Koko viikko lastenkulttuuria Tuusulan Skidiviikolla

10.03.2020

Tuusulassa vietetään kaksi kertaa vuodessa lastenkulttuuriviikkoja, jolloin ammattitaiteilijoiden kiertueteatterit, nukketeatterit, orkesterit ja työpajat saapuvat eri puolille Tuusulaa. Maaliskuun Skidiviikolla, 14.−21.3., jokaisena viikon arkiaamuna Hyrylässä, Riihikalliossa, Jokelassa ja Kellokoskella rakennetaan näyttämöt ja katsomot valmiiksi aamun tunteina ennen yhdeksältä alkavia esityksiä. Ohjelmaa löytyy myös viikonlopuista ja arki-illoista.

Seikkailuja satumaailmoissa
Aivan Skidiviikon alkajaisiksi lauantaina 14.3. Taiteilijakoti Erkkolassa sukelletaan Kalevalan maailmaan klo 10 alkaen. Ohjatussa sanataidetyöpajassa pääsee tutustumaan Maailma sotkan munasta -näyttelyyn, kuvitellaan omia maailmoja, ripotellaan riimejä ja venytellään runomittaa. Kirjastoauto Kirressä vierailee Jääkuningatar tiistaina 17.3. aamureiteillä ja lukukoira Kylli on tavattavissa Kirren iltareitiellä perjantaina 20.3.

Koko perheen lastenlauantai 21.3.
Lauantaina 21.3. vietetään Skidiviikon lastenlauantaita Hyökkälän koululla. Klo 13-15 Tuusulan Taiteen perusopetuksen oppilaitokset esittäytyvät. Tanssiopisto KETO, Taito käsityö- ja muotoilukoulu Etelä-Suomi, Tuusulan kuvataidekoulu ja Keskisen Uudenmaan musiikkiopisto KUM järjestävät koko perheen non-stop-työpajoja, joissa pääsee kokeilemaan tanssia, musiikkia, kuvataidetta ja käsityötä. Työpajojen ohessa voi nauttia herkkuja Hyökkälän Koti Koulu -yhdistyksen kahvilassa.

Työpajojen jälkeen kolmelta Hyökkälän auditorion lavalle astelevat turkulaisen teatteriryhmä Kurnuttavan Sammakon näyttelijät esityksessä Pää tyynyyn! Musiikintäyteisessä ja nopearytmisessä esityksessä niin lapset kuin aikuisetkin saavat nauraa vatsansa kippuralle tunnistettavien nukkumaanmenohetkien parissa, kun Karhu ja Ankka yrittävät illan tullen löytää yhteisen sävelen naapureina. Karhu on aivan tolkuttoman väsynyt, mutta onneksi kohta pääsee nukkumaan. Simmut kiinni vain ja... Pahaksi onneksi naapurin Ankka vain on samaan aikaan pirteämpi kuin koskaan – ja vailla seuraa. Esitys perustuu Roope Lipastin suomennokseen Jory Johnin ja Benji Daviesin samannimisestä lastenkirjasta. Liput teatteriesitykseen voi varata ennakkoon ja lunastaa ovelta 7 euron hintaan. Skidiviikon järjestää Tuusulan kulttuuripalvelut yhteistyökumppaniensa kanssa.

 

 

Takaisin