Sivistyksen toimialueen koronavirusviesti koteihin 12.5.2020

12.05.2020 klo 19.10

Peruskoulut

Koulujen lähiopetus alkaa torstaina 14.5.2020. On tärkeää noudattaa koululta saamianne ohjeita. Käsihygieniaan pyydämme kiinnittämään huomiota edelleen myös kotona ja vapaa-ajalla. Lämpimästi tervetuloa kouluun lukuvuoden viimeisiksi koulupäiviksi!

Koulukuljetus

Koulukuljetusten osalta turvallisuutta lisätään ottamalla vain yhden koulun oppilaita saman aikaisesti taksiin ja vähentämällä kerrallaan kyydissä olevien lasten määrää.  Koulukuljetuksen piirissä olevia lapsia tiedotamme heidän kuljetuksista.

Koululounas

Lämmin koululounas on aina ensisijainen ja paras vaihtoehto. Valitettavasti lämmintä perinteistä kouluruokaa emme järjestä ajalla 14.5.-30.5.2020. Annetut ohjeistukset välttää ryhmien välisiä kohtaamisia, pitää turvaetäisyyksiä, lisätä opetustilojen väljyyttä ja huomioida hyvä käsihygienia tarkasti mahdollistuvat parhaiten evästyyppisen kouluruokailun turvin.  Lämpimän ruuan jakelu olisi ollut mahdollista toteuttaa joillakin kouluilla hyvin ja toisissa se ei olisi ollut mahdollista. Tuusulan koulut ovat hyvin erikokoisia, osa kouluista toimii väistötiloissa sisäilmaongelmien vuoksi ja usea koulu toimii useammassa kuin yhdessä rakennuksessa.

Monissa kouluissa ruokasali on nyt väljyyden toteuttamiseksi otettu opetuskäyttöön, eikä ruokailua voida järjestää tällöin ruokasalissa. Ruokasalien vaihtelevien kokojen vuoksi kouluruokailun porrastaminen aiheuttaisi sen, että ruokailuaika venyisi pitkäksi ja osan pitäisi aloittaa ´koululounas liian varhain. Opetusta on myös siirretty osittain kouluilta sellaisiin kunnan tiloihin, joissa lämpimän ruoan tarjoilu ei ole mahdollista. Eväsruokailu mahdollistaa entistä paremmin opetuksen siirtymisen koulujen lähiympäristöihin, eikä ruokailu ole liiaksi aikaan tai paikkaan rajattu. Eväsruokailu mahdollistaa ruuan toimittamisen luokkiin tai muihin koulun ulkopuolisiin tiloihin, joita on otettu käyttöön väljyyden toteuttamiseksi.

Eväspaketti koostuu päivittäin täytetystä sämpylästä/ruisleivästä tai riisipiirakasta, rasvattomasta luomumaidosta, jogurtista sekä hedelmästä. Lisäksi yläkoululaisille eväspakettiin on lisätty välipalakeksi energiatasoa nostamaan. Eväspaketti on suunniteltu runsaammaksi kuin normaali retkieväs ja sen ravitsevuus on huomioitu.

Syksyllä siirrymme lämpimän kouluruoan tarjoamiseen, vaikka poikkeusolot jatkuisivat. Ruokapalveluissa työstämme suunnitelmaa syksyksi parhaillaan. Syksyyn mennessä puuttuva välineistö/laitteisto saadaan hankittua, jotta lämmintä ruokaa pystytään tarjoamaan kaikilla tuusulalaisilla kouluilla mahdollisesti luokkatiloissa. Eväsjärjestely on siis voimassa ainoastaan kevään 11 viimeistä koulupäivää.

Vammaisopetuksessa, esiopetuksessa ja iltapäivätoiminnassa on omat ohjeensa ruokailuun ja sen toteuttamiseen.

Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuksessa on ollut tänään paikalla päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa yhteensä 555 lasta. Torstaina 14.5. paikalle on odotettavissa 816 lasta. Yksiköt ovat tiedottaneet huoltajia yksikkökohtaisista toimintatavoista varhaiskasvatukseen palattaessa. Tutustuttehan hyvin niihin ennen päiväkotiin tai perhepäivähoitoon palaamista. Tervetuloa takaisin varhaiskasvatukseen!

Varhaiskasvatuksen järjestämme ruokailun normaalisti hygieniaohjeet huomioiden. Kouluilla olevissa esiopetuksen ryhmissä tarjotaan eväsruokailu lounaana normaalien aamu- ja välipalan lisäksi.

Varhaiskasvatuksen kesäajasta tiedotamme erillisellä tiedotteella. Mikäli lapsenne kesäajan hoidontarpeeseen tulee muutoksia, ilmoitattehan niistä välittömästi omaan yksikköönne.

Tuusulan lukio

Tuusulan lukiossa järjestetään kaikissa kolmessa toimipisteessä (Hyrylä, Jokela ja Kellokoski) verkossa tapahtuva tilaisuus uusille ylioppilaille lauantaina 30.5. klo 11.00. Kaikkien kolmen tilaisuuden linkit julkaistaan lukiomme kotisivuilla (www.tuusulanlukio.fi  à ajankohtaista) maanantaina 25.5. Linkit lähetetään valmistuville ylioppilaille myös Wilman kautta.

Tuusulan opisto ja kuvataidekoulu

Kuvataidekoulu palaa lähiopetukseen to 14.5. lähtien niiden ryhmien osalta, joilla on vielä opetusta kevätlukukaudella. Opetus toteutetaan turvallisuusohjeistusten mukaisesti.


                                         

 

 

Takaisin