Sivistyksen toimialueen koronavirustiedote koteihin 25.3.2020

25.03.2020 klo 18.00

Olemme julkaisseet Sivistyksen toimialueelta päivittäistä tiedotetta koronavirustilanteesta poikkeustilanteen alkuvaiheesta alkaen. Tiedotamme jatkossa muutaman kerran viikossa, ensi viikolla tiedotteet ilmestyvät tiistaina 31.3. ja torstaina 2.4.

Perusopetus ja koulut

Toteutamme viikon lopussa ja ensi viikon alussa koulukohtaiset lyhyet kyselyt huoltajille ja oppilaille siitä, miten etäopetuksen järjestelyt ovat lähteneet käyntiin. Koulut organisoivat kyselyn itse, ja kyselyn tarkoituksena on saada tietoon kotien näkökulmaa, tarpeita ja huomioita opiskelun sujumisesta.

Pidämme etäopetuksessa tärkeänä sitä, että oppilaiden päivärytmi säilyy. Tätä voidaan parhaiten tukea pääosin lukujärjestystä noudattelevalla etenemisellä. On hyvä, että opettajaan saa yhteyden sovitusti. Tässä alkuvaiheessa monella oppilaalla menee vielä paljon aikaa uusien etäyhteyttä tukevien välineiden käytön harjoittelemiseen. Siihen kannattaa kuitenkin ottaa tarvittava aika ja vaiva, koska etäyhteydet ovat keino saada yhteys opettajiin, saada apua oppimiseen ja säilyttää kontaktit luokkayhteisöön.

Varhaiskasvatus, päiväkodit ja perhepäivähoito

Varhaiskasvatuksen huoltajille on eilen lähetetty viesti varhaiskasvatuksen oppimisympäristöihin liittyvästä asiakaskyselystä. Koronatilanteesta johtuen on lasten ja perheiden arjessa monia muutoksia tällä hetkellä. Edistämme samalla kuitenkin tulevaisuutta ja toivomme, että pystytte mahdollisuuksien mukaan vastaamaan oppimisympäristöjä koskevaan kyselyyn. Tämä auttaa meitä sekä toimintaansa jatkavien, että uusien yksiköiden kehittämisessä.

Varhaiskasvatuksessa on ollut tänään 236 lasta päiväkodeissa ja 42 lasta perhepäivähoidossa. Tämä on alle 20% normaalista lapsimäärästämme. Tuusulan kunnassa kartoitetaan Keusoten tehtäviin lisähenkilöstöä myös varhaiskasvatuksesta.

Tuusulan kasvatus- ja sivistyslautakunnan kokouksessa päätettiin 24.3.2020, että lautakunta delegoi päätösvallan huojennuksista varhaiskasvatuspäällikölle poikkeustilanteessa. Julkaisemme päätökset huojennuksista perjantaihin 27.3.2020 mennessä.  

Vapaa-aikapalvelut

“Tervehdi vastaantulijoita! Nyt muiden kontaktien puutteessa jokainen kaipaa tulla nähdyksi.”

Ennestäänkin suositut luonto- ja virkistyspaikat ja ulkoilureitit ovat tilanteen vuoksi ruuhkautuneet koko pääkaupunkiseudulla, myös Tuusulassa. Esimerkiksi Tuusulanjärven Sarvikalliolla vierailee päivittäin paljon väkeä, mikä on tietysti iloinen asia normaalitilanteessa. Kun liikut ulkona, vältä lähikontakteja ja säilytä riittävä etäisyys kohdatessa. Kaikkein suosituimmat matkailukohteet voi nähdä myöhemminkin. Oman ulkoilupaikan voi toistaiseksi löytää lähimetsästä, poluilta tai pihalta. Lisää vastuullisen ulkoilijan etiketistä löydät osoitteesta www.suomenlatu.fi. Vapaa-aikapalveluiden ohjeita koti- ja lähiliikuntaan osoitteessa www.tuusula.fi/kotitreenit.

Yhteistyöterveisin, Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja

Takaisin