Tuusulan kunnanhallitus pohti seminaarissaan kuntalaisten osallistumisen uudistamista

17.02.2017

Kunnanhallitus kokoontui kevättalven seminaariin 17. helmikuuta Tuusulaan. Kunnanhallitus paneutui seminaarissaan lähidemokratian uudistamiseen ja ajankohtaisiin aluekehittämishankkeisiin sekä valtuustotyöskentelyn arviointiin. 

Tuusulassa suunnitellaan alueellisten ja teemallisten kehittämisverkostojen perustamista. Verkostot olisivat avoimia foorumeita kaikille alueellisille toimijoille ja asukkaille. Ne kokoaisivat yhteen alueen asukasaktiivit, paikallisten yritysten ja järjestöjen sekä kunnan edustajat. Asukkaiden osallistumismuotojen valmistelu jatkuu Tuusulassa kevään aikana. - Haluamme luoda verkostojen avulla vahvemman yhdessä tekemisen ja kumppanuuden kulttuurin Tuusulaan, kunnanhallituksen puheenjohtaja Sanna Kervinen sanoo.

Rykmentinpuiston hankkeet etenevät

Seminaariväki tutustui myös Tuusulan merkittäviin aluekehittämishankkeisiin. Rykmentinpuiston useat hankkeet etenevät vauhdilla. Rykmentinpuistossa järjestetään asuntomessut vuonna 2020. Asuntomessujen omakotitonttien haku käynnistyy syksyllä. Messualuetta suunnitellaan nollaenergia-alueeksi - alueella tullaan pilotoimaan tiukentuvien energiamääräysten toteuttamista alueellisen tason taseratkaisulla. Rykmentinpuistoon suunnitellun lukion ja taiteen perusopetuksen talon, Monion, hankesuunnitelma on valmistunut. Valtuusto käsittelee Monion hankesuunnitelmaa kevättalven aikana. Tämän jälkeen on tarkoitus edetä arkkitehtikilpailun myötä toteutussuunnitteluun.

Tuusulan tulos ennakoitua parempi

Seminaariväki sai myös ensimmäisen arvion Tuusulan vuoden 2016 tilinpäätöksestä. Tilinpäätösennusteessa Tuusulan tulos on noin 3,6 milj. euroa ylijäämäinen. Seminaarissa keskusteltiin myös sote- ja maakuntauudistuksen vaikutuksista kunnan talouteen. Kuntaliitto on julkaissut työkalun, jonka avulla kunnat voivat arvioivat sote-uudistuksen vaikutuksia kunnan talouteen. Ensimmäisten arvioiden mukaan Tuusulan talouden talous ei olennaisesti heikkene sote- ja maakuntauudistuksen takia. - Uuden kunnan keskeisenä haasteena on löytää tasapaino kunnan kasvavien investointitarpeiden ja velkaantumisen välillä, talousjohtaja Markku Vehmas arvioi.

Kunnanhallitus arvioi omaa toimintaansa

Seminaarissa tutustuttiin helmikuun alussa tehtyyn kuluneen valtuustokauden arviointiin. Arvioinnissa pureuduttiin sekä luottamuselinten työskentelyyn että strategian toteutumiseen valtuustokaudella 2013-2017. Kyselyyn vastasivat valtuutetut sekä kunnanhallituksen ja lautakuntien jäsenet. Kyselyn mukaan Tuusula on onnistunut toteuttamaan arvojaan ja visiotaan kouluarvosanalla 7. Kyselyssä Tuusulan vetovoimatekijöinä nähtiin Asuntomessut 2020 ja Rykmentinpuisto, laadukas varhaiskasvatus, opetus ja koulutus, Tuusulanjärvi ja muut vesistöt, joukkoliikenne sekä lentokentän läheisyys.

Seminaariin osallistui kunnanhallitus, valtuuston puheenjohtajisto, lautakuntien puheenjohtajat, valtuustoryhmien puheenjohtajat ja johtavia viranhaltijoita.

 

Takaisin