Kunnanhallituksen päätöksiä 12.9.2016

12.09.2016

Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset vahvistuvat kokousta seuraavan viikon tiistaina, kun tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville, paitsi sellaisissa asiakohdissa, jotka kokous tarkastaa ja hyväksyy välittömästi.

308 § Lahelanpelto II, asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus

Kunnanhallitus päätti hyväksyä laaditun asemakaavaehdotuksen sekä luonnosvaiheen mielipiteisiin ja lausuntoihin laaditut vastineet ja asettaa asemakaavaehdotuksen MRA 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville muistutusten esittämistä varten sekä pyytää asemakaavasta tarvittavat lausunnot.

309 § Varuskunta-alueen lämpökeskuksen vuokrasopimuksen irtisanominen

Sari Heiskanen esitti Liisa Sorrin, Mika Mäki-Kuhnan, Aila Koivusen ja Pasi Huuhtasen kannattamina, että kunnanhallitus päättää irtisanoa lämpökeskuksen vuokrasopimuksen.

Kunnanhallitus toteaa, että lämpökeskuksen aluetta tulee jatkossa tutkia kuntakehityslautakunnan lausunnon mukaisesti mahdollisena käyttötarkoituksena virkistyskäyttö esim. kulttuuri-, liikunta- ja näihin liittyvien muiden palveluiden alueena - uutena ja uudenlaisena Monttuna. Lämpökeskus antaa hyvän taustan ja luo paikalle identiteetin omaleimaisena tapahtumapaikkana. Tapahtumapaikan toteuttamisen edellytyksenä on, että alueen rakentamisen kustannukset voidaan kattaa alueen tontinmyyntituloilla, kuten on suunniteltu. Näin ollen lämpökeskuksen säilyttäminen ja ottaminen kunnan käyttöön on sidoksissa Rykmentinpuiston asemakaavojen etenemiseen ja tontinmyyntiin, joten kunta ei voi, uusiokäytön kustannusriskit ottaen huomioon, tässä vaiheessa taloudellisesti sitoutua lämpökeskuksen hankkimiseen tai kunnostamiseen.

Aalto-yliopiston ReUse-kurssin myötä tuotetut ja ratkaisuiltaan luovat uusiokäyttösuunnitelmat ovat suurelta osin yksityisen toteuttajan tarpeista lähteviä. Kunnanhallitus katsoo, että Senaatti-kiinteistöjen tulisi etsiä sinänsä kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen uusiokäyttöä varten uutta toimijaa yksityiseltä sektorilta.

Kunnanhallitus toivoo, että Senaatti-Kiinteistöt pidättäytyy lämpökeskuksen purkamisesta vähintään siksi ajaksi, kunnes Kuntakehityslautakunnan esittelytekstissä mainitut Aalto yliopiston kanssa suositellut kaksi opiskelijastipendityötä on tehty ja mahdollinen uuden Montun toteuttaminen on arvioitu yhteistyössä ottaen huomioon myös purkamisesta aiheutuvat kulut sekä valtuustossa 29.8.2016 tehty valtuustoaloite on käsitelty. Kunnanhallitus edellyttää tehdyn työn arviointia kuntakehityslautakunnassa ja kulttuurilautakunnassa työn valmistuttua.

Äänin 6-5 kunnanhallitus päätti irtisanoa lämpökeskuksen vuokrasopimuksen.

Kunnanhallitus päätti todeta, että lämpökeskuksen aluetta tulee jatkossa tutkia kuntakehityslautakunnan lausunnon mukaisesti mahdollisena käyttötarkoituksena virkistyskäyttö esim. kulttuuri-, liikunta- ja näihin liittyvien muiden palveluiden alueena - uutena ja uudenlaisena Monttuna. Lämpökeskus antaa hyvän taustan ja luo paikalle identiteetin omaleimaisena tapahtumapaikkana. Tapahtumapaikan toteuttamisen edellytyksenä on, että alueen rakentamisen kustannukset voidaan kattaa alueen tontinmyyntituloilla, kuten on suunniteltu. Näin ollen lämpökeskuksen säilyttäminen ja ottaminen kunnan käyttöön on sidoksissa Rykmentinpuiston asemakaavojen etenemiseen ja tontinmyyntiin, joten kunta ei voi, uusiokäytön kustannusriskit ottaen huomioon, tässä vaiheessa taloudellisesti sitoutua lämpökeskuksen hankkimiseen tai kunnostamiseen.

Aalto-yliopiston ReUse-kurssin myötä tuotetut ja ratkaisuiltaan luovat uusiokäyttösuunnitelmat ovat suurelta osin yksityisen toteuttajan tarpeista lähteviä. Kunnanhallitus päätti katsoa, että Senaatti-kiinteistöjen tulisi etsiä sinänsä kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen uusiokäyttöä varten uutta toimijaa yksityiseltä sektorilta.

Kunnanhallitus päätti toivoa, että Senaatti-Kiinteistöt pidättäytyy lämpökeskuksen purkamisesta vähintään siksi ajaksi, kunnes Kuntakehityslautakunnan esittelytekstissä mainitut Aalto-yliopiston kanssa suositellut kaksi opiskelijastipendityötä on tehty ja mahdollinen uuden Montun toteuttaminen on arvioitu yhteistyössä ottaen huomioon myös purkamisesta aiheutuvat kulut sekä valtuustossa 29.8.2016 tehty valtuustoaloite on käsitelty. Kunnanhallitus päätti edellyttää tehdyn työn arviointia kuntakehityslautakunnassa ja kulttuurilautakunnassa työn valmistuttua.

Kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

310 § Pakolaisten vastaanottopäätös, täytäntöönpanon tarkentaminen

Pasi Huuhtanen esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Esitys raukesi kannattamattomana.

Salla Heinänen esitti Aila Koivusen kannattamana, että päätökseen tehdään seuraava lisäys: kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää valtuuttaa kunnanhallituksen jatkotarkennuksiin lukumäärästä poikkeamatta.

Äänin 10-0, 1 tyhjää kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että

- valtuusto päättää muuttaa 13.6.2016 § 71 tehtyä pakolaisten vastaanottopäätöstä siten, että vuoden 2016 aikana kunta vastaanottaa 10 kiintiöpakolaisen lisäksi 15 turvapaikkaprosessin kautta oleskeluluvan saanutta ja että vuoden 2017 vastaanotto kohdennetaan ensisijaisesti kiintiöpakolaisiin, puolet vastaanotosta kohdennetaan ensisijaisesti lapsiperheisiin,

- valtuusto päättää valtuuttaa kunnanhallituksen jatkotarkennuksiin lukumäärästä poikkeamatta ja

- oikeuttaa kunnanjohtajan tarkentamaan Ely-keskuksen kanssa allekirjoitettua vastaanottosopimusta tältä osin.

Pasi Huuhtanen jätti eriävän mielipiteen.

311 § Timoskainen Vesa Tapani, Valtiokonttorin päätös ja omaisuuden vastaanottaminen

Kunnanhallitus päätti ottaa Timoskaisen omaisuuden vastaan sitoutuen Valtiokonttorin luovutukselle asettamiin ehtoihin.

Kunnanhallitus päätti luovuttaa varat puoliksi sosiaali- ja terveystoimelle käytettäväksi ”Kotona asumista tukevaan hankkeeseen” ja puoliksi kasvatus- ja sivistystoimelle käytettäväksi ”Hyvinvointia kulttuurista - kaikille kuntalaisille -hankkeeseen”.

312 § Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen yhteistoimintasopimus; tukipalveluiden ja niiden kustannusten kohdentaminen

Kunnanhallitus päätti hyväksyä esityslistan liitteenä olevan Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen yhteistyötoimintasopimuksen (14.9.2012) liitteen Isäntäkunnan tukipalveluiden ja niiden kustannusten kohdentaminen Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselle.

313 § Maakuntauudistuksen alueellinen esittely- ja keskustelutilaisuus 27.9.2016, edustajien valinta

Kunnanhallitus päätti valita Salla Heinäsen, Päivö Kuusiston ja Hannu Joensivun edustajiksi maakuntauudistuksen alueelliseen esittely- ja keskustelutilaisuuteen 27.9.2016.

Kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

314 § Viranhaltijapäätökset

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainittuja viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Esityslista

Takaisin