Uniikki paletti – Tuusulan museoblogi
Tuusulan museo nostaa blogissaan esille ajankohtaisia asioita ja tarjoaa kurkistuksia museon arkeen. Blogissa julkaistaan myös muualla julkaistuja artikkeleita.
9.15
Mitä ihmettä viestit, sana Tuusula?
Paikannimen Tuusula alkuperästä on lukuisia tulkintoja: vesilinnun pään tupsusta aina saamenkielen sanaan dušši, turha tyhjä. Kotipaikan nimen etymologia – historiallinen polveutuminen – on toisille intohimo, toisille langanpää uuteen kotiseutuidentiteettiin. Hauskaa nimistöhistorian uumenissa on aina.
Kaksi vahvinta nimiselitystä liittyvät henkilönnimeen Tuusa tai sitten hämäläisten murteiden sanaan tuusia, joka olisi sanan metsästää synonyymi. Tuusa tai Tuusot saapuivat tänne muinaishämeen asutuspesäkkeistä joskus tuhat vuotta sitten. Kyse oli erämiehestä tai ehkä turkismetsästäjien suvusta. Tuusot jäivät näillä main sijainneitten ansapolkujensa luokse asumaan. Sieltä täältä tuprahteli kaskisavuja.
Tuusojen muisto elää Tuusulan vanhoissa paikannimissä. Tusunmaa, Tuusunmäki, Tuusansuo. Ehkä tällainen nimi oli myös Kirkonkylän kohdalla ennen kirkkoa; periytyi siitä asutuksen ja kylän nimen kylkiäiseksi ja kimmahti sittemmin myös järven ja koko kunnan nimeksi. Tuusula tarkoittaa Tuusojen asuinsijaa ja nykytuusulalaiset ovat heidän paikannimikaimojaan.
Tuus-alkuinen nimistö saattaa kuitenkin viitata myös metsästykseen, siis hämäläismurteiden verbiin tuusia, jolloin Tuusula tarkoittaisikin alun perin metsästysmaata, hämäläisten eräaittaa. Myös tällä teorialla on vankka kannattajakuntansa. Sanat ja taustat ovat niin lähellä toisiaan, että ne melkein sisältävät toisensa: viittaavat molempiin sekä henkilöön Tuusa että teonsanaan tuusia, metsästää.
Jännittävää on, että molempia teorioita on tarjottu Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen taholta. Ensin vaaka näyttäisi kallistuneen metsästyksen puoleen – metsästystoiminnan mukaan nimetyt luonnonkohdat –, mutta on sittemmin kääntynyt henkilönnimiteorian kannalle. Päätin kirjoittaa Kotukseen ja kysyä, onko sanaa tuusia ylipäätään ollut olemassa ja voisiko sillä kuitenkin olla tekemistä paikannimen Tuusula kanssa.
Kotuksen tutkijan Pirkko Kuutin vastaus avasi sanaa Tuusula uudella ja riemukkaalla tavalla. Verbi tuusia tosiaan löytyy vanhasta kirjasuomesta, tosin harvinaisena. Kuutti kirjoittaa: Vanhoista suomenkielisistä sanakirjoista sana tuusia löytyy 1700-luvun lopulta lähtien. Lisäksi se esiintyy parissa samoihin aikoihin ilmestyneessä runotekstissä, joista toinen on kansanruno:
Anna Ukko uuhiasi - -
Anna ojnahat omasi - -
Ukko kullainen kuningas,
Tuuwwos ilman tuusimata,
Waromata waaputtele - -
Kotuksen tutkija tulkitsee, että "loitsu" liittyy saaliin pyytämiseen metsän valtiaalta. Sanan tuusimata hän kuitenkin näkee merkityksessä pelkäämättä, ehkä siten, että saalis tulisi ilman metsästykseen liittyvää pelkomomenttia. Tulkinnan vahvistukseksi hän löytää Eric Erikinpoika Frosteruksen häärunon Onnen Toivotus vuodelta 1777.
Turha Poijan ponnistella
Turha tytön tuusitella,
Kuin on kauppa korkialla
Taiwahassa tatrottuna - -
Itse jäin miettimään, että voisiko kohdan "Tuuwwos ilman tuusimata" lukea myös siinä merkityksessä, että saalis ikään kuin kävelisi luokse, ilman että täytyy nähdä metsästyksen vaiva. Pirkko Kuutti tekee pienen myönnytyksen, kun toteaa, että metsästykseen verbi liittyy "mutkan kautta". Eräissä 1700-luvun sanakirjoissa sen merkitykseksi nimittäin määritellään 'ajaa jälkiä, vainuta, nuuskia' varsinkin koiraan liittyen.
Nyt mielikuvat loksahtavat hauskasti kohdilleen. Tuusiminen tosiaan sopisi kuvamaan metsästyskoiran toimintaa. Koira häärii ja tuhisee kuono maanpintaa viistäen, terhakkaana ja touhukkaana, valmiina syöksymään ajoon. Olisihan aivan ihanaa, jos paikannimi Tuusula sisältäisi aavistuksen metsänkävijöitä auttaneesta kippurahäntäisestä nuuskuttelijasta!
Kotuksen Pirkko Kuutti kuitenkin toppuuttelee: 1800-luvun sanakirjoissa merkitys – tuusia: nuuskia, vainuta – esiintyy yhä, mutta myös abstraktimpi vainuamisen merkitys 'aavistaa'. Sanaan liitetään myös merkitys 'pelätä', joka joissakin 1800-luvun sanakirjoissa on ainoa mainittu merkitys. Murreaineistosta Kuutti ei onnistunut sanaa tällä kertaa lainkaan löytämään.
Loppukommentiksi nostan lainauksen kielitieteilijä FT Terhi Ainialalta. Ainiala puntaroi Tuusulan ja muiden Tuus-alkuisten paikannimien sukulaisuutta päätyen väittämään "Tuusulassa on asunut Tuusia, mutta Tuusniemellä ei". Sitaatin lukuohjeeksi lisättäköön, että Tuusulanjärven vanhempi nimi tiedetään Kaukajärveksi. Joesta sen sijaan emme tiedä.
[Pohjoisemmassa] Tuus-alkuiset nimet eivät perustune henkilönnimeen, vaan niiden taustalla on todennäköisemmin jokin merkitykseltään hämärtynyt sana. [Kyseiset] Tuus-nimet ovat -- keskeisten paikkojen, mm. järvien [ja mäkien] nimiä -- lähes aina seudun vanhimpia nimiä. Järviä ei juuri ole nimetty ihmisten, vaan järven jonkin ominaisuuden mukaan.
Jaa-a, varmalta vaikuttava tiedon kuvajainen läikkyy hetken veden pinnalla, mutta kohta se jo hajoaa ja muuttaa muotoaan. Enpä tiedä tulinko tästä historian peilailusta paljoakaan viisaammaksi, mutta nautin kyllä kovasti! Postitellessa esille pulpahtaneet uudet vivahteet olivat herkullisia! Mitä itse tuumin on, että Tuusulan kohdalla sekä henkilöön että hämärään eräalkuperään viittaavat teoriat kannattaa joka tapauksessa pitää avoimina.
Filosofi Friedrich Nietzsche on todennut "ei ole tosiasioita, on vain tulkintoja". Kuinka totta se onkaan! Meille jää vapaus sukellella ja iloita, ajatella ja keskustella inhimillisen historian rikkaudessa!
Harri Nyman
yleisötyöamanuenssi, FT kansatieteilijä
Tuusulan museo
LÄHTEITÄ
Suomalainen paikannimikirja. Kotimaisten kielten keskus, julkaistu 2007.
Tuusulasta Tuusniemelle. Ainiala, Terhi 1999.
Suur-Tuusulan historia I. Esihistoriallisesta ajasta seurakunnan perustamiseen 1643. Useita kirjoittajia, julkaistu 1983. Ks. esim. s. 57-61 (viitteineen), 72, 95.
Kommentit