Keusote tiedottaa: Keusote varautuu koronavirus-tautitapausten lisääntymiseen

27.02.2020 klo 13.30

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä on todettu työikäisellä naisella laboratoriokokeella varmistettu koronavirustartunta 26.2. Tartunta on saatu Milanosta Pohjois-Italiasta. Potilas on osastohoidossa Helsingin yliopistollisessa sairaalassa. Hän on hyväkuntoinen. Kyseessä on toinen Suomessa todettu uuden koronaviruksen aiheuttama sairastuminen.

Sairaanhoitopiiri ja paikalliset terveydenhuollon viranomaiset jatkavat tilanteen selvittämistä ja lähikontaktien tavoittamista yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa.

Kiinasta alkaneen uuden koronaviruksen aiheuttaman COVID-19 –tartuntatautiepidemian odotetaan leviävän Euroopassa. Matkailuun liittyviä yksittäisiä tapauksia voi alkaa esiintymään Suomessakin enenevässä määrin. Terveydenhuollon yksiköt varautuvat tilanteen muuttumiseen ja toimenpiteillä pyritään estämään ja hidastamaan taudin leviämistä.

Uusi koronavirus aiheuttaa influenssaa muistuttavia hengitystieoireita, kuten kuumetta, yskää, hengenahdistusta ja lihassärkyä. Osa tartunnan saaneista voi myös saada keuhkokuumeen. Suurin osa sairastuneista saa kuitenkin vain lieviä oireita. WHO:n mukaan tapauksista suuri osa on keski-ikäisiä tai iäkkäitä, lapsilla todetut tapaukset ovat harvinaisia.

Tällä hetkellä koronavirustartunnan mahdollisuutta tutkitaan, jos potilaalla on oireita ja hän on oleskellut 14 vrk sisällä ennen oireiden alkua epidemia-alueella, tai hänellä on ollut lähikontakti laboratoriovarmennettuun koronavirustapaukseen.

Epidemia-alueeksi on tällä hetkellä määritetty Manner-Kiina, sekä 25.2. tai sen jälkeen sairastuneiden osalta myös Iran, Etelä-Korea sekä Italiasta Veneton, Lombardian ja Piemonten ja Emilio-Romagnan alueet.

Ulkomaan matkoilta palaavat oireettomat henkilöt voivat palata kouluun tai työpaikalle normaalisti. Varmennetun tautitapauksen lähikontaktien seuranta, tutkiminen ja eristäminen toteutetaan terveydenhuollon viranomaisyhteistyönä.

Jos epäilet koronavirustartuntaa, ole yhteydessä omaan terveysasemaan puhelimitse.
Aukioloaikojen ulkopuolella ole yhteydessä Päivystysapuun 116117. Mahdollisen tartuntavaaran vuoksi lääkäri haastattelee sinut ensin puhelimitse, ja suunnittelee tarvittaessa siirtymisen tutkimuksiin ja hoitoon erikoissairaanhoitoon yhteistyössä infektiolääkärin kanssa. Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla, kun yskit tai aivastat. Laita käytetty nenäliina välittömästi roskiin. Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi.

Keusotessa seuraamme ja noudatamme THL:n ja HUS:n ajantasaisia ohjeita. Keusotessa on varauduttu uuden koronavirukseen sairastuneiden tunnistamiseen ja hoitoon ohjaamiseen.

Infektio- ja tartuntatautiyksikkö

infektiot.tartuntataudit@keusote.fi

Takaisin