Kuntalaisten illat pidetään taas loka-marraskuussa

23.09.2019 klo 17.40

Tuusula järjestää jälleen kuntalaisten illat eri puolilla paikkakuntaa. Iltojen ohjelmaan kuuluu pormestari Arto Lindbergin katsaus kunnan ajankohtaisiin asioihin. Illan aikana on myös tilaisuus esittää kysymyksiä ja keskustella kunnan asioista.

Kuntalaisten illat toteutetaan koko organisaation yhteisvoimin. Paikalla on pormestarin lisäksi muitakin kunnan virkamiehiä ja työntekijöitä sen eri toimialueilta.

Jokaisessa kuntalaisten illassa on mukana pormestarin piste, kehittämisverkostojen piste, osallistuvan budjetoinnin esittely ja mahdollisuus antaa kehittämisehdotuksia kunnan asukaslehteen. Lisäksi illoissa on vaihtelevaa ohjelmaa.

  • 1.10. Riihikallion koulu, Pellavamäentie 7, Tuusula – mukana myös mm. HSL ja Tuusulan Opisto
  • 9.10. Paijalan koulu, Paijalantie 44, Tuusula – ohjelmassa myös esim. Europan15-arkkitehtuurikilpailuun liittyvä työpaja ja kouluterveyskyselyn tulokset
  • 24.10. Vaunukankaan koulu, Vaunukankaantie 3-5, D-ovi, Tuusula – aiheina myös mm. lähiliikunnan kehittäminen ja Häriskiven asemakaava ja Lahelan koulutontin kaavoituksen tilanne
  • 6.11. Kellokosken koulu, Koulutie 7, ovet B1 ja B2, Kellokoski – mukana myös ainakin kirjasto, nuorisopalvelut ja HUS:in edustaja
  • 13.11. Jokelan koulukeskus, Jyväkuja, Jokela – mukana myös mm. Tuusulan kulttuurin/museon edustajat. Ohjelma tarkentuu vielä.

Tilaisuuksissa on kahvitarjoilu. Myös lastenhoito on järjestetty. Kuntalaisten illat järjestetään kello 18-20.

Lisätiedot:

Pormestari Arto Lindberg, arto.lindberg@tuusula.fi, 040 314 3101

Yhteisömanageri Katja Repo, katja.repo@tuusula.fi, 040 314 3048

Takaisin