Tuusulanjärven monet kasvot

Pekka Halonen, Saunaranta jäänlähdön aikaan 1916, Pekka Halosen seuraPekka Halonen maalasi toistuvasti Tuusulanjärveä. Talvella jäätynyt ja lumivaipan alle jäänyt järvi oli täysin erilainen kuin kesällä tai keväällä. Erityisesti Halonen oli kiinnostunut seuraamaan järven jäätymistä ja sulamista. Vaikka aihe oli näennäisesti sama, niin hän sai siitä paljon irti. Erilaisissa valaistuksissa, tunnelmissa ja vuodenaikoina maisema tuntui aina uudelta ja ennen näkemättömältä.

Järven samea vesi oli Halosen mielestä kiitollista kuvattavaa, sen pinnassa heijastuivat tuhannet eri valaistukset ihmeellisine väreineen. Näitä valaistuksia ja tunnelmia hän tutki teoksissaan yhä uudelleen ja uudelleen.

Tehtäväidea (kuvataide):

Kerätkää eri lähteistä kuvia Pekka Halosen maalauksista Tuusulanjärvestä. Lajitelkaa löytämiänne kuvia esimerkiksi vuoden- ja vuorokaudenaikojen mukaan. Jos kohdallenne osuu samasta paikasta maalattuja teoksia, voitte suorittaa vertailun.

Kirjastosta voitte lainata esimerkiksi Ateneumin taidemuseon vuonna 2008 julkaiseman kirjan Pekka Halonen tai Retretin vuonna 2005 julkaiseman kirjan Pekka Halonen. Neljä vuodenaikaa.