• Ota retkikohteeksi Sarvikallio

  • Kesäisessä koivikossa silmä lepää

  • Tuusulanjoen varren monipuolisuus yllättää

  • Luonnossa liikkuminen virkistää ja voimaannuttaa

  • Keväinen metsä herää eloon talven jäljiltä

  • Maastopyöräilyssä maisemat vaihtuvat

  • Syksyn satoa syysmetsästä

Tuusulan lähimetsät

Tiesitkö?

  • Tuusulan kunta omistaa puistometsiä noin 380 hehtaaria ja talousmetsiä 1100 hehtaaria.
  • Tuusulan metsät sisältävät paljon luonnoltaan monimuotoisia virkistyskohteita. Esimerkiksi jokilaaksoissa ja vesistöjen äärellä kasvaa reheviä lehtoja, pohjoisesta löytyy karuja kallioisia männiköitä ja mustikkaturvekankaita. 
  • Tuusulan pitkä historia on ollut osana muovaamassa kunnan metsistöä. Kulttuurihistorian vaikutus metsien kehitykseen on selvästi nähtävissä vanhoilla pelloilla ja niittyalueilla, jotka ovat metsittyneet nuoriksi lehtimetsiksi.

Tuusulan alueella sijaitsevat metsät sisältävät paljon luonnoltaan monimuotoisia virkistyskohteita. Useissa metsissä risteilee polkuja, jotka tarjoavat esteettömän kulun kaikille metsänkävijöille. Hyvien liikuntamahdollisuuksien lisäksi useiden metsäkohteiden lähiympäristössä on muitakin aktiviteettejä, esimerkiksi taidetta tai lasten leikkipaikkoja. 

Sarvikallion, Fjällbon puiston ja muiden kuuluisien metsäkohteiden ohella Tuusulan alueella on useita vähemmän tunnettuja upeita retkeily- ja liikuntakohteita, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua.

Muutama vinkkimme sinulle – astu lähiluontoon ja lumoudu sen kauneudesta:

* Merkityistä kohteista lyhyet esittelyt ja sijainnit Tuusulan lähimetsät tutuiksi -materiaalissa. 

Tutustu: Tuusulan lähimetsät tutuiksi

Katso myös esittelyvideot YouTubesta:
Alhonlampi
Kolsanmetsä
Rykmentinpuiston metsä

Kaipaatko lisää vaihtoehtoja?

Lisää Tuusulan luontokohteita Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen sivuilla, ulkoilureittejä Tuusulan vapaa-aikapalveluiden sivuilla ja puistoja viherpalveluiden sivuilla. Tutustu myös viimeisimpiin alueemme suunnistuskarttoihin.

Voit tutustua luontokohteisiin ja luonnonsuojelualueisiin myös Virtuaali-Tuusulassa.