Tuusulan kunnan itsenäisyyspäivän juhlallisuudet

27.11.2018 klo 10.55

Itse17-8653

Tuusulassa itsenäisyyspäivän juhlallisuudet alkavat 6.12. klo 9.00 lipunnostolla Jokelan kirkon pihalla. Ohjelmassa on myös seppeleenlasku, puhe ja hartaus uurnalehdossa. Klo 10.00 alkaa juhlajumalanpalvelus Tuusulan kirkossa, jonka jälkeen lasketaan seppeleet sankarivainajien muistomerkillä ja nimikirjalla Kirkkopuistossa sekä Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden ja Terijoen kirkkopuistoon haudattujen sankarivainajien muistomerkeillä Paijalan hautausmaalla. Klo 11.00 on seppeleenlasku ja hartaus sankariristillä Kellokosken hautausmaalla.

Kunnan itsenäisyyspäivän juhla Hyrylän koulukeskuksessa

Tuusulan kunnan itsenäisyyspäivän juhla kuntalaisille järjestetään tänä vuonna Hyrylässä. Juhlapaikkana on Hyrylän koulukeskus (Sahatie 1). Juhla aloitetaan klo 12.00 juhlakahveilla ja juhlaohjelma alkaa klo 13.00. Tervehdyssanat lausuu kunnanvaltuutettu Ilona Toivanen ja juhlapuheen pitää kunnanvaltuutettu Anna Yltävä.

Juhlan musiikista vastaa Heikki Kulo (sello ja laulu), Henri Tiihonen (piano) ja Satu Kaarisola-Kulo (laulu). Ohjelmistossa on mukana Tuusulanjärven taiteilijayhteisön sekä entisiä että nykyisiä säveltäjiä ja runoilijoita kuten Jean Sibelius, Eino Leino sekä Harri Vuori. Teatteri T:n L-ryhmä ja Merihelmi Kuosmanen lausuvat ajatuksia kotimaasta sekä runoja synnyinmaa-Suomesta. Tanssi-esityksillä juhlavieraita ilahduttaa Järvenpään lukion musiikki- ja tanssilinjan tanssinopiskelijat. Juhlan juontavat Teatteri T:n nuoret Atso Mouhu ja Olavi Miettinen. Kahvitarjoilun lomassa kuullaan kaunista kantelemusiikkia Anna Kattaisen esittämänä.

Juhla on avoin kaikille kuntalaisille ja sinne on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!

3.-luokkalaiset juhlivat jo maanantaina

Tuusulan 3.-luokkalaiset juhlivat itsenäisyyspäivää jo maanantaina 3.12. Gustavelundissa pormestarin kutsumina. Iloisessa ja arvokkaassa juhlaohjelmassa on kättelyn lisäksi Tanssiteatteri ERI:n tanssiesitys Sata lasissa – vauhdikas matka hip hopista saunan höyryihin, pormestarin juhlahaastattelu, Maamme-laulu, sinivalkoisia herkkuja ja minitanssiaiset.

Tiedustelut: Tuusulan kunta, kulttuuri Sanna Hokkanen p. 040 314 3436.

Takaisin