Paluu Tuusulan kouluihin ja päiväkoteihin on sujunut hyvin

15.05.2020

Tuusulan kunnan peruskouluissa palattiin lähiopetukseen 14.5.2020 muiden Suomen koulujen tavoin ja samana päivänä käynnistettiin myös varhaiskasvatusyksiköiden laaja-alaisempi toiminta. Ensimmäiset kaksi päivää ovat sujuneet hyvin yhdessä tehdyn tarkan suunnittelun pohjalta. Lapset ja nuoret ovat palanneet ilolla kouluihin ja päiväkoteihin sekä noudattaneet hyvin sovittuja ohjeita.

– Kouluissa ja päiväkodeissa lasten ja nuorten ensimmäiset päivät ovat olleet täynnä iloa ja jälleennäkemisen riemua - se lämmittää sydäntä, toteaa sivistysjohtaja Virpi Lehmusvaara kuultuaan tuusulalaisten koulujen ja päiväkotien esimiesten ajatuksia ensimmäisten päivien kokemuksista.

Koulukohtaisissa järjestelyissä otettu huomioon väljyys ja ahkera käsienpesu

Kouluilla tehtiin ennen lähiopetukseen siirtymistä suunnitelmat siitä, miten väljyyttä ja riittäviä turvavälejä voidaan toteuttaa. Ryhmien kohtaamisia voidaan välttää muun muassa porrastamalla kouluun tuloaikoja ja välituntien pitoa. Oppilaat on ohjeistettu käyttämään koulukohtaisesti tiettyjä sisäänkäyntejä ja välituntialueita, osalla kouluista on käytössä myös väliaikaisia lisätiloja muista lähialueiden kiinteistöistä. Luokkatilojen lisäksi koulujen omat vähemmällä käytöllä olevat tilat toimivat nyt opetustiloina väljyyden lisäämiseksi.

– Kellokoskella koulu on lähtenyt käyntiin hyvin. Oppilaat ovat löytäneet perille hieman poikkeaviinkin opetustiloihin ja lisätilat, kuten liikuntasali ja ruokala, ovat toimineet opetustiloina hyvin. Ruokailu on sujunut kahden ensimmäisen päivän kohdalla onnistuneesti ja ruoka saatiin jaettua aikataulussa luokkatiloihin. Myös kulkurajoitukset ja ohjaukset ovat toimineet hyvin. Haasteeksi on koettu kuitenkin oppilaiden ryhmäytyminen välitunneilla, vaikka oppilasmäärää onkin rajattu ja välitunteja porrastettu, kertoo Kellokosken ja Linjamäen koulujen rehtori Jyrki Aronen.

Koulujen ruokailu on toteutettu toukokuun viimeiset lähiopetusviikot eväsperiaatteella.

– Eväsperiaatteella toteutettu ruokailukin saatiin järjestymään, vaikka sen järjestelyissä menikin hieman enemmän aikaa kuin olimme arvioineet. Uusien järjestelyjen muistaminen ja niiden noudattamisesta huolehtiminen tuntuu työllistävältä, mutta yleistunne on ollut kuitenkin helpottunut - kyllä tämä tästä, kokoaa rehtori Seppo Mentula Paijalan ja Rusutjärven koulujensa tilannetta.  

Käsien ahkeraan pesuun on kiinnitetty runsaasti huomiota. Kädet pestään aamuisin kouluun tullessa, välitunnilta sisään tullessa, ennen ruokailua ja koulusta lähtiessä. Lisäksi perheet on ohjeistettu siitä, että kouluun voi tulla vain terveenä.

Kouluarki on ollut erilainen tänä keväänä; ensin hypättiin digiloikka siirryttäessä maaliskuussa etäopetukseen nopealla aikataululla ja nyt palattiin arkeen, joka poikkeaa aikaisemmin totutusta.  

– Meillä Kolsassa ja Lepolassa ensimmäiset päivät sujuivat positiivisissa ja innostuneen odottavissa tunnelmissa. Ihan kuin olisimme aloittaneet koulua elokuussa. Ensin loikkasimme yhdessä huiman digiloikan. Nyt käärimme hihat vielä kerran ja jokainen kantoi kortensa kekoon matkatessamme kohti toukokuun viimeisiä lähiopetusviikkoja, kertoo rehtori Mervi Heikkinen.

Varhaiskasvatusyksiköiden paluu uuteen arkeen on otettu ilolla vastaan

Myös varhaiskasvatusyksiköissä lapset ovat palanneet innolla tapaamaan kavereita ja ryhmiensä aikuisia, joita heillä on ollut ikävä etäviikkojen aikana.

– Osaa lapsista on jännittänyt enemmän paluu pidemmän poissaolon jälkeen ja muutos tapaan tulla aamulla päiväkotiin. Huoltajat eivät vie tällä hetkellä lapsia sisään päiväkotiin, vaan lapset vastaanotetaan oven suussa, kertoo Kievarin päiväkodinjohtaja Anne Toivio.

Myös varhaiskasvatusyksiköissä on huolehdittu käsien puhdistamismahdollisuudesta monin eri tavoin. Lasten tullessa aamulla usein samaan aikaan, huolehditaan päiväkodeissa turvaväleistä odotustilanteissa.

– Torstaina aamulla töihin tullessani huomasin ulkona ovien edessä olevat tuolit ja käsidesit. Tämä muistutti, että nyt on uusi alku edessä. Oli mahtavaa seurata perheiden hymyileviä kasvoja. Tunnelma oli odottava ja pysähtynyt, mutta silti täynnä iloa. Lasten puheissa korona on ollut vahvasti läsnä, kokoaa Mainingin päiväkodin varajohtaja Anna Yltävä ensimmäisten päivien kuulumisia.

Lisätiedot:
Sivistysjohtaja Virpi Lehmusvaara, p. 040 314 3401

 

Takaisin