentieltä tultaessa Maisalantien ylittävälle suojatielle on alamäki, joka myös tekee koululaisten tien ylityksen vaaralliseksi. Maisalantiellä, kyseisellä alueella, on nopeusrajoitus 60 km/h, jota ei noudateta. Maisalantiellä on paljon liikennettä mm. Lahelan ja Myllykylän asutuksen vuoksi. Erityisesti haluan mainita raskaan ajoneuvokaluston suuren määrän johtuen Seepsulan kiviainesaseman toiminnan vuoksi joka sijaitsee Myllykylässä. Tuusulan kunnan on tarkastettava kyseinen paikka, ja harkittava tulisiko risteys luokitella esi- ja perusopetuksen oppilaille vaaralliseksi.

Käsittelyvaiheet

19.9.2012: Teknisen toimen valmisteltavaksi
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 10.9.2013 § 77: Aloite käsitelty

Vastaus

Toni Muranen on 19.09.2012 tehnyt kunnan tekniselle toimelle aloitteen koskien Maisalantien ja Huhtariihentien risteysalueen vaarallisuutta. Aloitteessaan Toni Muranen esittää, että Tuusulan kunnan olisi tarkistettava kyseinen paikka ja harkittava tulisiko risteys luokitella esi- ja perusopetuksen oppilaille vaaralliseksi. Aloite on liitteenä sekä kuva risteysalueesta kunnan www-sivuilla kokouksen esityslistan liitteenä.

Kasvatus- ja sivistystoimen pyynnöstä Keski-Uudenmaan poliisilaitos on 14.8.2012 antanut lausuntonsa koulumatkan liikenneturvallisuudesta koskien koulumatkaa Kratinkalliontie - Riihikallion koulu. Koulureitti kulkee Maisalantien ja Huhtariihentien risteyksen kautta. Poliisi on 29.7.2012 suorittanut ko. reitillä reittikatselmuksen. Keski-Uudenmaan poliisilaitoksen liikenneturvallisuuskeskuksen lausunnossa raportoidaan seuraavasti:

 "Kratinkalliontie Maisalantielle on hiekkatietä ja kevyenliikenteen väylää ei ole. Maisalantien ylityksessä on suojatie. Nopeusrajoitus Maisalantiellä on 60 km/h. Ei havaittu mitään poikkeavaa tai sinänsä vaarallista. Maisalantiellä on kohtuullisen paljon työmatkaliikennettä aamulla ja iltapäivällä. Poliisin aluetta koskevat tilastotiedot ja valvontatilastot eivät tue käsitystä selvityksen alla olevien reittien vaarallisuudesta. Myöskään poliisipartion paikkakatselmuksen mukaan reitillä ei ole havaittu mitään normaalista poikkeavaa tai sinänsä vaarallista.” Poliisin lausunto on liitteenä.

Kasvatus- ja sivistystoimi on pyytänyt tekniseltä toimelta tietä koskevat tiedot; liikennemäärät, tiedot raskaan liikenteen osuudesta jne. Teknisen toimen raportti on liitteenä.

Asiantuntijalausuntoihin perustuen Maisalantien ja Huhtariihentien risteysaluetta ei voida pitää esi- ja perusopetuksen oppilaille vaarallisena risteyksenä.

 Liite nro 77

 Tuusulan kunnan koulukuljetusopas on nähtävillä kunnan www-sivuilla.

 Lisätiedot: opetuspäällikkö Markus Torvinen, p. 8718 3410

 Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti todeta, että Maisalantien ja Huhtariihentien risteysalue ei ole perusopetuslain 32 §:n mukaan vaarallinen esi- ja perusopetuksen oppilaille.

                   

Päätös

Päivitetty: 01.10.2013

« Takaisin