Erätauko-dialogi: Poikkeusajan uusia keinoja yhteisöille Tuusulassa

12.06.2020

Tuusulan kunta järjestää tiistaina 16. kesäkuuta verkkokeskustelun korona-ajan vaikutuksista Tuusulassa toimiviin yhteisöihin. Keskustelu on avoin kaikille.

Tuusulan kunta on järjestänyt kevään 2020 aikana Erätauko-keskusteluja (dialogeja) eri kohderyhmille. Keskustelujen tavoitteena on saada ymmärrystä siitä, millaista on elää poikkeusajan Suomessa juuri nyt. Erätaukoja on pidetty ympäri Suomen Erätauko-säätiön koordinoimana.

Nyt vuorossa on keskustelu siitä, miten poikkeusaika on vaikuttanut Tuusulassa toimiviin yhteisöihin ja muuttanut yhdistystoimintaa. Tämän Erätauko-dialogin tavoitteena on lisätä tietoutta ja tuoda yhteiseen keskusteluun poikkeusajan nostattamia tunteita sekä pohtia uusia toiminta- ja osallistumismahdollisuuksia tulevan kesän ja syksyn aikana.

− Korona-aika on mullistanut monen yhdistyksen ja yhteisön toimintaa. Tutut tavat toimia eivät olleetkaan enää mahdollisia poikkeusoloissa, mutta samaan aikaan syntyi uusia tapoja toimia. Haluamme kuulla lisää, vaihtaa ajatuksia ja lisätä yhteistä ymmärrystä yhteisöjen toiminnasta poikkeusoloissa, pohtii Tuusulan yhteisömanageri Katja Repo.

Tilaisuus järjestetään verkkokeskusteluna tiistaina 16. kesäkuuta kello 18.30−19.30. Tilaisuuden aluksi keskustelevat eri yhteisöjen edustajat ja asiantuntijat, minkä jälkeen käydään laajempi keskustelu kaikkien osallistujien kanssa. Keskustelemassa ovat mm. Marianna Simo Siskoista ja Simoista, Saana Sandholm Keski-Uudenmaan yhdistysverkostosta, ”fillarihemmo” Jani Kääriäinen, Marja Rönkkö SPR:n Tuusulan osastosta ja Anneli Koivunen Jokelan eläkkeensaajista.

Tilaisuus järjestetään kokonaan verkossa ja pääset osallistumaan siihen etänä omalta koneeltasi klikkaamalla seuraavaa liittymislinkkiä: https://bit.ly/37wnpBL

Mikä Erätauko?

Erätauko on uusi tapa käynnistää ja käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua – mahdollisuus pysähtyä ja harkita asioita rauhassa. Erätauko-menetelmä on kehitetty Sitrassa vuosina 2016−2019. Nyt Erätauko-menetelmän kehittämisestä ja käytön laajentamisesta vastaa Erätauko-säätiö yhdessä eri yhteistyökumppaneiden kanssa.

Erätauko on vaikuttava, osallistava toimintatapa rakentavan keskustelukulttuurin, vuorovaikutuksen ja osallisuuden lisäämiseksi eri kunnan toiminnoissa lasten, nuorten, kuntalaisten ja työyhteisöjen parissa sekä johtamisessa. Sen käytöstä on saatu paljon hyvää kokemusta.

 

Lisätiedot:

yhteisömanageri Katja Repo, katja.repo@tuusula.fi, 040 314 3048

kehittämispäällikkö Heidi Hagman, heidi.hagman@tuusula.fi, 040 314 3052

Takaisin