Maailman suurin vanhempainilta suorana lähetyksenä Tuusulan Kellokosken koululta 12.11.2019

24.05.2019 klo 16.00

Tuusulan kunnan, viime vuosina laajennettu ja oppimisympäristöiltään uudistettu, Kellokosken koulu saa arvoisensa näkyvyyden kun Maailman suurin vanhempainilta järjestetään koulun tiloissa 12.11.2019 klo 18.00-19.30. Koulun omien oppilaiden vanhemmat kutsutaan paikan päälle koululle, muiden Suomen koulujen oppilaiden vanhemmat voivat osallistua illan kulkuun livelähetyksen verkkodialogin kautta. Illan teemana on viisaampi viestintä.

Tapahtumaa järjestävät yhteistyössä Opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Vanhempainliitto ry, Opetusalan Ammattijärjestö ry, Kannustusryhmä, Suomen Kuntaliitto ry, YLE uutisluokka ja Opetushallitus. Illan juontaa Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes. Tilaisuudessa on mukana keskustelemassa Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.

Illan aikana on luvassa keskustelunavauksia ja tarinoita siitä, miten vanhemmat voivat tukea omaa lastaan paremmin koulunkäynnissä. Vanhempainillan teemana onkin tänä vuonna keskustella viisaammasta viestinnästä. Miten kannustetaan, innostetaan ja ohjataan rakentavaan vuorovaikutukseen? Aiheesta käytävän valtakunnallisen verkkodialogin avulla tapahtuman järjestäjät haluavat sitouttaa ja innostaa kaikki Suomen vanhemmat mukaan koulun ja sitä ympäröivän maailman muutokseen sekä vahvistaa vanhempien osallisuutta.

Lisätietoa tapahtumasta: www.maailmansuurinvanhempainilta.fi

Tuusulassa otetaan innolla vastaan haaste illan järjestelyistä

Tuusulassa on viime vuosina panostettu osallisuuden lisäämiseen, niin oppilaiden kuin huoltajienkin osalta. - Osallisuus on tärkeä voimavara jokaiselle koululle ja se lisää yhteistä ymmärrystä siitä, millainen on meidän nykyinen ja tulevaisuuden koulumaailmamme – se tehdään yhdessä, sivistysjohtaja Virpi Lehmusvaara kertoo.

Kellokosken koulu on hieno valinta Maailman suurimman vanhempainillan paikaksi. Koulua on juuri laajennettu rakentamalla ala- ja yläkoulun väliin ruokala ja liikuntasali. Samalla koulun oppimisympäristöjä on uudistettu ja koulu on muutettu yhtenäiskouluksi. Koulu ottaa oppilaita kahden kunnan, Tuusulan ja Mäntsälän kunnan alueelta, jonka vuoksi huoltajatkin tulevat kahden kunnan alueelta. Yhteistyö kahden kunnan välillä on ollut hyvää ja molempia osapuolia kehittävää.

Opetuspäällikkö Markus Torvinen ottaa järjestelyhaasteen vastaan innolla: – Yhteistyömme toimivuutta testataan nyt valtakunnallisestikin, kun Maailman suurimman vanhempainillan 12.11.2019 livelähetys tavoittaa kaikki Suomen kaupungit ja kunnat Tuusulasta käsin. Tuusula on valmis haasteeseen – tervetuloa kaikki Suomen koulujen huoltajat seuraamaan Maailman suurimman vanhempainillan livelähetystä Kellokosken koululta!

Lisätietoja:
sivistysjohtaja Virpi Lehmusvaara, p. 040 314 3401
opetuspäällikkö Markus Torvinen, p. 040 314 3410
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@tuusula.fi.

 

Takaisin