Sivistyksen toimialueen koronavirusviesti koteihin 20.5.2020

20.05.2020 klo 17.55

Peruskoulut

Tuusulassa koulujen avautuminen on sujunut rauhallisesti. Koulun aikuiset ovat iloinneet siitä, että lapset ja nuoret ovat tulleet mielellään kouluun ja kertoneet kaivanneensa tuttua ja tärkeää luokkayhteisöään.

Uuttakoulua-hankkeen kunnat, mukaan lukien Tuusula, haluavat kartoittaa etäoppimiseen liittyviä kokemuksia ja ovat tilanneet Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskukselta (HEA) tutkimuksen Etäoppimisen onnistumisia ja oivalluksia. Kyselyn tavoitteena on tuottaa tietoa etäopetuksen toimivista, oppimista ja hyvinvointia edistävistä käytännöistä tulevaisuutta ajatellen. Tulokset raportoidaan kuntakohtaisesti.

Kyselytutkimus toteutetaan toukokuun aikana kuntanne perusopetuksen rehtoreille, opettajille, oppilaille, huoltajille ja oppilashuoltohenkilöstölle. Eri osapuolet saavat tuon kyselytutkimuksen luontevien viestikanavien kautta viimeistään ensi viikon alussa: oppilaat opettajilta, huoltajat Wilma-viestinä, opettajat ja oppilashuoltohenkilöstö rehtorilta. Tiedämme, että ajankohta on haasteellinen tällaisen kyselyn toteuttamiseksi, mutta toivomme jokaisen suhtautuvan tähän avoimin mielin ja löytävän aikaa vastaamiselle.  Nyt kysyttäessä vastaajilla on todennäköisesti tuoreimmat kokemukset ja vastaukset kuvaavat parhaiten ajanjakson kokemuksia.

Kesäkerhot kesäkuun kolmella ensimmäisellä viikolla toteutuvat seuraavilla kouluilla:

Kellokoski, Perttu, Lepola, Riihikallio, Mikkola, Hyökkälä, Kirkonkylä, Paijala ja Vaunukangas.

Rusutjärvelle ja Kolsaan hakemuksia kerhopaikasta saapui niin vähän, että niihin kesäkerhoja ei voitu perustaa. Rusutjärvelle ja Kolsaan hakeneille lapsille on tarjottu paikkoja muiden koulujen ryhmistä.

Kaikille ilmoittautuneille on lähetetty perjantaina 15.5.2020 vahvistusviesti kerhopaikasta. Tarkistattehan roskapostinne, jos huomaatte, ettei ilmoitusta ole kuulunut. Kerhojen ohjaajat lähettävät kaikille kerholaisten huoltajille sähköpostia kerhon toiminnasta, tapaamispaikasta ja ohjaajien yhteystiedoista viimeistään tiistaina 26,5,2020.

Kerhoissa on kahdella ensimmäisellä viikolla kumpanakin 161 lasta, ja juhannusviikolla 81 lasta.

Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuksessa on ollut n. 900 lasta yhteensä päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa. Esiopetukseen on osallistunut 275 lasta.

Lapset ovat tulleet päiväkotiin mielellään. Uusi käytäntö, lasten vastaanottaminen jo päiväkodin ovella tai pihalla, on voinut herättää ihmetystä. Myös kesäajan päivystyksessä toimiviin päiväkoteihin tutustutaan kesäkuun puolella vain päiväkodin pihalla. Tärkeää on, että lapset ovat terveitä tullessaan varhaiskasvatukseen.

Museot

Halosenniemi avautuu 1.6.

  • Sisään otetaan 40 henkilöä porrastaen
  • Ei ryhmävarauksia
  • Kiertoreitti museossa

Aleksis Kiven kuolinmökki avautuu 2.6.

  • Sisään yksi henkilö/perhekunta kerrallaan
  • Vapaaehtoinen pääsymaksu

Taitelijakoti Erkkola avautuu 2.6.

  • Sisään otetaan 25 henkilöä
  • Ei ryhmävarauksia

Sairaalamuseo avautuu 4.6.

  • Sisään otetaan 25 henkilöä
  • Kiertoreitti museossa

Museoiden sisätiloissa sekä henkilökunnan että asiakkaiden turvallisuus varmistetaan asiakasmäärien rajaamisen lisäksi suositeltavilla turvaetäisyyksillä ja hygieniaohjeistuksella.

Kulttuuripalveluiden kesäkuun tapahtumat tarjolla verkon kautta.

Nuorisotilat

  • Nuorisotalot avaamme kesäkuussa 1.-17.6. väliseksi ajaksi.
  • Tavoitteena on, että taloon pääsee kerrallaan 15 henkeä. Ulkona, talon välittömässä läheisyydessä järjestetään toimintaa, jolloin kokoontumisrajoitukset eivät ole niin tiukat.
  • Alueellisen nuorisotyön oma discord-kanava avoinna 1.-16.6. välisenä aikana (ti-la).
  • Aukioloajoista ja ohjelmasta tiedotetaan talojen some-kanavissa.
  • Lisätietoa toiminnasta: www.tuusula.fi/nuoret

Liikuntapaikat

  • Uimarannat avaamme koulujen päättäjäisviikonlopun jälkeen.
  • Liikuntapaikkojen käyttö on sallittua kokoontumisrajoitukset huomioiden.
  • Valvontavastuu liikuntapaikkojen käytöstä on käyttäjillä ja toiminnan järjestäjällä.
  • Lisätietoa liikuntapaikkojen käytöstä: www.tuusula.fi/liikunta

Uimahalli

  • Tuusulan uimahalli avataan rajoitetuin palveluin 1.6.2020 lähtien.
  • Oheispalveluita vähennetään, mm. saunat, kuntosali ja alakerta ovat toistaiseksi pois käytöstä.
  • Suunnitelmaa tarkennetaan ennen avaamispäivää: www.tuusula.fi/uimahalli

Takaisin