Blogi
8.20
Opiskelijan mietteitä poikkeustilan aikana
Tiesin, että tästä harjoittelujaksosta tulisi poikkeuksellinen.
Ei kohtaamisia, edes turvavälillä. Tulevan yhteisöpedagogin näkökulmasta melko haasteellinen tilanne. Siksi, että yhteisöllisyyden kokeminen mielestäni toteutuu aidoimmin oikean vuorovaikutuksen kautta, livenä. Sain kuitenkin mahdollisuuden toteuttaa harjoitteluni kunnassa ja sitten alkoikin miettiminen yhdessä kunnan yhteisömanageri Katja Revon kanssa siitä, miten voisimme aktivoida ihmisiä tällaisena poikkeusaikana.
Harjoitteluni kohdentui Kalliopohjan alueeseen, seitsemään talolliseen kerrostaloasukkaita. Kalliopohjan yhteisötila oli kiinni ja ikäihmisistä moni digiloikan ulottumattomissa. Osallistamisen vaihtoehdoiksi valikoituivat perinteisen puhelinneuvottelun avulla toimivat virtuaalikahvit ja rappujen välinen leikkimielinen rappubingo.
Huhtikuisessa rappubingossa jokainen asukas sai mahdollisuuden rastittaa keväthavaintonsa rapun ilmoitustaululla olevaan vappusanaristikkoon ja eniten rasteja kerännyt rappu palkittiin vappuna kauniilla kevätistutuksella. Tätä istutustapahtumaa tuli ikuistamaan Keski-Uudenmaan kuvaaja, turvavälillä tietenkin. Lehden toimittaja soitti puhelimitse ja haastatteli minua osallisuudestani vappubingoon ja virtuaalikahvitteluihin. Uskon, että tällä perinteisellä lehtimarkkinoinnilla oli virtuaalikahvitteluprojektin onnistumista edistävä vaikutus.
Kun ensimmäisen kerran kuulin sanan virtuaalikahvit, kuulosti se yhteisöpedagogin korviini erinomaiselta idealta ja aloinkin aluksi rakentelemaan etädigiryhmää, joissa saisin kaikenikäisiä ihmisiä ruutujen eteen ja osallistumaan moniulotteisiin aiheisiini. En ollenkaan ymmärtänyt, että digikärjellä osallistaminen ei ihan onnistukaan. Luulin todella, että ikäihmisistäkin suurimmalla osalla olisi älypuhelin ja tietokone. Olihan omilla appivanhemmillanikin. Mikään ei mennyt niin kuin ”Strömsössä”. Kukaan ei tarttunut hienoihin rakennelmiini ja digi-innostukseeni. Projekteissa oppii.
Onneksi sain eräältä asukkaalta puhelun, joka auttoi ajattelemaan eri tavoin. Puhelu avasi todellisuuden ja ymmärsin, miksi kukaan ei ilmoittautunut halukkaaksi, ei edes what´s-upp-ryhmäpuhelukokeiluun. Kaikki eivät halua olla mukana digiloikassa. Osa ihmisistä ei missään tapauksessa halua älypuhelinta, eikä tarvitsekaan. Oli keksittävä uutta osallisuuden edistämiseksi! Projektin digiosuus what´s upp-ryhmäpuhelukokeilusta vaihtui siis perinteiseksi puhelinneuvottelumalliksi. Ja sitten alkoi mainostus, joka sisälsi myös toisen kierroksen tiedotejakelua 234 kotiin. Rappuliikunta teki hyvää 😊
Jokaisen tultava kuulluksi ja nähdyksi omalla tavallaan
Viestinnällä ja markkinoinnilla on suuri merkitys. Kun sana alkoi kiirimään, osallistujalistat olivat äitienpäivän tienoilla jo lähes täydet. Tästä iso kiitos myös sille soittajatiimille, joka jo toista kierrosta soitti ikäihmisille kysellen heidän hyvinvoinnistaan poikkeustilan aikana. He mainostivat virtuaalikahvitteluryhmääni puheluidensa lomassa ja tarjosivat ikäihmisille mahdollisuutta osallistumiseen.
Osallisena olemisen kokemus on suurimmalle osalle ihmisistä todella tärkeää. Muuten on vaarassa kuihtua näkymättömäksi. Jokaisen olisi saatava tulla kuulluksi ja näkyväksi omalla tavallaan. Kunnalla on yhteisötiloja, joissa on mahdollisuus kohdata oman asuinalueen asukkaita ja turista niitä näitä. Kun poikkeustila menee ohi, avautuvat nämä yhteisötilat kaikille. Kahvipannut porisevat ja puheen sorina saa taas alkunsa. Osallisuus, yhteisöllisyys ja toisten ihmisten kohtaaminen tulee tuntumaan entistä arvokkaammalta.
Kiitollisin terveisin,
Tanja Laitila
tuleva yhteisöpedagogi, Humanistinen ammattikorkeakoulu
