Laskutustietojen julkistaminen

Aloite tehty:
08.12.2014
Aloitteen tekijä:
Reinikainen Tuija ja useat muut valtuutetut
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Helsingin Sanomat julkaisi reilu viikko sitten uutisen, jossa todettiin, että Helsingin kaupungin päätös julkistaa rahaliikenteen yksityiskohtia on saanut hallintokunnat tekemään säästöjä. Helsinki julkisti marraskuun alussa laskutustietoja vuosilta 2012 ja 2013. Kaupunginjohtajan mukaan rahaliikenteen avaaminen on näkynyt ryhtiliikkeenä hallinnon alojen rahankäytössä.

Helsingin julkaisemassa avoimessa datassa on tiedot yli 4,3 miljardin euron suuruisista palveluiden ja tavaroiden ostoista. Kyse on avoimuudesta ja kaikkien edusta.

Suomessa lainsäädäntö lähtee liikkeelle siitä, että kaikki julkisen sektorin tieto on lähtökohtaisesti julkista, mikäli toisin ei ole säädetty.

Laki viranomaistoiminnan julkisuudesta takaa kansalaisille varsin laajan pääsyn tutustumaan esimerkiksi erilaisiin asiakirjoihin. Käytännössä tietoja joutuu kuitenkin yleensä pyytämään erikseen.

Esitämme, että Tuusula ryhtyy Helsingin kaupungin esimerkin mukaan julkistamaan vuosittain edellisen vuoden laskutustiedot.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 8.12.2014 § 163: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 9.12.2014: Talouspalveluihin valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 10.4.2017 § 152: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 8.5.2017 § 75: Aloite käsitelty

Vastaus

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei tässä tai muussa laissa erikseen toisin säädetä. Mainitun lain 24 §:ssä on lueteltu salassa pidettävät viranomaisen asiakirjat. Sen mukaan salassa pidettäviä ovat mm. asiakirjat, jotka sisältävät tietoja valtion, kunnan tai muun julkisyhteisön tai säätiön liike- tai ammattisalaisuudesta taikka tietoja yksityisestä liike- tai am-mattisalaisuudesta. Näin ollen sellaiset laskutustiedot, jotka sisältävät tietoja kunnan tai yksityisen yhteisön liike- tai ammattisalaisuudesta, ei julkaista. Samasta syystä ei ole tarkoituksenmukaista julkaista kunnan vastaavien laskujen laskutietoja.

Mainitun lain 24 §:ssä on useita kohtia, joiden mukaan yksityisiä henkilöitä koskevat tiedot ja asiakirjat ovat salassa pidettäviä. Tällaisia tietoja ovat mm. sosiaali- ja terveydenhuollon sekä työhallinnon asiakkuus. Salassapitosäännöksistä johtuen laskutietoja ei julkaista siltä osin kuin ne koskevat yksityisiä henkilöitä.

Lähtökohtana laskutustietojen julkaisulle on muiden kuntien tapaan vientilistaustyyppinen Excel-tiedosto. Esimerkkejä julkaisutavasta löytyy mm. Helsingin ja Espoon kaupunkien internet-sivuilta. Laskun kuvia ei julkisteta, sillä joidenkin toimittajien laskusivuilla saattaa olla salassa pidettäviä henkilötietoja ja näiden laskujen poistaminen laskuaineistomassasta olisi kallista ja erittäin aikaa vievää käsityötä. Tuusulan osalta tiedot julkaistaisiin tilivuodesta 2016 alkaen eriteltynä toimittajan, kustannuspaikan, tilin ja kirjauspäivän mukaan.

Laskujen Excel-tiedoston sisältö tulisi kunnan osalta olemaan esimerkiksi seuraava:

-                    kirjauspäivä
-                    toimittaja
-                    tositenumero
-                    laskun summa
-                    tili
-                    kustannuspaikka.

Kunnan taloushallinnon järjestelmästä saatava laskuaineisto sisältää yritysten ja muiden y-tunnuksellisten yhteisöjen tietojen lisäksi tietoja yksityishenkilöille ja vähäisessä määrin joillekin muille y-tunnuksettomille yhteisöille tapahtuneista suorituksista. Julkistettava aineisto tulee rajata vain y-tunnuksellisten yhteisöjen laskuihin, jolloin merkittävin osa aineistosta tulee julkistettua ilman, että on vaaraa salassa pidettävän tiedon tulemisesta julki.

Laskutietojen julkaisemisesta aiheutuu kunnalle kustannuksia, joita ei ole huomioitu vuoden 2017 budjettia tehtäessä. Kustannuksia muodostuu seuraavista asioista:

-                    julkaistavan Excel-tiedoston luonti
-                    tiedoston julkaisusta aiheutuvien kyselyiden prosessointi
-                    prosessityö kyselyihin ja tarkemman tiedon välittämiseen liittyen
-                    asiantuntijatyö laskun sisällön tulkinnasta salassa pidettävän tiedon suhteen (käytännössä työllistää tietosuojasta vastaavia henkilöitä)

Mikäli julkaistuista laskutiedoista pyydetään tarkempia tietoja tai asiakirjoista jäljennöksiä, peritään työstä kunnalle aiheutuvat kustannukset. Laskutietojen antamisen ei voida kuitenkaan katsoa kuuluvan kunnan tiedotusvelvollisuuden piiriin.

KuntaPro Oy:lta on pyydetty kustannusarvio laskutiedoston luomisesta. Kustannusarvio on 1000 -2 000 euroa per vuosi. Tämän lisäksi kustannuksia muodostuu tiedoston julkaisusta aiheutuvien kyselyiden prosessoinnista. Tarkempien laskutietojen kyselyt tullevat tiedoston julkaisemisesta johtuen lisääntymään.

Laskutusaineisto muodostettaisiin vuosittain toukokuussa sen jälkeen kun edellisen vuoden kirjanpitoaineisto on täysin valmis.

Päätös

Päivitetty: 15.05.2017

« Takaisin