Tuusulan ja Tampereen yhteinen hanke jatkoon Sitran Demokratiakokeilut 2020 -hakuprosessissa

22.11.2019

Tuusula haluaa kehittää Tampereen kanssa uutta rahoitusmallia kuntalaisten ideoiman toiminnan tukemiseen.

Tuusulan kunta ja Tampereen kaupunki haluavat kehittää yhdessä niin kutsuttua hybridirahoitusmallia kunnan asukkaiden ja yhteisöjen ideoiman ja yhdessä kehittelemän toiminnan tukemiseen. Kuntien yhteinen hanke pääsi jatkoon Sitran Demokratiakokeilut 2020 -hakuprosessissa. Jatkoon valituilla hakijoilla on 26.11. asti aikaa laatia projektisuunnitelma, jonka pohjalta Sitra tekee lopulliset päätökset vuonna 2020 rahoitettavista kokeiluista.

Demokratiakokeilut 2020 tavoitteena ovat demokratiaa vahvistavat ja innovatiiviset yhteishankkeet, joilla edistetään demokraattista osallisuutta, osallistumista ja vuoropuhelua. Kokeilut toteutetaan pääosin vuoden 2020 aikana. Kokeilut ovat osa Kansanvallan peruskorjaus -projektia, jonka tavoitteena on vahvistaa Suomen asemaa uudistumiskykyisenä demokratian mallimaana. Sitra toteuttaa Demokratiakokeilut 2020 -projektin yhteistyössä Kuntaliiton kanssa.

– Tampere on jo kokeillut joukkorahoitusmallia. Kaupunki toteutti keväällä 2019 kokeilun, jossa tuettiin asukas- ja yhteisölähtöistä toimintaa yhdistämällä joukkorahoitusta kunnan omaan rahoitukseen. Tuusula puolestaan on ensimmäisiä kuntia Suomessa, joka on ottanut käyttöönsä osallistuvan budjetoinnin sähköisen alustan sekä altistanut osan kunnan budjetista suoran demokratian prosessiin. Nyt näitä kahta halutaan yhdistää luovalla tavalla. Tavoitteena on rahoittaa asukkaiden ja yhteisöjen itsensä ideoimaa toimintaa osallistuvamman joukkorahoituksen keinoin. Uuden toimintamallin avulla pyritään tuomaan eri toimijoita yhteen ja saamaan aikaiseksi vaikuttavampia hankkeita, kertoo kehittämispäällikkö Heidi Hagman Tuusulasta.

Kahden erikokoisen kunnan yhteiskokeilussa opitaan, miten malli toimii erilaisissa toimintaympäristöissä. Testaamisen ja jatkokehittämisen jälkeen malli on kaikkien kuntien käytettävissä. Sen kehittämiseen halutaan ottaa mukaan myös asukkaita, yhteisöjä, oppilaitoksia (esim. Tampereen yliopisto) ja järjestöjä.

– Nyt odotamme Sitran lopullisia valintoja. Toivottavasti hankkeemme on rahoitettavien kokeilujen joukossa, Heidi Hagman sanoo.

Lisätiedot:

 

Kehittämispäällikkö Heidi Hagman, heidi.hagman@tuusula.fi, 040 314 3052

 

 

Takaisin