Valtuuston päätöksiä 7.12.2016

07.12.2016

Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset vahvistuvat kokousta seuraavan viikon tiistaina, kun tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville, paitsi sellaisissa asiakohdissa, jotka kokous tarkastaa ja hyväksyy välittömästi. 

116 § Hallintosäännön hyväksyminen ja pormestarin ja kunnanhallituksen varapuheenjohtajien palkan määrääminen

Salla Heinänen esitti Sanna Kervisen, Antti Kaikkosen, Ari Nymanin, Timo Huhtaluoman, Laura Åvallin ja Kirsi Viitasen kannattamina, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Äänin 35-16 valtuusto päätti käsitellä asian tässä kokouksessa.

Antti Kaikkonen esitti Ari Nymanin, Lauri Untamon, Monica Avellanin, Risto Rämön, Timo Huhtaluoman, Kirsi Viitasen ja Sanna Kervisen kannattamina, että pormestarille maksettava kokonaispalkka on 5 000 e/kk ja osa-aikaisille kunnanhallituksen varapuheenjohtajille maksettava kokonaispalkka on 1 500 e/kk. Äänin 27-24 valtuusto hylkäsi esityksen.

Valtuusto päätti hyväksyä kunnanhallituksen olevan hallintosäännön, joka tulee voimaan 1.6.2017 lukien ja oikeuttaa viranhaltijat tekemään hallintosääntöön pieniä teknisiä korjauksia.

Valtuusto päätti, että hallintosäännön § 99 lisätään, että nuorisovaltuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita valtuuston kokouksessa.

Valtuusto päätti kumota voimassaolevat hallintosäännön, lautakuntien johtosäännöt, valtuuston työjärjestyksen, luottamushenkilöiden palkkiosäännön, tarkastussäännön ja TA-2017 toimivaltuudet 1.6.2017 lukien.

Valtuusto päätti, että pormestarille maksettava kokonaispalkka on 7 500 euroa/kk ja osa-aikaisille kunnanhallituksen varapuheenjohtajille maksettava kokonaispalkka on 2 750 euroa/kk.

Petri Ahonen, Salla Heinänen, Timo Huhtaluoma, Paavo Juntunen, Sanna Kervinen, Ari Nyman, Ulla Rosenqvist, Risto Rämö, Antti Seppälä, Lauri Untamo, Kirsi Viitanen ja Laura Åvall jättivät eriävän mielipiteen.

117 § Valtuuston kokoukset vuonna 2017

Valtuusto päätti pitää kokouksensa vuonna 2017 esityslistan liitteen mukaisesti eli kokoontua seuraavina päivinä pääsääntöisesti klo 18.00: ma 23.1.2017, ma 13.3.2017, ma 8.5.2017, to 1.6.2017, ma 19.6.2017, ma 4.9.2017, ma 9.10.2017, ma 13.11.2017 ja ma 11.12.2017 (klo 15) sekä kokoontua valtuuston informaatiotilaisuuksiin pääsääntöisesti valtuuston kokousta edeltävänä torstaina valtuuston kokouskutsussa ilmoitettuna aikana.

Valtuusto päätti, että valtuusto kutsutaan koolle jokaiselle valtuutetulle lähetettävällä kokouskutsulla, joka lähetetään vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta ja johon liittyy esityslista käsiteltävistä asioista perusteluineen ja kunnanhallituksen ehdotukset valtuuston päätöksiksi.

Valtuusto päätti, että valtuuston kokouskutsu lähetetään esityslistoineen kunnanhallituksen jäsenille ja kunnan johtoryhmälle.

Valtuusto päätti, että kokouskutsu esityslistoineen lähetetään 31.5.2017 saakka sähköisesti, jollei sitä erikseen pyydetä paperitulosteena ja 1.6.2017 alkaen vain sähköisesti.

Valtuusto päätti, että ilmoitus valtuuston kokouksen ajasta ja paikasta sekä tarkastetun pöytäkirjan yleisesti nähtävillä oloajasta ja -paikasta julkaistaan valtuuston päättämässä ilmoituslehdessä sekä Tuusulan kunnan www-sivuilla osoitteessa www.tuusula.fi.

118 § Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotus, muistutus

Valtuusto päätti antaa Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta seuraavan muistutuksen:

Uudenmaan liitto on tarkistanut 4. vaihemaakuntakaavan ehdotusta kiitettävästi Tuusulan lausunnon mukaisesti. Tuusulan kunta haluaa kuitenkin huomauttaa edelleen kahdesta asiasta.

Tuusulan kunta näkee, että Rykmentinpuiston alue tulee varata taajamatoiminnoille, vaikka taajamatoiminnot-teemaa ei ole käsitelty kokonaisuudessaan tässä vaihekaavassa. Varuskuntatoiminnot ovat poistuneet alueelta jo miltei 10 vuotta sitten ja maakuntakaavan EP-merkintä on harhaanjohtava, vaikkakin kaavamääräys sallii taajamatoimintojen sijoittumisen alueelle puolustusvoimien toimintojen väistyttyä.

Tuusulan kunta pitää uusien asemanseutujen, kuten Ristikydön, kaavamääräystä sitovasta aseman rakentamispäätöksestä edelleen ongelmallisena. Raideliikenteeseen tukeutuvan taajamatoimintojen alue on Ristikydössä varsin laaja. Kunta näkee, että alueelle tulee voida mahdollistaa asemakaavojen laadinta ja rakentaminen kunnan niin halutessaan jo ennen aseman sitovaa toteuttamispäätöstä. Nykyisellään Ristikytö on harvaan rakennettua haja-asutusaluetta, mutta lisäämällä esimerkiksi pientaloasutusta alueen laitamille tai työpaikkatoimintoja radan läheisyyteen, voitaisiin osaltaan edesauttaa aseman sijoittumista alueelle. Ennen asemapäätöstä toteutettava maankäyttö tulisi olemaan luonteeltaan ja mittakaavaltaan sekä sijainniltaan sellaista, että se voisi tukeutua Ainolan asemaan ja palveluihin. Tällainen maankäyttö olisi mahdollista toteuttaa jo ennen Ristikydön asemaa. Ristikydön tulevan aseman lähiympäristö varattaisiin tiiviimmälle keskustatoimintojen mukaiselle rakentamiselle, joka toteutuisi vasta kun varmuus aseman rakentamisesta olisi olemassa.

Ristikydön alueelle laaditaan jo maankäytön yleissuunnitelmaa yhteistyöllä Järvenpään, Keravan, ELY-keskuksen, HSL:n ja Liikenneviraston kanssa. Tavoitteena on selvittää miten Ristikydön alueelle voitaisiin toteuttaa asumisen ja työpaikkatoimintojen kortteleita ennen asemapäätöstä, jotta edellytyksiä asemapäätökselle myöhemmin olisi.

119 § Suomen valtio / Senaatti-kiinteistöt, määräalojen ja kiinteistöjen ostaminen kunnalle, Sikokallio, Rykmentinpuisto

Valtuusto päätti hyväksyä esityslistan liitteenä olevan 28.11.2016 allekirjoitetun kauppakirjan koskien Suomen Valtion / Senaattikiinteistöjen omistamia kiinteistöjä 858-401-5-46, 858-401-5-150, 858-401-5-152, 858-401-5-153, 858-401-5-154, 858-401-5-155, 858-401-5-169, 858-401-5-194, 858-401-5-252, 858-401-5-290, 858-401-5-292, 858-401-5-402, 858-402-6-0, 858-405-26-2, 858-405-26-5, 858-405-31-1 sekä noin 36 169 m²:n suuruista määräalaa kiinteistöstä 858-402-1-57 ja noin 63 587 m²:n suuruista määräalaa kiinteistöstä 858-402-2-36, jolla luovutetaan kunnalle yhteensä noin 57,84 ha:n suuruiset alueet 3 012 655 euron kauppahinnalla ja muuten kauppakirjassa mainituin ehdoin.

Valtuusto päätti tehdä kaupan ensimmäisen erän (602 531 e) ja toisen erän (301 266 e) maksamiseen tarvittavan 903 797 euron suuruisen määrärahalisäyksen maanhankintaan vuodelle 2017.

120 § Aulanko Aila, eron myöntäminen luottamustoimesta ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan varajäsenen vaali

Valtuusto päätti myöntää Aila Aulangolle eron kasvatus- ja koulutuslautakunnan varajäsenen tehtävästä ja valitsi Merja Karkkosen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

121 § Heikkilä Eeva, eron myöntäminen luottamustoimesta ja keskusvaalilautakunnan jäsenen vaali

Valtuusto päätti myöntää Eeva Heikkilälle eron keskusvaalilautakunnan jäsenen tehtävästä ja valitsi Eija Lehtiniemen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

122 § Rykmentinpuiston laskennallisen taseyksikön perustaminen

Valtuusto päätti hyväksyä Rykmentinpuiston laskennallisen taseyksikön perustamisen esitetyn mukaisesti ja valtuuttaa kuntakehityksen ja tekniikan toimialan valmistelemaan asiaa siten, että Rykmentinpuiston laskennallisen taseyksikön toiminta voi alkaa 1.1.2017.

123 § Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2017-2021

Ari Nyman esitti Karita Mäensivun, Antti Seppälän ja Aila Koivusen kannattamina, että Jokelan ja Kellokosken terveysasemilla ei toteuteta joulusulkuja. Äänin 29-20, 1 tyhjä, 1 poissa valtuusto päätti, että Jokelan ja Kellokosken terveysasemien joulusulkuja ei toteuteta.

Valtuusto päätti tehdä talousarvioon seuraavat lisäykset ja muutokset:

Tuusulan kunnan riskiympyrä 2017

Tuusulan kunnan riskiympyrään lisätään teksti:

Merkittävä riski: Hyrylän hajanaisuus ja Hyrylän keskustan kehittymättömyys

Hyrylän hajanaisuus ja Hyrylän keskustan kehittymisen viivästyminen on merkittävä riski ja on osaltaan jo toteutunut.

Kulttuuriavustukset

Lisämääräraha kulttuuritapahtumiin yhteensä 50.000 euroa, josta Montturockin 30-vuotisjuhliin 15.000 euroa.

Liikunta

Lisätään teksti: Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalveluissa toteutetaan hyvinvoinnin koordinoinnin edistämistä yhteistyössä sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa.

Investoinnit

Anttilanrannan asemakaava-alueen kunnallistekniikan rakentaminen aloitetaan vuonna 2017 siten, että tontit ovat rakennettavissa vuonna 2018. Aikataulutavoitteen edellytyksenä on, että asemakaavan katualueet ovat kunnan hallinnassa riittävän ajoissa.

Maanmyyntituloihin lisätään 1.900.000 euroa.

Viheralueet

Tuusulanjärven eteläosan, Tuusulanjoen, Rusutjärven, Jokelan lampien ja Kellokosken Keravanjoen ympäristö- ja kunnossapitotöihin määräraha 50.000 euroa.

Elinkeinopalvelut

Lisätään teksti: Edesautamme vahvasti kaavojen teon yhteydessä hevosalan toimintaedellytyksien parantamista Tuusulan hevoskylä-hankekokonaisuuden ja hevosalan yrittäjien tarpeiden mukaisesti.

Kaavoitus

Lisätään teksti: Erikokoisten AO-tonttien kaavoittamista tehostetaan. Tavoitteena on tuottaa Etelä-Tuusulassa 100 tonttia vuodessa myyntiä varten.

Investoinnit

Suunnittelu ja toteutus, kohdassa Tekninen lautakunta, Puistot ja leikkipaikat Tuusulanjärven eteläosan kunnostuksen suunnitteluun ja toteutukseen 200.000 euroa.

Valtuusto päätti hyväksyä vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2021 taloussuunnitelman perusteluasiakirjoineen edellä mainituilla muutoksilla.

Valtuusto päätti hyväksyä vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanosäännön ja kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden toimivaltuudet vuonna 2017.

Valtuusto päätti päivittää em. talousarvion ja taloussuunnitelman uuden organisaation mukaiseksi sen jälkeen, kun 1.6.2017 voimaan tuleva hallintosääntö/hallintomalli on hyväksytty.

124 § Kaavoitussuunnitelma 2017-2021

Valtuusto päätti hyväksyä esityslistan liitteenä olevan kaavoitussuunnitelman vuosille 2017-2021 seuraavilla muutoksilla:

- Kievarintie, taulukkoon korjataan prioriteetiksi 1 jo kartalla olevan mukaisesti

- Aattola, lisätään hankkeisiin prioriteetilla 2

- Hökilä, prioriteetiksi muutetaan 1

- Peuranpuisto, lisätään hankkeisiin prioriteetilla 2

- Pähkinämäentie, lisätään hankkeisiin prioriteetilla 3

- Lahelanpelto III, lisätään hankkeisiin prioriteetilla 2

- Anttilan tilakeskus, prioriteetiksi muutetaan 1

- Anttilanranta II, lisätään hankkeisiin prioriteetilla 3

- Rykmentinpuisto III, lisätään hankkeisiin prioriteetilla 1

125 § Asuntorakentaminen 2017-2021

Valtuusto päätti hyväksyä asuntorakentamisen ohjelman vuosille 2017-2021 esityslistan liitteen mukaisesti.

126 § Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen palvelusopimus 2017-2019

Valtuusto päätti hyväksyä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen palvelusopimuksen 2017-2019.

127 § Virkojen perustaminen vuonna 2017

Valtuusto päätti perustaa seuraavat uudet virat Tuusulan kuntaan vuonna 2017:

Yleisjohto ja konsernipalvelut

Päätöksenteon tuki ja lainopilliset palvelut

Asiakirjahallinnon asiantuntija 1.1.2017 alkaen, palkkahinnoittelu KVTES 01ASI040

Kelpoisuusehdot: soveltuva korkeakoulututkinto sekä asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinto tai vastaava tutkinto.

Perustelut: Arkistolain 9 §:n mukaan arkistotoimen järjestäminen kuuluu kunnanhallitukselle, mutta kunnanhallituksen on määrättävä viranhaltija, joka johtaa kunnan arkistotointa ja arkistonmuodostusta. Arkistotoimesta vastaa tällä hetkellä arkistosihteeri, mutta häntä ei voida määrätä asiakirjahallintoa johtavaksi viranhaltijaksi, koska arkistosihteeri on työsuhteisessa tehtävässä. Näin ollen on syytä lakkauttaa arkistosihteerin tehtävä ja perustaa sen tilalle virka ja samalla muuttaa virkanimike ja tarkentaa palkkaus vastaamaan tehtäviä/työn vaativuutta. Samalla lakkautetaan arkistosihteerin työsopimussuhteinen tehtävä.

Sosiaali- ja terveystoimi

Vanhuspalvelut

Sosiaaliohjaaja 1.1.2017 alkaen, palkkahinnoittelu TuuSos02

Kelpoisuusehdot: sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 272/2005 8 §:n mukainen pätevyys, sosionomi AMK.

Perustelut: Ikäihmisten perhehoito lisää vanhussosiaalityössä tarvittavaa työpanosta. Vanhussosiaalityön osuutta omissa toimintayksikköihin tehtävässä työssä laajennetaan ja vanhussosiaalityölle siirretään mm. asiakasmaksujen päätöksenteko. Viran perustamisesta aiheutuvat kustannukset katetaan lakkauttamalla Tuuskodon hoivapalveluissa oleva vastaavan sairaanhoitajan virka. Kustannusvaikutus: vähentää menoja vuositasolla 6000 e.

Sairaanhoitaja 1.1.2017 alkaen, palkkahinnoittelu KVTES 03HOI030

Kelpoisuusehdot: sairaanhoitajan tutkinto sekä terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä annetun lain (559/94) mukainen laillistus tehtävään.

Perustelut: Sairaanhoitajan tehtävä muutetaan kotihoidossa työsuhteesta viraksi, koska tehtävään sisällytetään asiakaspäätösten tekemistä. Muutos edellyttää virkaa, koska työssä käytetään jatkossa julkista valtaa.

Samalla lakkautetaan sairaanhoitajan työsopimussuhteinen tehtävä.

Asumispalvelun esimies 1.12.2017 alkaen, palkkahinnoittelu TuuSos05

Kelpoisuusehdot: soveltuva sosiaali- ja terveysalan korkeakoulututkinto (esim. sosionomi amk, sosionomi yamk), riittävä perehtyneisyys kehitysvammaisten palveluihin sekä kokemus esimiestehtävistä.

Perustelut: Vastaavaa vakanssia ei kunnassa ole aiemmin ollut. Palkkaryhmän määrittelyssä ovat verrokkina olleet vanhusten hoiva- ja asumisyksiköiden esimiehet. Virka täytetään 1.1.2018 alkaen

Kasvatus- ja sivistystoimi

Opetus

3 laaja-alaista erityisopettajaa 1.8.2017 alkaen, palkkahinnoittelu OVTES 40304012

Kelpoisuusehdot: perusopetuslain 16 §:n 2 momentin ja 17 §:n 1 momentin mukainen kelpoisuus

Perustelut: oppilaan tuen organisointia muutetaan ja resurssi jaetaan uudella tavalla, jonka vuoksi virkojen perustamisella ei ole merkittävää kustannusvaikutusta. Kahdelle koululle tarvitaan uusi laaja-alaisen erityisopettajan virka.

Valtuusto päätti, että seuraavat määräaikaiset virat otetaan käyttöön 1.1.2017 lukien:

Sosiaali- ja terveystoimi

Kehittämis- ja hallintopalvelut

Hankepäällikkö ajalle 1.1.2107-31.12.2020, palkkahinnoittelu HALTUU2

Kelpoisuusehdot: ylempi yliopistossa suoritettu korkeakoulututkinto sekä johtamiseen liittyvä täydennyskoulutus. Riittävä perehtyneisyys sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallintoon, sosiaali- ja terveystoimialaan sekä kokemusta hankkeiden johtamisesta ja esimiestehtävistä.

Perustelut: Hankepäällikkö vastaa Tuusulan Apotti-hankkeen päivittäisestä johtamisesta ja käytännön toteutuksesta. Hankeorganisaation ydin tulee olemaan 3-4 henkilöä. Projektin tukena oleva henkilömäärä vaihtelee Oy Apotti Ab:n hanketoimiston kanssa solmittavan resurssisopimuksen mukaan.

Vastaavaa vakanssia ei kunnassa ole aiemmin ollut. Määräaikaisuuden perusteena on määräaikainen hanke. 

Valtuuston päätös 27.6.2016 § 74, kunnanhallituksen päätös 2.11.2017 § 400.

Valtuusto päätti, että seuraavat määräaikaiset virat vakinaistetaan 1.1.2017 lukien:

Kasvatus- ja sivistystoimi

Opetus

2 luokanopettaja 1.8.2017 alkaen, palkkahinnoittelu OVTES 40304030

Kelpoisuusehdot: perusopetuslain ja -asetuksen mukainen kelpoisuus

Perustelut: Oppilasmäärä on kasvanut Riihikallion ja Lepolan kouluissa ja näihin kouluihin tarvitaan luokanopettajan virat. Virat ovat tällä hetkellä määräaikaisia, joten kyse on viran vakinaistamisesta. Vakinaistamisella ei ole kustannusvaikutuksia. Virkojen määrä ei ole vähentynyt muilta kouluilta, joten sieltä ei voi siirtää avoimia virkoja kyseisiin kouluihin.                   

2 erityisluokanopettajaa 1.8.2017 alkaen, palkkahinnoittelu OVTES 0304012

Kelpoisuusehdot: perusopetuslain ja -asetuksen mukainen kelpoisuus.

Perustelut: Tuusulan kunta on tehnyt sopimuksen Sipoon kunnan kanssa kehitysvammaisten lasten opetuksen järjestämisestä. Tätä varten tarvitaan kaksi erityisluokanopettajan virkaa. Virkoja hoidettu lukuvuosi 2016-17 määräaikaisina virkoina.

2 laaja-alaista erityisopettajaa 1.8.2017 alkaen, palkkahinnoittelu OVTES 40304012

Kelpoisuusehdot: perusopetuslain ja -asetuksen mukainen kelpoisuus

Perustelut: Oppilaan tuen organisointi muutetaan ja erityisopetuksen resurssi jaetaan uudella tavalla, jonka vuoksi virkojen vakinaistamisella ei ole kustannusvaikutuksia. Tehtävät ovat lukuvuonna 2016-2017 määräaikaisia, joka vuoksi kyseessä on määräaikaisten tehtävien vakinaistaminen

Päätoiminen tuntiopettaja 1.8.2017 alkaen, palkkahinnoittelu OVTES 40307038

Kelpoisuusehdot: yläasteen ja lukion opettajan kelpoisuus

Perustelut: Tehtävä on muutettava toistaiseksi voimassa olevaksi, koska opettajaa em. Aineisiin on tarvittu useita vuosia ja tarvitaan myös tulevaisuudessa.

128 § Työsopimussuhteisten tehtävien käyttöönotto vuonna 2017

Valtuusto päätti, että seuraavat työsopimussuhteiset tehtävät saadaan ottaa käyttöön vuonna 2017:

Yleisjohto ja konsernipalvelut

Keski-Uudenmaan asiamies- ja neuvontapalvelut

Edunvalvontasihteeri 1.1.2017 alkaen, palkkahinnoittelu KVTES 01TOI010

Kelpoisuusehdot: tehtävään soveltuva toiseen asteen tutkinto ja työkokemus.

Perustelut: Järvenpään oikeusaputoimisto on ostanut 1.1.2009 lukien Tuusulan kunnalta Järvenpään oikeusaputoimiston edunvalvonta-alueella tarvittavat edunvalvontapalvelut. Kunnan ja oikeusaputoimiston välillä laaditun sopimuksen mukaan kunta sitoutuu järjestämään edunvalvontapalvelut siten, että käytettävissä on riittävät resurssit.  Sopimuskautena päämiesten lukumäärä on noussut 538:sta n. 700:aan, mutta resursseja ei ole lisätty. Nykyisellä henkilömäärällä tehtävistä ei pystytä suoriutumaan.  Valtion maksama korvaus ja asiakkaiden maksamat palkkiot kattavat myös lisäresurssin, joskin se lisää koko yksikön kuluja.

Sosiaali- ja terveystoimi

Sosiaalipalvelut

Perhetyöntekijä lapsiperheiden kotipalveluun 1.1.2017 alkaen, palkkahinnoittelu KVTES 04SOS06A

Kelpoisuusehdot: sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 272/2005 8 §:n mukainen tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto lähihoitaja.

Perustelut: Lapsiperheiden kotipalvelua on vain ostopalveluna. Oma työntekijä mahdollistaa kotipalvelun joustavamman käytön, nopeamman ja asiakaslähtöisemmän palvelutarpeeseen vastaamisen sekä yhteistyön kunnan muiden toimijoiden, esim. perhetyön kanssa. Työntekijä osallistuu palvelutarpeen arviointiin sosiaalityöntekijän kanssa niissä perheissä, joissa ei tilapäinen lapsiperheiden kotipalvelu ole ollut riittävää. Ostopalveluna hankitun lapsiperheiden kotipalvelun haasteena ovat vaihtuvat työntekijät.

Neljän kuukauden ostopalvelukulut ovat olleet 35.000 euroa, mikä vastaa kunnan oman työntekijän vuosikustannusta. Omana työnä tuotetun kotipalvelun kustannustehokkuutta lisää se, ettei työntekijä ole sidottu minimituntimääriin / käyntikerta. Ostopalveluissa on tyypillisesti minimituntimäärä 3-4h/krt, jolloin myös lyhemmistä käynneistä maksetaan vähintään 4 tunnin mukaisesti.

Kotipalveluun perhetyöntekijä vähentää sosiaalihuoltolain mukaisen perhetyön kuormitusta ja ostopalvelujen tarvetta.

Terveyspalvelut

Sairaanhoitaja 1.1.2017 alkaen, palkkahinnoittelu KVTES 03HOI030

Kelpoisuusehdot: sairaanhoitajan AMK, psykiatrian syventävät opinnot

Perustelut: Päihde- ja mielenterveysasiakkaiden määrä on kasvanut vuosit-tain. Erikoissairaanhoidon psykiatrian poliklinikan asiakkuudessa on n. 60 henkilöä, joilla ei ole varsinaisesti tarvetta erikoissairaanhoidon palveluun, mutta kunnasta puuttuu tarvittavat avopsykiatrian tukipalvelut. Kunta voi osittain korvata nyt erikoissairaanhoidon antamia palveluja järjestämällä palvelut itse. Palveluiden järjestäminen edellyttää yhteistyötä terveyskeskuksen ja sosiaalipalvelujen psykiatrisen sairaanhoitajan, erityissosiaaliohjaajan ja mielenterveyskuntoutujien kotikuntouttajien kanssa. Psykiatrinen sairaanhoitaja arvioi ja seuraa päihde- ja mielenterveysasiakkaiden lääkinnällistä kuntoutusta, osallistuu asiakkaan palvelutarpeen arviointiin ja tukee kotona asumista.

Terveydenhoitaja 1.1.2017 alkaen, palkkahinnoittelu KVTES 03HOI030

Kelpoisuusehdot: terveydenhoitaja AMK (laki terveydenhuollon ammatti-henkilöistä)

Perustelut: Kiireettömän hoidon valinnanvapaus tuli voimaan 1.1.2014 (terveydenhuoltolaki 48§), joka lisäsi Kellokosken neuvolan asiakasmääriä niin, että Kellokoskelle muodostui uusi terveydenhoitajan alue jossa on n.120 0-6 vuotiasta lasta, 20 raskaana olevaa ja ehkäisyasiakkaita. Tältä alueelta puuttuu vakituinen terveydenhoitaja.  (STM ja VNA(338/2011)antavat suosituksen terveydenhoitajan työn määrästä. Joten tarvitsemme kolmannen (0,5) terveydenhoitajan Kellokosken neuvolaan hoitamaan tätä uutta neuvola-aluetta. Vuonna 2015 voimaantullut isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen on lisännyt huomattavasti työmäärää äitiysneuvolatyössä.

v.2017 oppilasmäärän kasvuun vaikuttaa väestökasvun lisäksi mm. Tuusulan kunnan Mäntsälän kanssa sopima oppilaaksiotto Kellokosken koululle. Nykyisen sopimuksen myötä koululle tulee 150 mäntsäläläistä oppilasta, joille tulee tarjota oppilashuoltolain mukaiset palvelut. Lisäksi kasvatus- ja sivistystoimi on sopinut Sipoon kanssa kehitysvammaisten oppilaiden opetuksen järjestämisestä Mikkolan koululla. Näiden oppilaiden yksilökohtainen ja yhteisöllinen oppilashuolto tulee Tuusulan järjestettäväksi. Tälläkin hetkellä koulu-ja opiskeluterveydenhuollossa on mahdotonta vastata asetuksen(338/2011) mukaisiin vaatimuksiin.

Terveyskeskuspsykologi 1.1.2017 alkaen, palkkahinnoittelut TuuTet

Kelpoisuusehdot: psykologian maisteri (laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä)

Perustelut: Kiireettömän hoidon valinnanvapaus tuli voimaan 1.1.2014 (terveydenhuoltolaki 48§), joka lisäsi Kellokosken neuvolan asiakasmääriä niin, että Kellokoskelle muodostui uusi neuvola-alue jossa on n.120 0-6 vuotiasta lasta. Näille asiakkaille tulee tarjota myös neuvolapsykologin palvelut.

Neuvola- ja alakouluikäisten osalta olisi tarvetta tehdä entistä enemmän ennaltaehkäisevää ja verkostollista työtä. Tehokkaalla hoitoon ohjauksella, oikea-aikaisella ja oikein kohdennetulla hoidolla pystytään auttamaan perheitä varhaisessa vaiheessa, jolloin tarve pitkille ja kalliille ostopalveluna hankittaville hoidoille (mm. neuropsykologinen kuntoutus ja psykoterapiat) vähenee.

v.2017 oppilasmäärän kasvuun vaikuttaa väestökasvun lisäksi mm. Tuusulan kunnan Mäntsälän kanssa sopima oppilaaksiotto Kellokosken koululle. Nykyisen sopimuksen myötä koululle tulee 150 mäntsäläläistä oppilasta, joille tulee tarjota oppilashuoltolain mukaiset palvelut. Lisäksi kasvatus- ja sivistystoimi on sopinut Sipoon kanssa kehitysvammaisten oppilaiden opetuksen järjestämisestä Mikkolan koululla. Näiden oppilaiden yksilökohtainen ja yhteisöllinen oppilashuolto tulee Tuusulan järjestettäväksi. Palvelun tarjoaminen lain määrittämissä aikarajoissa ei ole mahdollista nykyresurssein (6 psykologia).

Sairaalapalvelut

Sairaanhoitaja (akuutti kotihoito) 1.1.2017 alkaen, palkkahinnoittelu KVTES 03HOI030

Kelpoisuusehdot: sairaanhoitaja

Perustelut: akuutti kotihoidon lisääntyvä tarve sairaalatasoisten potilaiden hoidossa. Erikoissairaanhoito kotiuttaa työikäisiä potilaita, joiden hoito vaatii sairaanhoitajatasoista hoitoa, mutta potilaat tulevat toimeen kotona hoitojen välillä. Kotiin tuotettava hoito on kunnan strategian mukaista asiakaslähtöistä toimintaa ja on myös kustannustehokasta koska sairaalapäivämaksut kunnalle vähenevät.

Vammaispalvelut

Ohjaaja 1.10.2017 alkaen, palkkahinnoittelu KVTES 04SOS06A

Kelpoisuusehdot: sosiaali- ja terveyssalan perustutkinto tai muu soveltuva koulutus. Työkokemusta kehitysvammaisten henkilöiden kanssa toimimisesta.

Perustelut: Tavoitteena on järjestää kevyempää asumisen tukea ympärivuorokautisesti valvotun asumisen sijasta silloin, kun asiakas tällaisella palvelulla selviytyy. Kustannuksia katetaan ostopalveluja vähentämällä.

Kuntakehitys ja tekniikka

Yhdyskuntatekniikka

Työmaavalvoja 1.1.2017 alkaen, palkkahinnoittelu TS 1B

Kelpoisuusehdot: ei lainsäädännöllisiä pätevyysvaatimuksia

Perustelut: Nykyisellä ja lähivuosien rakentamisen intensiteetistä johtuen rakennustyömailla on resurssipula työmaan valvonta ja johtotehtävissä.

Maankäyttö

Maankäyttöinsinööri 1.1.2017 alkaen, palkkahinnoittelu TS II tai III

Kelpoisuusehdot: vähimmäisvaatimuksena tehtävään on maanmittausalan AMK-insinöörin tutkinto tai sitä vastaava aiempi tutkinto.

Perustelut: maankäytössä tarvitaan vahvistusta suurten kaavahankkeiden myötä mm. tonttien myyntiin, tarvittavien maa-alueiden hankintaan ja sopimusneuvotteluihin.

Valtuusto päätti, että seuraavat määräaikaiset työsopimussuhteiset tehtävät saadaan ottaa käyttöön vuonna 2017:

Yleisjohto ja konsernipalvelut

Talous- ja tietohallinto

IT-tukihenkilö ajalle 1.1.-31.12.2017, palkkahinnoittelu KVTES 01ICT060§

Kelpoisuusehdot: vähintään toisen asteen it-painotteinen tutkinto

Perustelut: Kunnan voimakkaasti kasvanut IT-ympäristö sekä useat kiireelliset kehityshankkeet (esim. opetusverkon kehitystarpeet, uusien mobiiliratkaisujen käyttöönotto, kasvanut mobiililaitetuen tarve) vaativat lisää henkilöresursseja. Yksikössä on ollut määräaikainen it-tukihenkilö 1.1.2014 lähtien, joten IT-tukihenkilöiden määrä ei tämän myötä yksikössä kasva eikä myöskään yksikön nykyisen henkilöstön määrä. Tehtävä on määräaikainen, koska tuleva sote- ja kuntauudistus tulevat suurella todennäköisyydellä vaikuttamaan resurssitarpeeseen muutaman vuoden periodilla.

Projektityöntekijä ajalle 1.1.-15.7.23017, palkkahinnoittelu KVTES 01TOI060

Kelpoisuusehdot: opistotason koulutus tai muu soveltuva koulutus; soveltuva tietotekninen ja viestinnällinen osaaminen; hyvä suomen kielen kirjallinen tai-to

Perustelut: Laki hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista velvoittaa, että kunnan on kuvattava palvelujaan koskevat tiedot palvelutietovarantoon ja tuotava rekisteritietojaan palveluväylän kautta palvelunäkymään viimeistään 1.7.2017. Palvelutietovarannon käyttöönottoon liittyviin palkka-kustannuksiin on haettavissa valtionvarainministeriön valtionavustusta 10.000e (max. 75 % palkkakustannuksista).

Määräaikaisuuden peruste on työn projektimainen luonne. Palvelut kuvataan palvelutietovarantoon 1.7.2017 mennessä. Tietojen ylläpito vastuutetaan ja opastetaan projektin kuluessa.

Viestintä

Tiedottaja ajalle 1.1.2017 - 31.8.2020, palkkahinnoittelu HALTUU1

Kelpoisuusehdot: korkeakoulututkinto, jossa viestinnän opintoja, työkokemus viestinnästä ja markkinoinnista

Perustelut: Tuusulan kunta ja Osuuskunta Suomen Asuntomessut ovat sopineet puite- ja yhteistoimintasopimuksessa, että messupaikkakunta palkkaa tiedottajan ajalle 1.2.2018 - 31.8.2020. Tehtävänä on mm. messuihin liittyvä messupaikkakunnan tiedotus, yhteinen tiedotus sekä tiedotussuunnitelma Suomen Asuntomessujen kanssa. Sopimuksen mukaan kunta pyrkii palkkaamaan tiedottajan aikaisemmin mahdollisuuksien mukaan.

Sosiaali- ja terveystoimi

Sosiaalipalvelut

Maahanmuuttokoordinaattori ajalle 1.1.-31.12.2017, palkkahinnoittelu TuuSos04

Kelpoisuusehdot: soveltuva korkeakoulututkinto ja pakolaisten vastaanottoon, kotouttamiseen tai monikulttuurisuuteen liittyvä työkokemus.

Perustelut: Ely- keskuksen ja kunnan välinen sopimus pakolaisten vastaanotosta edellyttää kotouttamislain noudattamista ja resurssien osoittamista kotouttamistoimenpiteiden toteuttamiseen.

Pakolaisohjaaja ajalle 1.1.-31.12.2017, palkkahinnoittelu KVTES 04SOS06A

Kelpoisuusehdot: sosiaali- ja terveydenhuollon ammatillinen perustutkinto tai muu soveltuva koulutus sekä palkolaisten vastaanottoon, kotouttamiseen tai monikulttuurisuuteen liittyvä työkokemus.

Perustelut: Ely-keskuksen ja kunnan välinen sopimus pakolaisten vastaanotosta edellyttää kotouttamislain noudattamista ja resurssien osoittamista kotouttamistoimenpiteiden toteuttamiseen.

Kehittämis- ja hallintopalvelut

Erityissuunnittelija ajalle 1.1.2017-31.12.2019, palkkahinnoittelu HALTUU1

Kelpoisuusehdot: soveltuva korkeakoulututkinto

Perustelut: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on toimialan suurin muutos kansallisesti, alueellisesti ja paikallisesti ja edellyttää mittavaa ennakkovalmistautumista ja tiedontuotantoa muutoksen johtamiseksi. Toimialalla ei ole yhtään suunnittelijaa. 

ICT-järjestelmäsuunnittelija ajalle 1.1.2017-31.12.2020, palkkahinnoittelu  HALTUU 1

Kelpoisuusehdot: soveltuva korkeakoulututkinto tai aiemmin hankittu vastaava pätevyys.

Perustelut: Apotti- hankkeen arkkitehtuuriin ja teknologiaan liittyvissä asioissa ICT -järjestelmäsuunnittelijan tehtävänä on huolehtia, että kaikki Oy Apotti Ab:n hanketoimiston määrittelemät ja suosittelemat tekniset tehtävät tulevat toteutettua aikataulun mukaisesti.

Vastaavaa vakanssia ei kunnassa ole aiemmin ollut. Tuusulan Apotti-hanke on määräaikainen, mistä johtuen myös tehtävän perusteena on määräaikaisuus.

Valtuuston päätös 27.6.2016 § 74, kunnanhallituksen päätös 2.11.2017 § 400.

ICT-sisällönsuunnittelija ajalle 1.1.2017-31.12.2020, palkkahinnoittelu HALTUU 1

Kelpoisuusehdot: soveltuva korkeakoulututkinto tai aiemmin hankittu vastaava pätevyys.

Perustelut: Apotti -hankkeen arkkitehtuuriin ja teknologiaan liittyvissä asioissa ICT-sisällönsuunnittelija vastaa Tuusulan Apotti-hankkeen käytännön toimenpiteiden toteutuksesta. ICT-sisällönsuunnittelijan tehtävänä on huolehtia, että kaikki Oy Apotti Ab:n hanketoimiston määrittelemät ja suosittelemat järjestelmän sisältöön liittyvät tehtävät tulevat toteutettua aikataulun mukaisesti.

Vastaavaa vakanssia ei ole aiemmin ollut. Määräaikaisuuden perusteena on määräaikainen Apotti-hanke.

Valtuuston päätös 27.6.2016 § 74, kunnanhallituksen päätös 2.11.2017 § 400.

Kasvatus- ja sivistystoimi

Museo

Opas (6 kk), palkkahinnoittelu KVTES 02MUS070

Kelpoisuusehdot: museoalalle soveltuva koulutus/alan opiskelija

Perustelut: Suomi 100- juhlavuoden asiakaspalvelun ja tapahtumatuotannon toteuttamiseen museoissa.

Määrärahalisäys tilapäisten kk-palkkoihin mahdollistaa Taidekeskus Kasarmin osittaisen aukiolon ja antaa lisäresurssia ruuhka-aikojen asiakaspalveluun ja tapahtumatuotantoon kaikissa museoissa.

Kulttuuripalvelut

Kulttuurituottaja (6 kk), palkkahinnoittelu KVTES 02VAP050

Kelpoisuusehdot: soveltuva kulttuurituotannon amk-koulutus, riittävä kokemus tuottajan tehtävistä 

Perustelut: Mahdollistaa Suomi100 -juhlavuoden tapahtumien toteuttamisen yleisen kulttuuritoiminnan yksikössä vuotuistapahtumien lisäksi sekä verkostoyhteistyötapahtumissa kolmannen sektorin tapahtumajärjestäjien avustamisen mm. viestinnässä.

Kuntakehitys ja tekniikka

Kuntakehitys

Projektikoordinaattori ajalle 1.8.2017-31.12.2020

Kelpoisuusehdot: soveltuva korkeakoulututkinto

Perustelut: asuntomessujen kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti

Asuntomessujen projektipäällikkö ajalle 1.12.2016-31.12.2020

Kelpoisuusehdot: soveltuva korkeakoulututkinto

Perustelut: Projektipäällikkö vastaa tapahtuman Tuusulan kunnalle kuuluvasta osuudesta, kokoaa projektiorganisaation ja johtaa projektia tavoitteeseen yhdessä Rykmentinpuiston ohjelman henkilöstön kanssa. Projektiorganisaation ydin tulee koostumaan 4-5 henkilöstä. Projektiorganisaation apuna ovat kunnan ja Osuuskunta Suomen Asuntomessujen organisaatiot.

Valtuusto päätti muuttaa seuraavat määräaikaiset tehtävät toistaiseksi voimassa oleviksi tehtäviksi:

Sosiaali- ja terveystoimi

Terveyspalvelut

Työterveyshoitaja 1.1.2017 alkaen, palkkahinnoittelu KVTES 03HOI030

Kelpoisuusehdot: terveydenhoitajan tutkinto

Perustelut: Työterveyshoitaja on valvontaviranomaisen edellyttämä lisäresurssi, aluehallintovirasto on päätöksessään 26.5.2016 (ESAVI/1033/05.07.03/2015) totesi, että Tuusulan kunnan työterveyshuollon henkilöstömäärä on riittämätön suhteessa palvelujen tarpeeseen. Samoin lakisääteisen työterveyshuollon palvelujen saatavuus oli riittämätön työterveyshoitajien osalta. Tuusulan kunta on ryhtynyt toimiin kunnan työterveyshuollon lakisääteisten vaatimusten täyttämiseksi. Työterveyshuoltoon on palkattu osa-aikainen työterveyshoitaja ja vuoden 2016 aikana vielä yksi uusi työterveyshoitajan vakanssi. Lisäksi yksikössä on työtehtävien uudelleen järjestelyjä. Aluehallintovirasto seuraa Tuusulan työterveyshuollon lakisääteisten palvelujen toteutumista.

Sairaalapalvelut

Sairaanhoitaja 1.1.2017 alkaen, palkkahinnoittelu KVTES 03HOI030

Kelpoisuusehdot: sairaanhoitaja

Perustelut: akuutti kotihoidon lisääntyvä tarve sairaalatasoisten potilaiden hoidossa. Erikoissairaanhoito kotiuttaa työikäisiä potilaita, joiden hoito vaatii sairaanhoitajatasoista hoitoa, mutta potilaat tulevat toimeen kotona hoitojen välillä. Kotiin tuotettava hoito on kunnan strategian mukaista asiakaslähtöistä toimintaa ja on myös kustannustehokasta koska sairaalapäivämaksut kunnalle vähenevät. Tehtävä on vuonna 2016 rahoitettu tehostettuun kotihoitoon kohdennetulla testamenttirahalla.

Kasvatus- ja sivistystoimi

Opetus

5 koulunkäynninohjaajaa 1.8.2017, palkkahinnoittelu KVTES 05KOU010

Kelpoisuusehdot: koulunkäyntiavustajan tutkinto tai soveltuva ammatillinen perustutkinto.

Perustelut: Avustajien tarve on vakiintunut, jonka vuoksi määräaikaisuuksille ei ole perusteita. Vakinaistamisia on tehty vuosittain 5-10 kpl, jotta päästään tilanteeseen, jossa laissa kiellettyä määräaikaisuuksien ketjuttamista ei tapahdu.

Nuorisopalvelut

Yksilövalmentaja 1.1.2017 alkaen, palkkahinnoittelu

Kelpoisuusehdot: alalle soveltuva koulutus (esimerkiksi nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja, yhteisöpedagogi amk tai sosionomi amk). Lisäksi työkokemus nuorten kanssa toimimisesta ja verkostotyöstä.

Perustelut: Yksilövalmentajan toimi kuuluu kohdennetun nuorisotyön perustehtäviin. Sen vakinaistaminen on tärkeää, jotta voimme luoda pysyvän palveluketjun. Starttipajatoiminnan kehittäminen ja sen nitominen osaksi hallituksen suunnittelemia muutoksia ei tule laadukkaasti onnistumaan ilman vakinaista sitoutunutta henkilöstöä.

Vuoden 2015 alusta päätettiin valmentajien mitoitukseksi 3 henkilöä aikaisemman neljän sijaan. Kuitenkin kasvaneiden asiakasmäärien, työn jatkuvan kehittämisen ja uusien palveluiden takia työtä ei ole tällä henkilöstömäärällä pystytty toteuttamaan. Kyseinen yksilövalmentajan paikka on ollut määräaikaisena tehtävänä jo yli kaksi vuotta, välillä sijaistuksena ja pääosin määräaikaisena.

Pajatoiminta on tulossa vuoden 2017 alusta osaksi nuorisolain määrittelemiä toimintoja, joten sen toiminta tulee Tuusulassakin vakiinnuttaa.

Palkkakulut eivät nosta henkilöstömenoja vuoteen 2016 verrattuna, sillä valtion rahoituksen osuus kohdennetun nuorisotyön talousarvioon on noussut jo vuonna 2016. Tämän hetkisen tiedon mukaan muutoksia tähän ei ole tulossa tulevana vuonna.

Määräaikaisuuden perusteita ei tehtävään enää ole lain tai hyvän työnantajakuvan toteuttamiseksi.

Kuntakehitys ja tekniikka

Kuntasuunnittelu

Maankäyttöneuvottelija 1.1.2017 alkaen, palkkahinnoittelu TS II

Kelpoisuusehdot: maanmittausalan amk-insinöörin tutkinto tai sitä vastaava aiempi tutkinto.

Perustelut: Maankäyttöneuvottelija palkattiin maankäyttöön tukemaan maan-hankintaa sekä yritystonttien myyntiä, mutta tehtäväjärjestelyjen liittyessä toisiinsa elinkeinopuolen kanssa, tehtävä perustettiin määräaikaisena 2017 vuoden loppuun.

Maankäytössä on äärimmäisen tärkeää turvata vähintäänkin nykyiset resurssit, koska isojen kaavahankkeiden myötä myyntiin vapautuvien tonttien myyntiin, tarvittavien maa-alueiden hankintaan ja sopimusneuvotteluihin tarvitaan vahvistusta enenevissä määrin.

Kartoittaja 1.1.2017 alkaen, palkkahinnoittelu TS IIB

Kelpoisuusehdot: maanmittausalan perustutkinto, kartoittaja

Perustelut: Tuusulan kunnan paikkatietoyksikön maastomittaustehtävissä on työskennellyt aiemmin vakinaisesti 6 henkilöä. Tämä on mahdollistanut kolmen maastomittausryhmän työskentelyn. Maastomittaustehtävät jakautuvat kolmeen osa-alueeseen; rakennuslupamittaukset, kiinteistönmuodostukseen liittyvät mittaukset ja kartaston ylläpitoon liittyvät mittaukset.

Kartoittaja Petri Kokkosen irtisanoutumisen jälkeen vuodesta 2014 alkaen maastomittaustehtävissä työskentelevän vakinaisen henkilöstön määrä on ollut 5 henkilöä.

Kartoittaja Tomi Parkkonen on työskennellyt maastomittaustehtävissä useissa määräaikaisissa palvelussuhteissa vuodesta 2012 alkaen, mikä on mahdollistanut kolmen mittausryhmän työskentelyn. Nykyinen määräaikainen työsuhde päättyy 16.11.2016.

Esityslista

Takaisin