Varausten nouto alkaa Tuusulan kirjastoissa 8.5.

Varatun aineiston lainaaminen alkaa Kirkes-kirjastoissa

Valtioneuvosto linjasi 4.5. koronavirusrajoituksien asteittaisesta purkamisesta ja antoi kirjastoille luvan fyysisten aineistojen lainaamiseen. Järvenpään, Keravan, Mäntsälän ja Tuusulan kirjastoissa käynnistettiin välittömästi valmistelut lainauksen mahdollistamiseksi ja turvallisten ratkaisujen ja toteutuskeinojen löytämiseksi.

Varausten nouto mahdollista

Koska kirjastoissa oleskelu ei ole hallituksen linjauksen mukaisesti sallittua ennen kesäkuun alkua, Kirkes-kirjastoissa otetaan tässä vaiheessa käyttöön ainoastaan varausten nouto. Lainaaminen on siis mahdollista, kun asiakas ensin tekee varauksen verkkokirjastossa, puhelimitse tai sähköpostilla, odottaa noutoilmoituksen saapumista ja vasta sen jälkeen saapuu kirjastoon noutamaan lainansa.

Kirjastotiloissa rajataan alueet, joita voi käyttää. Asiointi tapahtuu itsepalveluna. Käytössä ovat varausten noutohylly, lainausautomaatti ja palautusautomaatti. Muut tilat ja palvelut, kuten kopiointi ja asiakastietokoneiden käyttö eivät ole käytössä. Henkilökuntaa on paikalla, mutta poikkeustilan takia kontakteja vältetään, ja esimerkiksi maksuja ei oteta vastaan. Verkkomaksut ovat mahdollisia.

Asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuus varmistetaan rajaamalla tarvittaessa asiakasmääriä, asettamalla turvaetäisyyksiä ja ohjeistamalla hygieniasta.

Palautukset aukioloaikoina

Kaikkiin Kirkes-kirjastoihin voi palauttaa aineistoa ilmoitettuina aukioloaikoina ja palautusluukkuun, jos kirjastossa sellainen on. Palautuksilla ei ole kiire, eräpäivät sulkuajalta on siirretty kesäkuulle.

Kirkes-kirjastojen rajattu lainauspalvelu on avoinna:

Järvenpään kirjasto, puh. 09 2719 2536 , kirjasto@jarvenpaa.fi

  • 11.5. alkaen vain aulatila ma – to klo 12 – 18 ja pe klo 9 – 15 (lehtisali ja kierrätyshylly eivät ole käytössä)
  • Pe klo 9-11 suositellaan rauhoitettavan riskiryhmien ja senioreiden asiointiin
  • Puhelinpalvelu ma-pe klo 9-12

Keravan kirjasto, puh. 040 318 2580 ja 040 318 2157, kirjasto@kerava.fi

  • 7.-13.5. arkisin klo 9-18
  • 14.-31.5. ma-to 8-20, pe 8-19 ja la 10-16. Ajat 8-9 ja 19-20 on varattu riskiryhmille.

Mäntsälän kirjasto, puh 040 314 5376 ja 040 314 5379, kirjasto@mantsala.fi

  • 7.5. alkaen ma – ke klo 13-20, to – pe klo 9-16. Kirjastoon kirjaudutaan kirjastokortilla ja tunnusluvulla.

Tuusulan kirjastot, puh. 040 314 3444 ja 040 314 3441, kirjasto@tuusula.fi

  • 8.5. alkaen arkisin: pääkirjasto klo 9-18, Jokela ja Kellokoski klo 12-18. 
  • Kirjastoauton varaukset voi noutaa pääkirjastosta.

Kirjastojen tilojen ja palveluiden mahdollisesta avaamisesta laajemmin 1.6. alkaen tiedotetaan myöhemmin.

06.05.2020

Takaisin