Kunnanhallituksen päätöksiä 28.10.2019

28.10.2019 klo 18.05

§ 416 Veroprosenttien määrääminen vuodelle 2020

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä kunnan veroperusteet vuodelle 2020 seuraavasti:

  1. Kunnan tuloveroprosentti 19,50
  2. Kiinteistöveroprosentit
  • Yleinen kiinteistövero 0,93
  • Vakituinen asuinrakennuksen kiinteistövero 0,41
  • Muun asuinrakennuksen kiinteistövero 0,93
  • Rakentamattoman rakennuspaikka kiinteistövero 6,00
  • Yleishyödyllisten yhteisöjen erillinen kiinteistövero 0,65.

 

§ 417 Oy Apotti Ab, omavelkaisen takauksen myöntäminen

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää

  • korottaa kunnan omavelkaisen takauksen määrää 1 624 000 euroa osana yhtiön yhteensä noin 54,9 milj. euron suuruista rahoitusjärjestelyä, yhtiön järjestelmähankintaa varten nostamien lainojen ja niiden korkojen, viivästyskorkojen sekä mahdollisten perimiskulujen kattamiseksi. Taattavien lainojen uusi yhteismäärä on enintään 6 424 000 euroa. Takauksen voimassaoloaika on rajoitettu enintään 31.12.2028 saakka.
  • että takausjärjestelyt tulee toteuttaa siten, ettei kunnan omavelkainen takaus koskaan ylitä kunnan omistusprosentin mukaista osuutta taattavien rahoitusjärjestelyjen kokonaismäärästä tai yksittäisistä lainoista/järjestelyistä.
  • että Oy Apotti Ab panttaa nyt myönnettävän ja aiemmin myönnetyn takauksen vastavakuudeksi yrityskiinnityksen (Oy Apotti Ab, 2699989- 5).
  • että kunta pidättää oikeuden vaatia lisää turvaavia vastavakuuksia siinä tilanteessa, jossa yhtiön omistuspohja muuttuu siten, että yli puolet sen osakkeista siirtyy uudelle omistajalle, tai sen toiminnan tarkoitus (tuottaa omistajilleen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmiin liittyviä palveluja) käynnissä olevan palvelurakenneuudistuksen seurauksena muuttuu.
  • että Oy Apotti Ab:lle myönnettävistä yksittäisistä omavelkaisista takauksista voidaan edellä mainitussa kohdassa mainituissa olosuhteissa periä vuosittain vähintään 0,5 %:n suuruinen takausprovisio, joka lasketaan takausvastuun kohteena olevan lainan jäljellä olevasta pääomasta per 31.12. ja maksetaan määräytymisajankohtaa seuraavan tammikuun loppuun mennessä.
  • että päätöksen täytäntöönpanon edellytyksenä on, että kaikki muut Oy Apotti Ab:n omistajat (Helsingin, Vantaan, Kauniaisten ja Keravan kaupungit, Kirkkonummen kunta sekä Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä) tekevät omalta osaltaan vastaavat, määrällisesti omien omistussuhteidensa mukaiset päätökset Oy Apotti Ab:n lainojen omavelkaisesta takaamisesta.
  • Samalla kunnanhallitus päättää, että mikäli valtuusto hyväksyy takauspäätöksen, kunnanhallitus valtuuttaa kansliapäällikön tai talousjohtajan allekirjoittamaan takaussitoumukset.

 

§ 418 Omakotitonttien myyntihinnan ja vuokran suuruuden päättäminen vuonna 2020 luovutettavien tonttien osalta

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää

  • että yli 3 vuotta voimassa olleiden vuokrattujen omakotitonttien lunastushinta noudattaa lunastushetkellä kulloinkin voimassa olevaa valtuuston omakotitonttien hintapäätöstä ellei vuokrasopimuksessa ole muuta sovittu
  • että Etelä-Tuusulassa Pekkolan asemakaava- alueella on asemakaavassa mahdollistettu sivuasunnon rakentaminen erillisen lisärakennusoikeuden perusteella. Sivuasunnon rakentamisen mahdollistavan lisärakennusoikeuden hintana kerrosneliömetriä kohden voidaan pitää puolta varsinaisen rakennusoikeuden hinnasta.
  • myydä ja vuokrata toistaiseksi, kuitenkin enintään 31.12.2020 saakka seuraavilla, luovutussopimuksissa tarkemmin sovittavilla ehdoilla Pohjois-Tuusulassa Jokelan ja Kellokosken taajamissa asemakaavojen mukaiset pientalotontit (AO) hintaan 225 e/k- m² ja Etelä-Tuusulassa asemakaavojen mukaiset pientalotontit (AO) hintaan 425 e/k- m²
  • jatkaa Asuntomessualueen valtuuston 13.3.2017 § 31 sekä 13.11.2017 § 196 hintapäätösten voimassaoloaikaa toistaiseksi, kuitenkin enintään 31.12.2020 saakka.
  • edellä mainitusta kiinteästä hinnoittelusta poiketen jatkaa Anttilanranta-nimisellä asemakaava-alueella kunnanosassa 1 tonttien myyntiä tarjouskilpailuna seuraavasti:
    • seuraavien kortteleiden kaavatonttien pohjahinta on 700 e/k- m²:
      • kortteli 8093
      • kortteli 8092
      • kortteli 8090
      • kortteli 8089 tontti 1
    • seuraavien kortteleiden kaavatonttien pohjahinta on 600 e/k- m²:
      • kortteli 8089 tontit 2- 7
  • tontit voidaan laittaa vapaaseen myyntiin
  • lisäksi peritään tonttiliittymän ja tonttikohtaisten vesihuoltojohtojen rakentamisesta aiheutuneet kustannukset tehtyjen rasitesopimusten mukaisesti niiltä kiinteistöiltä joita asia koskee
  • periä kiinteistönmuodostus- ja toimitusmaksuja sopimuksentekohetkellä voimassa olevan valtuuston hyväksymän kiinteistötoimitustaksan mukaisesti
  • että rakennuspaikan rakentajan ja haltijan tulee esittää hankekohtainen maaperätutkimus ja perustamistapalausunto hakiessaan rakennuslupaa tai esittäessään rakennesuunnitelmia hyväksyttäväksi
  • että rakennuspaikan varaamisesta tulee suorittaa varausmaksua 1.000 e. Varausmaksu hyvitetään lopullisen luovutuskirjan allekirjoituksen yhteydessä. Mikäli varaus peruuntuu rakennuspaikan varauksen saajan toimesta, varausmaksua ei palauteta.
  • että korvaukset vesihuoltoverkostoon (vesi- ja viemäri) liittymisestä peritään erillisinä liittymähetkellä voimassaolevien taksojen mukaan
  • että vuokrausehdot ovat seuraavat:
    • vuokra- aika on 50 vuotta
    • vuotuinen vuokra kaikilla nyt päätettävillä rakennuspaikoilla on 5 % kauppahinnasta sidottuna vuokrasopimuksen allekirjoitusvuotta edeltävän kalenterivuoden keskimääräiseen elinkustannusindeksin pistelukuun siten kuin voimassa oleva laki sallii
    • vuokra peritään siten, että sopimuksen tekovuoden osavuokra vuokra-ajan alkamisesta vuoden loppuun sekä seuraavan vuoden koko vuokra peritään vuokrasopimuksen allekirjoituksen yhteydessä, muutoin vuokra maksetaan vuosittain kesäkuun loppuun mennessä
    • jos vuokrasopimus peruuntuu vuokralaisesta johtuvista syistä, niin suoritettua vuokraa ei makseta takaisin
    • vuokralaisella on oikeus lunastaa rakennuspaikka nyt vahvistettavaan hintaan kolmen (3) vuoden kuluessa vuokrasopimuksen allekirjoituspäivästä lukien edellyttäen, että vuokrat on maksettu
    • muilta osin noudatetaan maanvuokralain säännöksiä.

 

§ 419 Uusimaa-kaava 2050

Kunnanhallitus päätti

  • ottaa asian valtuuston 11.11.2019 pidettävän kokouksen esityslistalle
  • tehdä ehdotuksensa valtuustolle 4.11.2019 pidettävässä kokouksessa.

 

§ 420 Lukutaidon tukeminen, aloite

Kunnanhallitus päätti

  • hyväksyä vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa Ruut Sjöblomin 2.9.2019 § 117 esittämän Kokoomuksen valtuustoryhmän aloitteen tulleen käsitellyksi.

 

§ 421 Kahdessa kodissa asuvien erityisoppilaiden koulukuljetusten järjestäminen, aloite

Annika Lappalainen esitti aloitteen palauttamista valmisteluun. Esitys raukesi kannattamattomana.

Kunnanhallitus päätti

  • hyväksyä vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa Annika Lappalaisen 28.1.2019 § 18 esittämän ja monen muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen tulleen käsitellyksi.

 

§ 422 Viranhaltijapäätösten otto-oikeus

Kunnanhallitus päätti, ettei mainittuja viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 92 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

§ 423 Toimielinten pöytäkirjojen otto-oikeus

Kunnanhallitus päätti, ettei mainituissa toimielinten pöytäkirjoissa käsiteltyjä asioita oteta kuntalain 92 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi:

 

§ 424 Ilmoitusasiat

Kunnanhallitus totesi ilmoitusluontoiset asiat tietoonsa saatetuksi.

 

§ 425 Muut asiat

 

Esityslista

Takaisin