Tuusulan kunta ottaa yhteyttä kaikkiin 70 vuotta täyttäneisiin kirjeitse ja puhelimitse

25.03.2020

Tuusulan kunta lähestyy kaikkia 70 vuotta täyttäneitä tuusulalaisia kirjeitse ja puhelimitse. Kirjeiden postitus on käynnistynyt tiistaina 24.3. ja puhelut ikäihmisille käynnistyvät keskiviikkona 25.3. Tuusula avaa myös ikäihmisten palvelunumeron 25.3. kello 12.

Tuusulan kunta ja Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä Keusote työskentelevät yhdessä eri toimijoiden kanssa varmistaakseen ikääntyvien tuusulalaisten selviytymisen kotona koronapandemian aikana.

− Haluamme nyt lähestyä ikäihmisiä monikanavaisesti, jotta tavoitamme kaikki avun tarpeessa olevat tuusulalaiset, kertoo pormestari Arto Lindberg.

Tiistaina 24.3. lähetettyyn kirjeeseen on kerätty tietoja, vinkkejä ja ohjeita selviytymiseen koronaepidemian aikana. Kirje lähetetään kaikille 70 vuotta täyttäneille tuusulalaisille ja se on julkaistu myös kunnan verkkosivuilta osoitteessa www.tuusula.fi/koronavirus.

Tuusulan kunta lähestyy ikäihmisiä myös puhelimitse selvittääkseen avun tarvetta arjessa selviytymiseen. Ensimmäiset puhelut soitetaan keskiviikkona 25.3.

− Tuusulan kunnan henkilöstöstä on löytynyt noin kolmekymmentä vapaaehtoista henkilöä, jotka tulevat seuraavan puolentoista viikon aikana soittamaan kaikille tänä vuonna 70 vuotta täyttävälle ja sitä vanhemmalle tuusulalaiselle − siltä osin, kun puhelinnumerot ovat kunnan tiedossa, taustoittaa kehittämispäällikkö Heidi Hagman.

− Valitettavasti meillä ei ole käytössämme kaikkien ikäihmisten numeroita, mutta yritämme tavoittaa heidätkin muilla keinoin, jatkaa yhteisömanageri Katja Repo.

Ikäihmisten palvelunumero avautuu keskiviikkona 25.3. kello 12

Tuusulan kunta avaa myös palvelunumeron yli 70-vuotiaille. Palveluaika numerossa 040 314 3160 on arkisin kello 9−16 ja lauantaisin kello 9−14. Palvelunumero avataan keskiviikkona 25.3. kello 12.

Palvelunumeroon voivat soittaa myös ne ikäihmiset, joita kunta ei muutoin tavoita. Myös ikäihmisten läheiset voivat olla yhteydessä numeroon.

Huomioitavaa on, ettei kunnan numero palvele sairaustapauksissa, vaan silloin otetaan yhteyttä Keusoten koronahoitopuhelimeen 019 226 0099, joka on auki joka päivä kello 8–20 tai neuvontanumeroon 019 226 0098, joka on auki joka päivä kello 8–20.

Selviämme tästä yhdessä ja annettuja ohjeita noudattaen!

Vallitsevissa poikkeuksellisissa oloissa tärkeää toimia annettujen ohjeistusten mukaisesti. Valtioneuvoston tavoite on suojata erityisesti yli 70-vuotiaat henkilöt koronavirustartunnalta. Ikäihmisillä on selkeästi nuoria ihmisiä suurempi riski saada taudista vakavia, sairaalahoitoa vaativia oireita. Toimintaohjeena yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään lähikontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan, eli karanteenia vastaavissa olosuhteissa.

− Emme pysty ennakoimaan, kuinka kauan nämä poikkeukselliset olosuhteet jatkuvat, mutta me tulemme selviytymään tästä – yhdessä! Läheiset, ystävät ja naapurit ovat tärkeitä tukijoita arjen sujumiseksi poikkeusoloissa. Myös monet tutut toimijat, niin yhdistykset, seurakunnat kuin yrityksetkin, ovat löytäneet uusia tapoja auttaa ja toimia, muistuttaa pormestari Lindberg.

Kauppa-apua tarjoavat paikallisesti eri yhdistykset ja seurakunnat. Myös ruokakaupoilla on ostosten kotiinkuljetuspalveluita ja ravintoloilla on ruoan kotiinkuljetusta. Ohjeita ja vinkkejä on koottu sivulle www.tuusula.fi/koronaeristys.

− Tuusulan kunta ei ainakaan toistaiseksi tarjoa kauppa-apua tai asiointiapua ikäihmisille kunnan omana toimintana, vaan auttaa löytämään toimijan, joka avun voisi antaa, lisää pormestari.

 

Lisätietoja:

Pormestari Arto Lindberg, arto.lindberg@tuusula.fi, 040 314 3101

Kansliapäällikkö Harri Lipasti, harri.lipasti@tuusula.fi, 040 314 3003

Kehittämispäällikkö Heidi Hagman, heidi.hagman@tuusula.fi, 040 314 3052

Yhteisömanageri Katja Repo, katja.repo@tuusula.fi, 040 314 3048

 

Lisätietoja Tuusulan kunnan palveluista ja tuesta yli 70-vuotiaille löytyy osoitteesta www.tuusula.fi/koronavirus ja www.tuusula.fi/koronaeristys.

Lisätietoja Keusoten palveluista www.keski-uudenmaansote.fi/koronavirus.

 

Takaisin