Toimintakeskus Kettunen

Toimintakeskus KettunenTuusulan kunta tarjoaa tuusulalaisille kehitysvammaisille henkilöille tuetun työtoiminnan palveluja, valmentavan ryhmän toimintaa, työtoimintaa ja päivätoimintaa kunnan ylläpitämässä toimintakeskus Kettusessa.

Päivä- ja työtoiminta sekä tuetun työtoiminnan palvelut järjestetään laadukkaasti ja taloudellisesti kehitysvammaisen henkilön elämänhallintaa edistäen.

Jos olet kiinnostunut työllistämään kehitysvammaisen henkilön, ota yhteyttä Toimintakeskus Kettuseen. Kirje yrityksille !

Työ- ja päivätoimintojen tehtävä on tarjota mielekästä työtä ja toimintaa kehitysvammaisen henkilön arkeen sekä tukea kotona asuvien kehitysvammaisten henkilöiden perhettä järjestämällä hoitoa ja toimintaa kodin ulkopuolella. 

Toimintakeskus Kettunen on aloittanut toimintansa vuonna 1998. Asiakkaita tällä hetkellä toimintakeskus Kettusessa on 54. Kettunen muutti heinäkuun lopussa 2013 uusiin remontoituihin tiloihin Anttilan luonnonkauniille alueelle. Toimintakeskus Kettunen on yksi Tuusulan kunnan ekotukikohteista.

Aukioloajat: ma­–to 8–16 pe klo 8–14.15

Yhteystiedot: Toimintakeskus Kettunen, Tähtientie 2, 04300 Tuusula

Toimintakeskus Kettusen esimies on Päivi Jauhiainen.

Palveluihin hakeutuminen tapahtuu ottamalla yhteyttä kehitysvammahuollon sosiaaliohjaajiin Hanna-Leena Iskaniukseen tai Päivi Riikoseen.     

Kesäolympialaiset 2016

Toimintakeskus Kettusen väki vietti kesäolympialaisia Hyrylän urheilukeskuksessa 9.6.2016. Olympialaiset huipentuivat jalkapallo otteluun. FC Kettunen kohtasi Tuusulan kunnan luottamushenkilöistä ja työntekijöistä kootun joukkueen (Marko, Irma, Karita, Mika, Jani, Mikko, Pasi-Jussi, Eija, Risto ja Sami). Ottelu oli todella tiukka ja pelattiin hyvässä hengessä. FC Kettunen voitti pelin 3-0.
 

Retki Korkeasaareen

Kettusen työ- ja päivätoiminnan väki teki syysretken Korkeasaareen 4.10.2016. Matkustimme omalla bussilla Kai-kuljettajan kanssa. Näimme paljon mielenkiintoisia eläimiä ja kävimme syömässä ravintolassa.

Retki Metsäpirtille

Koko Kettusen väki nautti aurinkoisesta kevätpäivästä Rusutjärven Metsäpirtillä 24.5.2016. Rohkeasti kokeilimme seikkailurataa toinen toistamme tukien. Ohjelmaan kuului tietenkin myös makkaran paistoa, nokipannukahvit ja saunomista.

Sadonkorjuujuhla

Vietimme Kettusessa sadonkorjuujuhlia 1.9.2016. Päivän aikana maistelimme erilaisia kasviksia ja ratkoimme aiheeseen liittyviä tehtäviä. Saimme myös vierailulle Matti-isännän ja hänen hienon Zetorinsa. Iltapäivällä myös tanssimme.