Blogi

7. joulukuuta 2017 14.40

Tuusulan osallisuussivuston rakentaminen

Kuluvana syksynä olen saanut olla mukana tuottamassa Tuusulan kunnan tuoretta osallisuussivustoa. Projektin myötä pääsin sanoittamaan kunnan työntekijöiden ja tuusulalaisten tarinoita osallisuudesta. 

Niitä oli paljon, sillä Tuusulassa on jo pitkään tehty töitä kuntalaisten osallisuuden parissa. Haastavampi osa tehtävänantoa oli tuoda ajankohtainen osallisuustyö paremmin kuntalaisten saataville. Osallisuus ei nimittäin ole muusta kunnan toiminnasta erillinen saareke, vaan työtä tehdään kaikilla toimialoilla.

Vastasimme projektitiimin kanssa haasteeseen uudistamalla sivuston rakennetta. Lisäksi sivustolle tuotiin - nimenomaan osallisuustyön esille nostamiseksi - oma kalenteri sekä ajankohtaista - palsta. Ne täyttyvät pikku hiljaa, uusien osallisuustarinoiden syntyessä.

Lisäksi päätimme käynnistää tämän blogin. Blogissa kerrotaan kehittämisverkostojen toiminnasta, esitellään hyviä käytäntöjä Tuusulan malliin sekä tarjotaan vapaaehtoisille mahdollisuus kertoa oma tarinansa.

Sivuston ensimmäinen versio on nyt valmis, mutta työ jatkuu. Toivomme, että löydät sivuston kautta oman tapasi osallistua - vastaamalla mielipidekyselyyn, tarttumalla toimeen vapaaehtoisena tai osallistumalla vaikkapa alueellisten kehittämisverkostojen toimintaan!

Anu Heikkilä

Viestinnän koordinaattori (asukasosallistuminen)

Kuva: Kari Kohvakka

TUNNISTEET: Osallisuus