Asiointi kirjastossa koronavirusepidemian aikana

Tälle sivulle on koottu voimassa olevat ohjeistukset kirjaston käyttäjille koronavirusepidemian aikana. Kirjastossa noudatetaan aluehallintoviraston, KeuSoten ja Tuusulan kunnan antamia ohjeita ja rajoituksia.

Tuusulan kunnan koronatiedotteet.


Päivitetty 15.2.2022

Rajoitukset Tuusulan kirjastoissa

Kirjastoissa noudatetaan 30.6.2022 asti voimassaolevaa tartuntatautilain pykälää 58 c yleisistä hygieniavaatimuksista. Terveysturvallisuus on edelleen huomioitava tilojen käytössä.

Kirjastossa on vahva maskisuositus. Käsidesiä on tarjolla ja istumapaikat järjestetään mahdollisimman väljästi. Asioithan vain terveenä.

Asiointi kirjastossa

Asiakaspaikat järjestetään kirjastossa mahdollisimman väljästi ja asiakkaille annetaan mahdollisuus pitää riittävä etäisyys toisiinsa. Vain osa kirjaston sohvista, tuoleista ja lukupaikoista on asiakkaiden käytössä. Kirjastossa voi oleskella, kunhan huomioi riittävän etäisyyden muihin. 

Asiakastietokoneita on käytössä useampia. Osa on tarkoitettu 15 minuutin pika-asiointiin, osaa voi käyttää pidempään.

Kirjastossa on mahdollista pestä kädet, ja käsidesiä on tarjolla. Suosittelemme vahvasti maskin käyttöä. Kirjaston laitteiden ja pintojen tehostettua puhdistusta jatketaan.

Kirjastojen aukioloajat.

Tilat ja ryhmät

Lukusalit ja lehtisalit ovat käytössä, mutta istumapaikkoja on rajoitettu. Pääkirjaston lehtisali avataan aamulla klo 8. Jokelan ja pääkirjaston lukusalit ovat auki kirjaston aukioloaikoina.

Pääkirjaston kokoustila Lauraan ja Einariin sekä Pelihuone Epeliin voi tehdä varauksia. Ryhmätyötilaa voi käyttää. Asiakasmääriä saatetaan rajoittaa tiloissa.

Lisätietoa varattavista tiloista.

Kirjastoauto

Kirjastoauto ajaa reitit normaaliaikataulun mukaisesti. Kävijämäärärajoituksia ei enää ole, mutta koska väljyyttä edellytetään, saattaa pysäkillä edelleen joutua odottelemaan hetkisen omaa vuoroaan. 

Kirjaston tapahtumat

Kirjastossa järjestettävät tapahtumat löydät kunnan tapahtumakalenterista.


E-kirjasto

E-kirjastoon pääsee kätevästi vaikka kotisohvalta. Kirjasto tarjoaa verkossa e-kirjoja ja e-äänikirjoja, elokuvia, lehtiä, musiikkia ja musiikinopetuskursseja. Kirjaudu e-palveluihin kirjastokortilla ja PIN-koodilla. 

Kirjoja ja äänikirjoja 

Aikakauslehtiä 

Elokuvia 

Musiikkia 

Musiikkivideoita 

Musiikinopetusta 

Lisää linkkejä e-aineistoihin

Kirjaston ja muiden tahojen maksuttomia verkkoaineistoja.