Hämeentien ja Hyrylän liikennevirtojen simulointi

Aloite tehty:
26.01.2014
Aloitteen tekijä:
Horjamo Kalle / Reinikainen Tuija
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Vaadin tehtäväksi perusteellista simulointia, jolla selvitetään onko Hämeentien aamu- ja iltapäiväruuhkat mahdollista ratkaista nyt suunniteltua turbospiraalia nopeammin ja edullisemmin seuraavilla toimenpiteillä:
• pääsuunnista tulevat liikennevirrat priorisoidaan kaistajärjestelyin ja valo-ohjauksella
• läpiajo Koskenmäentien kautta kielletään, jolloin Hämeentien liikenneympyrän tuleva poikittaisliikenne vähenee
• Hämeentien ja Nahkelantien ympyrä sekä Shellin ympyrää laajennetaan ja liikenne suunnitellaan kokonaisuutena siten että pääsuunnat aamulla ja iltapäivällä ovat vapaana

Olen tiedustellut alustavaa kustannustietoa Sito Oy:sta, joka arvioi että simulointi tulisi maksamaan noin 10 000 euroa.

Alla hahmotelma liikennejärjestelyiden lähtökohdista simuloinnin pohjaksi erikseen aamun ja iltapäivän osalta:

Aamu Hämeentie:
• Nahkelantieltä on oltava oma ”luikahduskaistansa” Helsingin suuntaan. Tämä yksinään riittää poistamaan Nurmijärven suunnasta tulevan jonon, koska Koskenmäentien läpiajokiellon jälkeen ainoastaan Hyvinkäälle päin menevät autot, joutuisivat ryhmittymään sisemmälle kaistalle. Hyvinkäälle ryhmittymistä varten on oltava oma bufferialueensa, jotta sisemmälle kaistalle odottavat autot eivät jää Helsingin suuntaan menevien tielle.
• Helsingistä päin (Koskenmäentien läpiajokiellon jälkeen = Kerava+Järvenpää+Helsinki) tuleville pitää olla vastaavasti koko ajan auki oleva oikea kaista käytössä Hyvinkään suuntaan. Sisemmälle kaistalle ryhmittyvien (Nurmijärvelle menevät) päästämistä ympyrään voidaan säädellä valo-ohjauksella siten, että he eivät katko liikaa päävirtaa Hyvinkäältä Helsinkiin. Mikäli valo-ohjaus hidastaa tätä virtaa liikaa he voivat Jokitien laajennuksen jälkeen valita myös tämän reitin. Lahelan orren rakentaminen Hämeentielle asti mahdollisimman nopeasti poistaisi kyseisen liikennevirran kokonaan, jolloin lienee täysin selvää, että aamuruuhka olisi Hämeentien osalta ratkaistu näillä toimenpiteillä

Aamu Shell:
• päävirralle Hyvinkäältä Helsinkiin on oltava oma jatkuvasti auki oleva luikahduskaistansa. Yksinkertaisimmillaan tämä voidaan toteuttaa sallimalla ajo Järvenpäästä Helsinkiin vain sisempää kaistaa pitkin. Tämä liikenne ei järjestelyssä lisäänny ja tässä suunnassa ei ole aamuisin minkäänlaisia ruuhkia. Laajemmassa versiossa rakennettava yksi uloin kaista lisää.
• sisemmälle kaistalle ryhmittyville Hyvinkäältä Järvenpään suuntaan meneville on rakennettava oma bufferialueensa. Koskenmäentien läpiajokiellon jälkeen tämä liikennevirta kasvaa ja mikäli bufferialue ei tyhjene voidaan Järvenpäästä Helsinkiin menevä liikenne katkaista valo-ohjauksella siten, että autot saadaan mahtumaan ympyrään. Tämä valo-ohjaus ei lisää Järvenpäästä Helsinkiin tulevia ruuhkia, koska kyseinen virta on jo nyt valo-ohjattu.
• Järvenpäästä Hyvinkäälle meneville on oma jatkuvasti auki oleva luikahduskaistansa, koska vain sisempää kaistaa pitkin voi mennä Helsingin suuntaan. Hämeentielle ei aiheudu ruuhkaa, koska Hämeentien ympyrässä on koko ajan kaista auki pohjoiseen

Iltapäivä Hämeentie
• Iltapäivällä ainoa todellinen ruuhka on tällä hetkellä Helsingistä Hyvinkään suuntaan. Koskenmäentien kautta iltapäivällä kulkevasta liikenteestä erittäin iso osa on liikennettä, joka on menossa myös Helsingistä Hyvinkäälle, mutta kiertää Koskenmäentien kautta Hämeentien ruuhkan takia. Koskenmäentien läpiajokiellon jälkeen Helsingistä Hyvinkäälle on koko ajan kaista auki, jolloin tämä ruuhka poistuu. Myös Helsingistä Nurmijärvelle vievä sisempi kaista todennäköisesti vetää hyvin, koska Koskenmäentien läpiajokiellon jälkeen sitä hidastaa vain Nurmijärveltä Hyvinkäälle menevät, joita on vähän.

Iltapäivä Shell
• Hyvinkäältä Järvenpäähän menevien autojen määrää on rajoitettava valo-ohjauksella siten, että kyseinen liikenne ei katko liikaa Helsingistä tulevaa päävirtaa. Nykyinen ongelma, jossa Hämeentien ruuhka ylettyy Shellin ympyrän asti poistuu Hämeentien ruuhkan helpottaessa.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 27.1.2014 § 14: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 28.1.2014: Kuntakehityksen valmisteltavaksi
Kuntakehityslautakunta 31.5.2017 § 94: Ehdotus kunnanhallitukselle ja valtuustolle
Kunnanhallitus 5.6.2017 § 304: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 19.6.2017 § 147: Aloite käsitelty

Vastaus

Hyrylän ympäristössä on laadittu viime vuosina eri projektien puitteissa useita erillisiä pienempiä liikennetarkasteluja, mm:

-                    Kulloontien ja Järvenpääntien aluevaraussuunnitelma, jonka yhteydessä on laadittu toimivuustarkasteluja Rykmentinpuiston alueen liittymistä Kulloontiehen ja Tuusulanväylään,

-                    Sulan osayleiskaavan liittymien toimivuustarkastelu, jossa on tarkasteltu Tuusulanväylän ja Fallbackantien sekä Tuusulanväylän ja Sulantien liittymiä,

-                    Häriskiven asemakaavan liittymäselvitys, jossa tutkittiin Hämeentien jakso Koskenmäen kiertoliittymästä Nummenväylän liittymään,

-                    Lahelanpelto II asemakaavaan liittyvä liikenneselvitys, jossa tutkittiin asemakaava-alueen vaikutukset ympäröivään katu- ja tieverkkoon (ml. Koskenmäen kiertoliittymä),

-                    Yleiskaava 2040:n yhteydessä laadittu liikenneselvityksiä, jossa on tutkittu mm. Lahelan Orren eri linjaus-vaihtoehtojen ja muiden uusien katuyhteyksien vaikutukset liikenteen suuntautumiseen ja liikennemäärien muutoksiin.

Näiden projektien myötä on jo saatu kattavasti tietoa Hyrylän alueen liikenneverkon kuormituksista ja liittymien toimivuudesta ja eri selvitysten tuloksia voidaan hyödyntää ja yhdistää laajemmiksi tarkasteluiksi. Vastaavia tarkasteluita laaditaan jatkossakin hankekohtaisesti Hyrylän keskustan ja muun ympäröivän alueen suunnittelun yhteydessä. Mallit syntyvät tällä hetkellä paloina, mikä on resurssien kannalta ainoa mahdollinen tapa tuottaa lähtötietojen osalta riittävän laadukkaita selvityksiä. Myöhemmin voi tulla myös tilanteita, että eri hankkeiden aikataulut ja hankkeiden sisältö sekä kunnan että ELY:n osalta kohtaavat niin, että laajemmin maantieverkkoa sisältävää simulointimallia on tarkoituksenmukaista lähteä tekemään. Nyt sellaisen tuottaminen ei kuitenkaan ole näköpiirissä.

Vaikka simulointimallien tekninen laatiminen ja mallitarkastelujen teko on kohtuullisen pienitöistä, tarvitaan niiden tekemiseen kuitenkin runsaasti lähtötietoja, jotta lopputuloksen luotettavuus ja laatu saadaan varmistettua. Näiden tietojen kerääminen luotettavasti ja kattavasti on työlästä suhteessa varsinaiseen mallinnustyöhön. Simuloinneilla on yleisesti helpointa tarkastella nykytilanteen liikennejärjestelmän toimintaa, jolloin lähtötiedot saadaan maastotutkimuksilla ja maankäytön tuottamat taustatekijät eivät muutu laajemmin. Kun simuloinnissa käsitellään esim. 20-30 vuoden päähän arvioituja liikennemääriä, epävarmuus kasvaa. Laajojen, useita liittymiä kattavien simulointimallien hyödyntäminen kärsii tästä vielä enemmän epävarmuuksien kertautuessa. Simulointien osalta kiertoliittymien toimivuuden mallintaminen on esim. liikennevaloliittymiä työläämpää ja vaatii enemmän liittymän ja mallinnusparametrien säätämistä ja lisäksi tähän parhaiten soveltuvat mallinnusohjelmat ovat erityisen herkkiä mm. lähtötietojen laadun suhteen.

Koskenmäen kiertoliittymän parantamisesta on laadittu tiesuunnitelma ja liittymän parantaminen on käynnistymässä. Koskenmäen kiertoliittymän osalta on suunnittelun yhteydessä tehty simulointimalli liittymästä ja

kerätty liittymän "nykytilaliikennemäärät" sekä sijoitettu simulointimalliin ennusteliikennemäärät. Suunnitelmassa on päädytty kattavien tarkasteluiden perusteella turboliittymävaihtoehtoon, jolla liittymän toimivuus saadaan varmistettua tuleviksi vuosikymmeniksi. Koskenmäen kiertoliittymän parantamiseen liittyy myös mm. Vaunukankaan kiertoliittymän rakentaminen, tulo- ja poistumissuuntien kaistajärjestelyiden toteuttaminen sekä kevyen liikenteen järjestelyitä, jotka aiheuttavat merkittävän osan hankkeen kustannuksista.  Nämä järjestelyt tulisi toteutettavaksi myös muunlaisilla kiertoliittymän kaistoja lisäävillä toimenpiteillä, mm. vapaa oikea -kaistoilla.

Koskenmäentie on ainoa Hyrylän keskustaa ja länsipuolisia asuinalueita yhdistävä itä-länsisuuntainen kunnan katuyhteys. Sen merkitys sisäisen liikkumisen näkökulmasta on merkittävä ja se on keskeinen osa liikenneverkkoa. Koskenmäentien liikennemäärän ohjaaminen muille reiteille aiheuttaisi tarpeettomasti ruuhkautumista muilla väylillä ja liittymissä. Koskenmäentien läpiajokieltoa ei ole suunnitteilla eikä sellaisen toteuttamiseen eikä mallintamiseenkaan ole missään suunnitelmissa varauduttu.

Koskenmäentien liikenteen rauhoittamiseksi ja liikennemäärän kasvun hillitsemiseksi on kunnassa käynnistetty Koskenmäentietä koskeva kehittämistarkastelu. Tässä tarkastelussa selvitetään Koskenmäentien käytävässä ja katualueella mahdollisia toimenpiteitä, joilla tien ajonopeuksia pyritään alentamaan ja tien houkuttelevuutta pidempimatkaisen liikenteen läpiajoreittinä vähentämään. Samassa yhteydessä tutkitaan myös mahdollisuuksia mm. kevyen liikenteen olosuhteiden parantamiseen sekä liikenneturvallisuutta parantavien toimenpiteiden toteuttamiseen ja tien melutason alentamiseen ja mahdolliseen melunsuojaukseen.

Päätös

Päivitetty: 01.08.2017

« Takaisin