Monen toimijan Monio tarjoaa tuusulalaisille yhteisen oppimisen ja kulttuurin olohuoneen sekä uusia kohtaamismahdollisuuksia

17.02.2017

Hyrylän keskustan ja Rykmentinpuiston palvelujen kainaloon suunniteltu monitoimitalo Monio on Tuusulassa ainutlaatuinen hanke. Se on monen toimijan talo, jossa yhdistyvät useiden käyttäjäryhmien uusi oppimisympäristö ja kaikkia kuntalaisia palveleva monitoimitalo. Tavoitteena on, että Moniosta muodostuisi kaikkien tuusulalaisten olohuone.

Monio kokoaa yhteen lukion, kansalaisopiston ja taiteen perusopetuksen kuten kuvataiteen, käsityön, musiikin, sanataiteen, teatterin sekä tanssin tilat. Monion eri käyttäjät voivat tuottaa yhdessä myös uusia opetus- ja kulttuuripalveluja työskennellessään saman katon alla. Kulttuuritalona Monio tulee tarjoamaan suurta yleisöä palvelevia kokoontumis- ja esiintymistiloja, joita on kaivattu Tuusulaan pitkään. Myös yritykset ja yhdistykset voivat käyttää Monion tiloja. Tilojen on suunniteltu palvelevan käyttäjiään aamuvarhaisesta iltamyöhään, myös viikonloppuisin.

Palvelumuotoilun keinoin yhteiseen näkemykseen Moniosta

Monion ideointi aloitettiin vuonna 2015 palvelumuotoilun keinoin. Moniosta oli ennen palvelumuotoilua vain hauras ajatus erilaisten palveluiden yhdistämisestä saman katon alle. Palvelumuotoilun avulla koottiin yhteen Monion mahdollisia toimijoita ja asiakkaita. He ideoivat yhdessä mitä palveluita Monio voisi tarjota ja millaisessa rakennuksessa niitä parhaiten voitaisiin toteuttaa.

Ideoinnin tuloksena syntyi Monion konsepti monimuotoisista tiloista, joka on toiminut Monion hankesuunnitelman ja tilaohjelman pohjana sekä muodostanut hankkeen perusajatuksen. - Voidaan siis sanoa, että Monio on kuntalaisten ja palvelun tuottajien yhdessä ideoima hanke. Palvelumuotoilun kautta on vahvistunut ajatus siitä, että luomme uutta palvelukokonaisuutta ja toimintakulttuuria, Tuusulan lukion rehtori Seppo Kärpänen sanoo. Palvelumuotoilun keinot tulevat olemaan käytössä edelleen myös hankkeen edetessä.

Monimuotoiset tilat ja ympäristö tukemaan uusia oppimiskäsityksiä

Uudet oppimisympäristöt suunnitellaan tukemaan uusia oppimiskäsityksiä. Suunnittelun lähtökohtana ovat olleet uudet vuoden 2016 opetussuunnitelmat. Muun muassa ilmiöpohjainen oppiminen vaatii täysin uudenlaisia tiloja, jotka tukevat omaehtoista työskentelyä ja luovuutta. Digitaalisuuden hyödyntäminen on keskeistä kaikissa tiloissa. Tilat ovat monimuotoisia, muunneltavia avoimia oppimisympäristöjä. Moniossa käytettävän tilakonseptin on tarkoitus mahdollistaa opetustilat sekä erikokoisille ryhmille että hiljaisuutta vaativalle itseopiskelulle ja rauhoittumiselle.

Monion havainnekuva
Kuva: Havainnekuva Monion sisältä

Myös Tuusulan lukion Hyrylän toimipisteessä saatuja hyviä kokemuksia kokeellisen oppimisympäristön käytöstä hyödynnetään Monion suunnittelussa. Hyrylässä on toiminut kesästä 2016 lähtien kokeellisen oppimisympäristön demotila, jota on hyödynnetty erilaisissa oppimistapahtumissa. Niiden lisäksi tila toimii avoimena tilana opiskelijoiden väli- ja vapaatunneilla.

Ulkotilat kuten pihat ja ympäröivä kulttuuriympäristö palveluineen ovat osa uutta oppimisympäristöä. Vuoden 2015 uimahalliksi valittu Tuusulan uimahalli ja lähellä sijaitseva urheilukeskus sekä pääkirjasto palveluineen yhdessä Monion kanssa muodostavat alueelle monipuoliset vapaa-aikamahdollisuudet.

Tavoitteena valmistuminen vuoden 2020 asuntomessujen oheiskohteeksi

Tuusulan kasvatus- ja koulutuslautakunta on hyväksynyt 24.1.2017 kokouksessaan Monion hankesuunnitelman, seuraavaksi suunnitelmaa käsitellään teknisessä lautakunnassa 21.2.2017. Hankesuunnitelman lopullisesta hyväksynnästä vastaa valtuusto, jonka jälkeen on tarkoitus edetä arkkitehtikilpailun myötä toteutussuunnitteluun. Tavoitteena on Monion valmistuminen oheiskohteeksi vuonna 2020 Tuusulassa järjestettäville asuntomessuille.

Tutustu Monio-hankkeen esittelyvideoon (kesto noin 6,5 minuuttia)

HUOM! Monion suunnittelukilpailun 2.6.2017-18.9.2017 lisätiedot löytyvät Monio-sivulta. Kilpailun palkintoluokkaan valittuihin töihin voi tutustua Monio-sivuilla. Voittaja julkistetaan 13.2.2018.

Lisätietoja:
Markus Torvinen, opetuspäällikkö, p. 040 314 3410 
Seppo Kärpänen, Tuusulan lukion rehtori, p. 040 314 3258
Maini Alho-Ylikoski, hankesuunnittelija, p. 040 314 4566
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@tuusula.fi 

 

Takaisin