Keusote-kunnat hakevat yhdessä työllisyyden kuntakokeiluun

19.11.2019 klo 13.25

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän eli Keusoten perustajakunnat ovat yhdessä hakemassa työllisyyden kuntakokeilua ensi vuodesta lähtien. Maan hallitus on käynnistämässä työllisyyspalvelujen alueelliset kuntakokeilut keväällä 2020.

Yhteiseen työllisyyskokeiluun hakeutuvat Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula. Kumppanikuntien väestömäärä on yhteensä lähes 200 000 asukasta. Työvoiman määrä alueella on yhteensä noin 98 000. Tällä hetkellä alueen työvoimasta 6,5 % on työttömiä työnhakijoita ja työttömyyden alenemisen kehitys on hidastunut kuluvan vuoden aikana.

Keusote-kuntien alueella oli elokuun lopussa hieman yli 2 000 pitkäaikaistyötöntä, sekä lisäksi 1 400 alle 30-vuotiasta työtöntä ja noin 600 ulkomaalaista työtöntä. Yli puolet alueen työttömistä lasketaan rakennetyöttömiksi, eli alueella tarjolla oleva työ ei kohtaa työttömänä olevien työnhakijoiden koulutus- ja osaamistaustaa.

Tavoitteena enemmän tukea työpaikkojen ja työntekijöiden kohtaamiselle 

Työllisyyskokeiluun hakevien kuntien eli Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan yhteen lasketut työmarkkinatuen kustannukset olivat 9,9 miljoonaa euroa vuonna 2018.

Alueella oli elokuussa 2019 yhteensä 1 623 avointa työpaikkaa. Lisäksi tarjolla on paljon avoimia työllisyyttä edistäviä palveluita ja koulutuspaikkoja. Siksi kumppanikunnat arvioivat, että kuntakokeiluun liittyvät työmuodot mahdollistaisivat avoimien paikkojen tehokkaamman täytön.

Työllisyyskokeilu mahdollistaisi entistä paremmin alueellisen liikkuvuuden työnhakijoille ja tavoitteena olisi myös, että sen tueksi rakennettaisiin vahva yhteistyöverkosto yritysten ja oppilaitosten kanssa. Asiakaskohderyhmän työllistymismahdollisuudet paranisivat huomattavasti kokeilun tuomien mahdollisuuksien myötä.

Kokeilussa olisi myös tavoitteena tunnistaa kuntien työllisyyspalveluiden palveluvalikko, sekä parantaa palveluiden alueellista kohdentamista yli kuntarajojen ja työllisyyden edistämiseen käytettyjen taloudellisten tukien myöntämisen perusteiden yhdenmukaistamista.

Hyvinkään kaupunki vastaa sopijapuolten yhteisen hakemuksen laatimisesta ja toimittamisesta työ- ja elinkeinoministeriöön ja mikäli Keusote-alueen kunnat pääsevät mukaan työllisyyskokeiluun on Hyvinkään kaupunki valmis hallinnoimaan ja koordinoimaan kokeilun kokonaistoteutusta. 

Lisätietoja:

Hyvinkää

Annukka Lehtonen, liiketoimintajohtaja p. 050 592 2768
Aki Leinonen, työllisyyspäällikkö, p.  040 354 0815

Järvenpää
Jari Lausvaara, työllisyys- ja kotoutumispalvelut, vapaa-aika- ja osaamispalvelujen johtaja,
p. 040 315 2173
Sirkka Lehti, osaamis- ja työllisyyspalvelujen päällikkö, p. 040 315 3538

Mäntsälä
Mika Lindgren, henkilöstöjohtaja p. 040 314 5245
Tiina Hast, työllisyyskoordinaattori, p. 040 314 6783

Nurmijärvi
Vesa Kokkonen, kehityspäällikkö, p. 040 317 2361

Pornainen
Seija Marttila, hallintojohtaja, puh. 04 558 2562
Hannu Haukkasalo, kunnanjohtaja, p. 040 174 5014

Tuusula
Harri Lipasti, kansliapäällikkö, p. 040 314 3003
Laura Smolander, maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö, p. 040 314 3050

Takaisin