Keusote tiedottaa: ohjeita ikäihmisille ja riskiryhmille koronatartunnan ehkäisemiseksi
09.06.2020 klo 10.55
Tähän mennessä koronaviruksesta kertyneen tiedon perusteella ikä on merkittävä riskitekijä. THL:n seurantatilastojen mukaan suurin osa koronavirustautiin menehtyneistä on ollut yli 70-vuotiaita. Tämän vuoksi on tärkeää noudattaa seuraavia ohjeita.
Näin toimit turvallisesti, ja vältät koronavirustartunnan.
- Kaikissa tilanteissa huolehdi turvavälistä, pidä vähintään 1-2 metrin turvaväli muihin ihmisiin. Voit itse huolehtia esimerkiksi kauppa - tai apteekkiasioinnista kun muistat seuraavat asiat:
- Vältä asiointia kaupassa, apteekissa tai muissa vastaavissa paikoissa ruuhka-aikaan.
- Vältä pidempiaikaista asiointia ja oleskelua esimerkiksi kaupassa.
- Asiointimatkoilla vältä kasvojen koskettelua, jotta et vie mikrobeja kasvoillesi likaisten käsien mukana.
- Jos haluat asioidessasi käyttää kauppoihin myyntiin tulevia kasvomaskeja, muista käyttää kasvomaskia turvallisesti.
- Pue kasvomaski kasvoille aina puhtain käsin (pestyt tai desinfioidut).
- Älä koskettele kasvomaskia käytön aikana, älä laske sitä esimerkiksi alas kaulalle ja nosta takaisin kasvoille.
- Laita kasvomaski heti käytön jälkeen jäteastiaan, pese tai desinfioi kädet riisumisen jälkeen.
- Huolehdi hyvästä käsihygieniasta: pese käsiä vedellä ja saippualla ainakin 20 sekunnin ajan.
- Jos et voi pestä käsiäsi, käytä käsihuuhdetta esimerkiksi kodin ulkopuolella asioidessasi.
- Apteekeista ja kaupoista on saatavilla käsihuuhdetta myös pienissä, mukaan otettavissa pulloissa.
- Ota käsihuuhdetta riittävästi, jotta saat molemmat kädet hyvin desinfioitua.
- Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi.
- Yski ja aivasta kertakäyttöiseen nenäliinaan ja laita nenäliina heti roskiin.
- Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yksi tai aivasta hihaan, älä käsiisi.
- Vaihda kotona käsipyyhkeitä usein ja käytä kodin ulkopuolella kertakäyttöpyyhkeitä.
- Ulkoile paljon, pidä huolta omasta toimintakyvystäsi liikkumalla ulkona, pidä lenkkipolullakin turvaväli muihin ulkoilijoihin.
- Tapaa ystäviä ja sukulaisia ulkona, muista huolehtia turvavälistä myös ulkona, vältä halaamista ja muuta fyysistä kontaktia.