Kettusessa tavoitellaan 100 ekotekoa tänä vuonna

01.03.2017

Toimintakeskus Kettusessa on otettu kunnan energiansäästökilpailu tosissaan: tavoitteena on tehdä 100 ekotekoa vuoden 2017 aikana. Ekotekojen suunnitteluun on otettu koko talon väki mukaan. Toimintakeskus Kettunen tarjoaa tuusulalaisille kehitysvammaisille henkilöille tuetun työtoiminnan palveluja, valmentavan ryhmän toimintaa, työtoimintaa ja päivätoimintaa.

Kunnassa on käynnissä energiansäästökilpailu aikavälillä 1.1.-31.12.2017. Kilpailun tavoitteena on kannustaa käyttäjiä kiinteistöjen energiatehokkaaseen käyttöön. Kilpailussa mitataan varsinaisen energiansäästön lisäksi myös käyttäjien erilaisia aktiivisuustoimenpiteitä energiansäästöön liittyen. Kolme parasta kiinteistöä palkitaan.

Kettusessa haluttiin osallistua energiansäästökilpailuun. Sen lisäksi haluttiin myös juhlia Suomen 100-vuotistaipaletta. Tuloksena syntyi idea sadasta ekoteosta vuoden 2017 aikana Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

Ekotekojen suunnitteluun on otettu mukaan sekä toimintakeskuksen henkilökunta että asiakkaat. Asiakkaat ideoivat ekotekoja ryhmätöinä. Henkilökunta sen sijaan päättää joka viikolle kaksi ekotekoa, jotka julkaistaan Kettusen Facebook-sivuilla. Ekoteot sisällytetään toimintakeskuksen toimintaan ja kukin kiinteistön käyttäjä osallistuu niihin kykyjensä mukaan.

Kierrätysvastaavat ovat tärkeässä roolissa

Toimintakeskuksessa on panostettu kierrätysprosessiin. Kierrättäviä lajikkeita ovat sekajäte, biojäte, paperi, pahvi/kartonki, lasi ja metalli. Myös muovi on otettu kierrätykseen mukaan heti kun sen kierrätys on mahdollistunut Tuusulassa. Henkilökunta vie muovijätteet kotimatkallaan yleiseen keräyspisteeseen.

Asiakkaista on nimetty kaksi kierrätysvastaavaa, joiden tehtävänä on hoitaa talon sisäinen kierrätys. Kierrätysvastaavat muun muassa huuhtelevat keittiössä kerättävät likaiset muovipakkaukset ja maitotölkit ja siirtävät ne talon yhteiseen kierrätystilaan. Kierrätysvastaavilla on myös asianmukaiset henkilökortit kaulassaan. Kettusen pihalla on oma lämpökompostori, jonne viedään osa biojätteestä. Kompostorin toiminnasta huolehtivat eri asiakasryhmät vuorollaan.

20170214_102018

Kettusen kierrätysvastaavat Henri Lehtimäki ja Terhi Saarinen.

Ketunpaja-kädentaitoryhmässä hyödynnetään aktiivisesti kierrätysmateriaaleja. Ryhmässä on ommeltu esimerkiksi kankaisia käsipyyhkeitä talon omaan käyttöön. Vanhoista t-paidoista on leikattu kuteita, joista on virkattu istuma-alustoja. Istuma-alustoja päästään hyödyntämään retkillä.

Energiaa käytetään säästeliäästi

Energiaa säästetään Kettusessa käyttämällä valaistusta vain kun se on tarpeellista, päivänvaloa hyödynnetään mahdollisimman paljon. Sähkölaitteet sammutetaan siten, etteivät ne jää valmiustilaan ja latureita ei pidetä turhaan pistorasioissa.

Ruokasalissa tarjoiluvaunujen ruoka-astiat on peitetty tarjottimilla lämmön pitämiseksi tallella astioissa ja lämpöhaude sammutetaan kun ruokailijat ovat saapuneet syömään. Sadan ekoteon ideoinnin myötä Kettusessa on otettu käyttöön myös kasvisruokapäivät kerran viikossa.

Ekotukitoimintaa jo vuodesta 2013

Toimintakeskus Kettusessa ekoteot eivät ole uusi asia. Kettunen on ollut mukana ekotukitoiminnassa jo vuodesta 2013, jolloin talon ekotukihenkilöksi valittiin Anni Nuutilainen. Anni on osallistunut ekotukikoulutukseen ja sen myötä saanut virallisen ekotukihenkilön todistuksen. ”Ekotukikoulutuksesta olen saanut ideoita ja vertaistukea muilta Kuuma-seudun ekotukihenkilöiltä. On myös mukavaa, että kunnan muut yksiköt ovat mukana ekotukihenkilöverkostossa, jolloin me emme ole yksin tämän asian parissa”, Anni kertoo.

Ekotukitoiminta on otettu hyvin vastaan Kettusessa, vastarintaa ei ole ilmennyt henkilökunnan eikä asiakkaiden keskuudessa. Toki on esitetty kysymyksiä ja kuittauksiakin. Ekotukitoiminnan myötä sekä Kettusen sähkön että veden kulutus on pienentynyt ja kierrätystä on tehostettu.

Seuraavaksi Kettusen väki aikoo pohtia mahdollisuuksiaan vähentää sekajätteen määrää sekä syventyä kesällä ekotekojen suunnittelussa luontoasioihin.

20170214_100452

Ekotukihenkilö Anni Nuutilainen esittelee istuma-alustaa, joka on tehty Ketunpaja-kädentaitoryhmässä vanhoista t-paidoista. 


Lisätietoja: energia-asiantuntija Katerina Zaitseva, p. 040 314 2244, katerina.zaitseva@tuusula.fi ja ohjaaja Anni Nuutilainen, p. 040 314 4833, anni.nuutilainen@tuusula.fi

Takaisin