Tuusulan ja Mäntsälän opetustoimet yhdistävät voimansa syksyllä 2018 järjestettävässä opetushenkilöstön koulutustapahtumassa

20.08.2018

Tuusulassa Kellokosken koululla vietetään lokakuisena lauantaina 6.10.2018 alueen mittakaavassa poikkeavan suurta kuntien järjestämää koulutustapahtumaa, johon osallistuvat Tuusulan ja Mäntsälän kuntien opetushenkilöstöt.

Kellokosken koulun tilat mahdollistavat erilaista toimintaa

Koulutustapahtuman paikkana toimii suuria muutoksia viime vuosina kokenut Kellokosken koulu, joka valikoitui koulutustapahtuman paikaksi uusien tilamahdollisuuksiensa vuoksi.

Koulu toimii koulutyön tarpeiden ohella myös kellokoskelaisten kylätalona tarjoten uusien monipuolisten tilajärjestelyidensä puolesta mahdollisuuden erilaisten niin pienienkin kuin suurienkin tapahtumien ja tilaisuuksien toteuttamiseen tai säännölliseen harrastustoimintaan. Lokakuussa tilojen toimivuutta koetellaan, kun koulutustapahtuma kokoaa paikalle noin 800 opettajaa ja useita kymmeniä messuosaston esittelijöitä.

Monipuolinen koulutustarjonta tuo eväitä opettajan työhön

Koulutustapahtumassa on tarjolla opetushenkilöstölle pajoja ja luentoja oman työnsä kehittämiseen sekä hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Myös kouluttajana toimiminen on mahdollista siitä kiinnostuneille.

Tarjolla on muun muassa pajoja liittyen tieto- ja viestintäteknologiataitoihin, yrittäjyyskasvatukseen, oppilaiden tuen ja hyvinvoinnin edistämisen menetelmiin sekä oppiainekohtaiseen, uuden opetussuunnitelman mukaisesti toteutettavaan opetukseen. Kantavana teemana koulutustapahtumassa on yhdessä tehtävän työn sekä oppivan yhteisön oppimisen ja osaamisen edistämisen näkökulmat. Teeman mukaisesti luentojen antia tarjoaa mm. koripallomaajoukkueemme päävalmentaja Henrik Dettmann, joka puhuu ihmisten kohtaamisen merkityksestä ja peilaa Susijengin valmennusfilosofiaa koulujen tiimityöhön. Tulevaisuustutkija Ilkka Halava luo katsauksia tulevaisuudennäkymiin ja niiden synnyttämiin tarpeisiin, liittyen lastemme ja nuortemme tuleviin työelämätaitoihin. Media-alan yrittäjä Anna Perho antaa osallistujille näkökulmia ja työkaluja itseohjautuvaan työntekoon ratkaisukeskeistä mallia hyödyntäen.

Koulutustarjontaa ovat olleet kokoamassa Tuusulan ja Mäntsälän kuntien opetushenkilöstöistä kootut yhteiset suunnittelutiimit ja ohjausryhmä. Nyt suunnittelutyön hedelmät ovat julkaistu koulutustarjontana osoitteessa https://www.popupkoulu.fi/festivals/358.

Tuusulan ja Mäntsälän opetustoimien yhteistyö on vahvoilla kantimilla

Tuusula ja Mäntsälä ovat vuosien aikana tehneet monenlaista yhteistyötä naapurikuntina opetuksen, oppimisen ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Sekä Tuusula että Mäntsälä suunnittelivat oman yhtenäiskoulun rakentamista molemmin puolin kuntarajaa. Suunnittelun aikana todettiin ettei ole tarkoituksenmukaista rakentaa kahta suurta kouluyksikköä niin lähelle toisiaan. Yhteisesti päädyttiin siihen, että Tuusula rakentaa yhtenäiskoulun Kellokoskelle, ja kunnat tekevät sopimuksen Arolan, Hyökännummen ja Ohkolan alakoulujen alueella asuvien 7., 8. ja 9. vuosiluokan mäntsäläläisten oppilaiden oppilaaksiotosta Kellokosken kouluun. Tämän yhteistyösopimuksen myötä Kellokosken koulussa opiskelee sopimuksen tullessa voimaan syksyllä 2019 täysipainoisesti noin 150−170 mäntsäläläistä oppilasta. Jo luku-vuonna 2017−2018 Kellokosken koulussa opiskeli 50−60 mäntsäläläistä oppilasta ikäluokkaa kohden vuosiluokilla 7, 8 ja 9.

Yhteistyön vahvuutta konkreettisesti lisäävä tekijä on lisäksi osaamisen edistämistä tukeva yhteistyö täydennyskoulutustarjonnassa. Osana tätä yhteistyötä toteutetaan lokakuussa 2018 järjestettävä yhteinen koulutustapahtuma.

Lisätietoja:

Markus Torvinen, opetuspäällikkö
Tuusulan kunta
p. 040 314 3410

Janne Mäkinen, opetuspäällikkö
Mäntsälän kunta
p. 040 314 5285

Takaisin