Rantatien nimen muuttaminen Tuusulan Rantatieksi

Aloite tehty:
20.11.2013
Tyyppi:
Kuntalaisaloite
Käsittelyvaihe:
Vireillä

Tuusulan Rantatie on eräs maamme tunnetuimmista kulttuuriteistä, jonka arvo tunnetaan laajalti. Tien kulttuurihistoriaIlista merkitystä osoittaa myös se, että tämä reilun kolmen kilometrin pituinen tie nimettiin vuonna 1982 museotieksi. Perusteluina
olivat tien historiallinen tausta, maisemalliset arvot ja taiteilija-asutuksen luoma omaleimaisuus. Tarve nimen muutokseen tai paremminkin tasmennykseen johtuu
myös siitä, että maassamme on lukuisa määrä "paljaita" Rantateitä. Tarve erottautua tästä joukosta "Tuusulan Rantatienä", on ilmeinen.

Tuusulan kunta, Järvenpään kaupunki ja Tuusulanjärven alueen matkailuyritykset ovat vuoden lopulla käynnistäneet hankkeen, jonka tarkoituksena on kasvattaa Maakuntajärvemme ja sen ympäristön matkailullista vetovoimaa ja sen kautta lisätä
alueen matkailutuloja ja työllisyyttä. Tuusulan Rantatie-nimen virallistaminen ja sen myötä nimen vakiintunut käyttöönotto osaltaan tukee tässä hankkeessa onnistumista.

Tuusula-Seura toivoo, että sen tekemä aloite käsiteltäisiin mahdollisimman ripeästi, jotta Tuusulan Rantatie nimi voitaisiin ottaa virallisesti käyttöön kaikessa Tuusulan Rantatiehen liittyvässä toiminnassa, markkinoinnissa ja uutisoinnissa.

Käsittelyvaiheet

25.11.2013: Kuntakehitykseen ja tekniselle toimialalle valmisteltavaksi
27.11.2013 Nimistötoimikunnan valmisteltavaksi
26.2.2014: Nimistötoimikunnan lausunto

Päivitetty: 09.03.2020

« Takaisin