Lahelan pohjavesialueen riskit selville

11.05.2016

Tuusulassa päivitetään Lahelan 1-luokan pohjavesialueen vuonna 2000 laadittu suojelusuunnitelma. Suojelusuunnitelman päivittäminen aloitetaan kartoittamalla pohjavettä vaarantavat tekijät alueen kiinteistönomistajille lähetettävällä kyselyllä. Kysely postitetaan toukokuun puolivälissä. Kyselylomakkeen voi ladata myös ympäristökeskuksen verkkosivuilta www.keskiuudenmaanymparistokeskus.fi vasemman laidan bannerista ”Lahelan pohjavesikysely”. On tärkeää, että mahdollisimman moni alueen asukas ja yritys vastaa kyselyyn.

Kiinteistöiltä tarvitaan tietoja muun muassa alueella sijaitsevista öljysäiliöistä ja niiden rakenteista sekä maalämpöjärjestelmistä ja jätevedenkäsittelystä. Yrityksille lähetetään oma, tarkennettu kyselynsä mm. kemikaaleista, öljysäiliöistä ja vaarallisista jätteistä. Nämä kaikki voivat muodostaa riskin pohjaveden laadulle.

Lahelan pohjavesialueella sijaitseva Tuusulan seudun vesilaitoskuntayhtymän Lahelan vedenottamo on merkittävä Tuusulan kunnan vesihuollon kannalta. Suojelusuunnitelman tarkoituksena on turvata puhtaan juoma- ja talousveden saanti kunnalliselta vedenottamolta ja kiinteistöjen talousvesikaivoista.

Pohjavettä vaarantavien tekijöiden kartoituksen lisäksi suojelusuunnitelmassa kootaan alueen aiempi hydrogeologinen aineisto. Lisäksi suunnitelmassa esitetään tarvittavat toimenpiteet pohjaveden laadun ja määrän turvaamiseksi sekä laaditaan ohjeet uusien toimintojen sijoittamisesta pohjavesialueelle. Suunnitelma on suositus ja sillä on viranomaistoimintaa ohjaava vaikutus muun muassa maankäytön suunnittelussa, pohjaveden muuttamis- ja pilaamiskieltojen valvonnassa sekä lupahakemuksia ratkaistaessa.

Lahelan pohjavesialueen suojelusuunnitelman päivitys valmistuu 30.11.2016 mennessä. Suojelusuunnitelman tekevät yhteistyössä Tuusulan kunta, Tuusulan seudun vesilaitoskuntayhtymä, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus sekä Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pöyry Finland Oy toimii suunnitelman konsulttina.

Lisätietoja antavat ympäristösuunnittelija Liisa Garcia, puh. 040 314 4740 ja ympäristökeskuksen johtaja Risto Mansikkamäki, puh. 040 314 2253, sähköposti etunimi.sukunimi@tuusula.fi

 

Takaisin