Varhaiskasvatukseen hakeminen ja kerhoihin ilmoittautuminen Tuusulassa syksylle 2018

16.03.2018 klo 09.30

Kunnallinen varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuspaikkaa tulee hakea vähintään 4 kuukautta ennen lapsen hoidon tarpeen alkamista. Hakuaika koskee myös kuntaan muuttavia perheitä.

Elokuussa 2018 varhaiskasvatusta tarvitsevien tulee jättää hakemus 31.3.2018 mennessä.

Jos varhaiskasvatuksen tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta, eikä tarpeen ajankohta ole ollut ennakoitavissa, varhaiskasvatuspaikkaa on haettava niin pian kuin mahdollista. Tällöin kunta on velvollinen järjestämään varhaiskasvatuspaikan kahden viikon kuluessa varhaiskasvatuspaikkahakemuksen jättämisestä.

Kerhopaikat

Tuusulan kunta järjestää kerhotoimintaa 2-5-vuotiaille lapsille, joilla ei ole kunnallista tai yksityistä varhaiskasvatuspaikkaa. Elokuusta 2018 alkaen kerhotoimintaan osallistuminen on maksutonta.

Kerhoja järjestetään Tuusulan jokaisessa kuntakeskuksessa. Kerhopaikat myönnetään hakemusten saapumisjärjestyksessä tai kun paikkoja vapautuu.

Hakemus ja muut varhaiskasvatuspalveluiden vaihtoehdot

Sähköinen hakemus kunnalliseen varhaiskasvatukseen ja kerhoihin sekä lisätietoja varhaiskasvatuspalveluiden muista vaihtoehdoista on löydettävissä verkko-osoitteesta: www.tuusula.fi/varhaiskasvatus

Yksityinen päivähoito

Perheillä on mahdollisuus hakea tukea yksityisen hoidon järjestämiseen päiväkodissa, ryhmäperhepäiväkodissa, perhepäivähoidossa tai kotona palkkaamalla hoitajan kotiin. Yksityisen hoidon tuki ja kuntalisä haetaan Kelasta.

Yksityisiä päiväkotipaikkoja haetaan päiväkotien omilla hakemuksilla ja perhepäivähoidon paikkoja voi tiedustella alueellisilta perhepäivähoidon ohjaajilta.

Lisätietoja:

Verkkosivut: www.tuusula.fi/varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuspalveluiden palveluohjaus (ma-to klo 9-10 ja 14-15, pe klo 9-10):
Etelä-Tuusula     p. 040 314 3361
Pohjois-Tuusula  p. 040 314 3344
varhaiskasvatus.palveluohjaus(at)tuusula.fi

 

Hae varhaiskasvatuspaikkaa 31.3.2018 mennessä

Takaisin