Hyrylän urheilukeskuksen kehittämiskysely

IDEOIDEN KOONTI:Urheilukeskuksen ja Rykmentinpuiston kehittäminen, HARAVA -Kysely kuntalaisille 2015.
Hyrylän urheilukeskuksen kehittäminen jatkuu yleissuunnitelman päivittämisellä ja asemakaavatyöllä, joka on virellä Urheilupuisto -nimisenä asemakaavana.

KYSELYSSÄ KARTOITETTIIN UUSIA HARRASTUSMAHDOLLISUUKSIA HYRYLÄN URHEILUKESKUKSEEN!

Tuusulan urheilukeskuksen yleissuunnitelma päivitetään useassa vaiheessa osallistavan suunnittelun avulla. Internetpohjainen karttakysely oli avoinna
5.5. - 15.6.2015.

Urheilukeskuksen yleissuunnitelma

Hyrylän urheilukeskus sijaitsee lähellä keskustaa sekä aivan suunnitteilla olevan Rykmentinpuiston asuinalueen vieressä. Urheilukeskukseen tulevaisuudessa rakentuvat harrastusmahdollisuudet ovat merkittävä osa koko Hyrylän alueen kehittämistä. Urheilukeskuksen vieressä on kaunista luontoa, jonka halutaan myös jatkossa olevan kaikille yhteisenä virkistysalueena.

Karttakyselyn avulla selvitetään mitä toimintoja, urheilulajeja tai palveluita urheilukeskuksesta voisi tulevaisuudessa löytyä. Urheilukeskuksesta suunnitellaan myös laadukkaat ja katkeamattomat reitit Rykmentinpuistoon, viereisille asuinalueille sekä Keravan ja Savion juna-asemille. Millä toimenpiteillä alueesta tehdään perheiden, yksin tai ryhmässä liikkuvien ja eri-ikäisten kuntalaisten kohtaamispaikka?

Kerro meille näkemyksesi karttapohjaisen Harava-kyselyn avulla, jonne pääset klikkaamalla oheista kuvaa. Kysely on avoinna 15. kesäkuuta saakka.

Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan Kickbike -potkulauta sekä vapaalippuja Tuusulan uimahalliin. Mikäli haluat osallistua palkinnon arvontaan, jätä meille yhteystietosi.

VASTAA JA VAIKUTA!


Lisätietoja: Kaavasuunnittelija Maria Suutari-Jääskö puh. 040 314 3517 ja
liikuntapäällikkö Risto Kanerva puh. 040 314 2220

>> Voit tarkastella yleissuunnitelman päivitystä myös tästä...