Etelärinteen päiväkotiin lapsille ulkoiluvälineitä/-kalusteita

Aloite tehty:
31.10.2012
Tyyppi:
Kuntalaisaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Toivoisin kunnan pikaisesti satsaavan budjetistaan hiukan rahaa Etelärinteen päiväkodin pihakalusteisiin. Eli ko. päiväkodissa pienillä ei ole aktiviteettejä riittävästi päiväkodin pihassa. Pienten ilona ollut liukumäki oli laho ja se jouduttiin purkamaan, mutta tilalle ei saatu uutta. Sekä päiväkodin pihalla oleva kiipeilytelinekkään ei mielestäni täytä turvallisuus määräyksiä, on liian korkea ja sekin on jo aika laho. Eikö kunta todellakaan voi hankkia Etelärinteen päiväkodin pihaan pienten kuntalaisten iloksi liukumäkeä?? sekä muita aktiviteetteja?

Käsittelyvaiheet

1.11.2012: Kasvatus- ja sivistystoimeen valmisteltavaksi
26.3.2013: Varhaiskasvatuspäällikön sijaisen Eila Rapalan vastaus aloitteen tekijälle sähköpostitse

Vastaus

Talousarvioon 2013 ei valitettavasti ole varattu erillistä rahaa  tähän kohteeseen, mutta  jos tämän vuoden pihojen kunnostamiseen liittyviä rahoja jää, pyritään ko. päiväkodin pihaan tekemään hankintoja / korjauksia jo tänä kesänä. Terveystarkastaja Teemu Roine  on myös viestittänyt kunnalle Etelärinteen päiväkodin pihan haasteista. Rakennuspäällikkö Esa Koskisen kanssa olemme tekemässä tarkempaa Etelärinteen päiväkodin kunnostus/perusparannussuunnitelmaa, johon sisältyy myös pihaan liittyvät haasteet. Päiväkodin pihan kunnostamiseen tehdään määrärahavaraus talousarvioesitykseen 2014.

Päivitetty: 09.04.2013

« Takaisin