Kesähetkiä Kellokosken kappelissa

07.06.2019

Kellokosken sairaalan kappeliTorstaina 13. kesäkuuta yleisö pääsee kurkistamaan Kellokosken sairaalakappeliin. Tutustumisen jälkeen hetki kaunistuu pieneksi hartaudeksi. Kappelille lähdetään klo 14.30 sairaalamuseon pihasta. Sairaalapappi aloittaa klo 15.

Kappelin näytöt jatkuvat läpi kesän joka torstai klo 14.30. Hartaushetkiä näyttöjen yhteydessä on myös 11.7. ja 8.8. Kappelin näytöt ja hartaudet järjestetään yhteistyössä Tuusulan museon ja Hyvinkään sairaanhoitoalueen sairaalapappien kanssa.

Aloite kappelin rakentamiseksi tuli 1930-luvun alussa ylihoitaja Anna Pakalénilta. Kappeli sijoitettiin sairaalan ruumiskellarin päälle. Ylihoitaja halusi kuolleen potilaan ja tätä noutamaan saapuneitten omaisten kohtaamiselle kauniin tilan. 2000-luvun herkkiä hetkiä ovat olleet sairaalakoulun nuorten konfirmaatiotilaisuudet.

– Sairaalan hämmentyneille ja hauraille sieluille tarkoitettu kappeli on hyvin pelkistetty. Viileät ja hiljaiset seinät tuntuvat kuin pitelevän mieltä kasassa, miettii Tuusulan museon yleisötyön amanuenssi Harri Nyman ja jatkaa: Konstailemattomuus rentouttaa. Sairauden hetkellä kuka tahansa meistä on heikko ja pieni. Kellokoskella se on ihan ok. Kun ulkokuoret karisevat, löytyy ihminen.

Tervetuloa, hellitetään hetkeksi!

Kellokosken sairaalamuseo
Vanha valtatie 198, Kellokoski
Tiedustelut (aukioloaikana) p. 040 314 3473

Sairaalamuseo uusittuine näyttelyineen avoinna 2019:
1.6.–27.7. to & la klo 11–17
30.7.–11.8. ti–su klo 11–17 (Tuu museoon -viikot)

Vapaa pääsy!

Lisätietoja sairaalamuseosta ja tapahtumista >

Takaisin