Tuusulanjärvi - silkkiuikusta joutseniin

28.03.2017 klo 08.20

Tuusulanjärvi rantoineen ja kallioineen on oivallisia lintualueita. Jos virittää korvansa oikealle taajuudelle, ja ottaa mukaan kiikarit, niin Tuusulassa voi seurailla näiden siivekkäiden tovereidemme elämää ympäri vuoden. Tänä vuonna Tuusulanjärvi on erityisen mielenkiinnon kohteena. Suomen luonnonsuojeluliitto on nostanut Tuusulanjärven esiin yhtenä Uudenmaan helmistä.

Kultakauden taiteilijat vaikuttuivat Tuusulanjärven luonnosta

Tuusulan luonnolla on aivan erityinen asemansa Suomessa kultakauden taiteilijoiden vuoksi. 1900-luvun vaihteen vuosikymmeniin sijoittuva jakso toi näkyväksi maalaustaiteeseen ja musiikkiin Tuusulan luonnon inspiroivan voiman. Muun muassa Sibelius inspiroitui juuri linnuista. Viidennen sinfonian ilmestymisen aikoihin hän toi esiin, miten lintujen olemus ja äänet vaikuttavat häneen vahvasti. Sibeliuksen mieleen olivat erityisesti joutsenet, hanhet ja kurjet.

Kosteikkoja, kallioita ja lintutorneja

Lintuharrastusta varten löytyy paljon hyviä lintupaikkoja ja aktiivisia yhdistyksiä. Esimerkiksi Apuksen (Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat) ja SLL Tuusulan toimintaan ja retkille voivat kaikki halukkaat lähteä mukaan. Apuksen tilastot kertovat mm. joutsenten muutosta, että niitä voi odotella saapuvaksi Tuusulanjärven maisemiin maaliskuussa. Ennätysaikainen saapuminen on kirjattu vuodelta 1989, kun kyhmyjoutsenyksilö päätti palata jo 10.2. Tuusulanjärvelle. Kyyhkyt, kiurut, lokit ja rastaat ovat kaikki saapujien etujoukoissa. Niitä voi nähdä helmi-maaliskuun tienoilla. Lintupaikoista Tuusulan Rantamo-Seittelin kosteikko on suosittu kohde, ja vieläpä Suomen suurin 24 hehtaarin pinta-alallaan. Jos haluaa korkeammalle katselemaan, niin Sarvikalliolta näkymät järvelle ovat hyvät. Lisäksi löytyvät  bongaustornit järven molemmista päistä: Koskenmäen torni eteläpäästä ja Järvenpään Kaakkolan lintutorni pohjoispäästä.  

Linkkejä ja lisätietoa:
Suomen Luonnonsuojeluliiton Tuusulan ajankohtaiset tiedot ja tapahtumat: http://www.sll.fi/uusimaa/tuusula
Tuusulan lintupaikat Apuksen verkkosivuilla: http://apus-uudet.kotisivukone.com/tuusula

 

Takaisin