Tuusulan kunta on antanut lisäohjeita oppilaille, oppilaiden huoltajille ja henkilökunnalle

17.03.2020 klo 18.15

Tuusulan kunta on tänään käynnistänyt kyselyitä ja antanut lisäohjeita oppilaille, oppilaiden huoltajille ja henkilökunnalleen.

  • Koulut ovat käynnistäneet kyselyt kartoittaakseen erityisen tuen oppilaiden ja sellaisten 1.-3.-luokkalaisten kotien tarpeita, joissa huoltajat työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla.
  • Huoltajille ja opettajille on toimitettu ohjeet kotona tapahtuvasta opiskelusta ja kotona tapahtuvan työskentelyn välineistä. Ohjeita täydennetään, kun opetushallitus julkaisee ohjeistuksensa.
  • Oppilaiden huoltajille on laitettu tarkentava tiedote koronavirustilanteesta.
  • Päiväkodit ovat ohjeistaneet henkilöstöään siitä, miten päiväkodeissa toimitaan koronavirustilanteessa.
  • Kunnan esimiehille ja henkilöstölle on lähetetty lisäohjeita, jotka käsittelevät muun muassa sairastapauksia ja etätyöskentelyä.

Tuusulan kunta korostaa, että Suomi on nyt osa globaalia kriisiä, jota yritämme kaikki yhdessä ratkaista. Kunnan työntekijät toivovat kaikilta kuntalaisilta yhteistyökykyä vaikeassa tilanteessa.

Lisätiedot korona-virukseen liittyen:

  • Tuusulan kunnan ohjeistus: www.tuusula.fi/koronavirus
  • Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä: www.keusote.fi/koronavirus
  • Keusote on avannut kuntalaisten neuvontanumeron, josta voi kuunnella nauhoitteen ajankohtaisesta koronavirustilanteesta. Neuvontanumero on 019 226 0099, ja se on avoinna vuorokauden ympäri.
  • Koronaviruksesta on avattu valtakunnallinen puhelinneuvonta, joka tarjoaa yleistä tietoa koronaviruksesta. Neuvonnan numero on 0295 535 535. Puhelinneuvonta on auki arkipäivisin klo 8-21 ja lauantaisin klo 9-15. Puhelinneuvonnasta ei saa terveysneuvontaa eikä ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa.

 

Pormestari Arto Lindberg, 040 314 3101

Takaisin