Ensimmäinen hybridirahoituksen kampanja maalissa, kaksi käynnissä – kampanjointiaikaa 13.12. saakka

17.11.2020

Tuusula on keväästä saakka kannustanut asukkaita aktiivisuuteen eri puolilla kuntaa. Kunta on tukenut asukkaiden joukkorahoituskampanjoita, ja yhdistämällä yksityinen rahoitus ja resurssit julkiseen rahoitukseen,  luonut uutta hybridirahoituksen mallia.

Neljästä asukkaiden joukkorahoituskampanjasta yksi on toteutunut, kaksi on vielä käynnissä ja yhden kampanjan keräystavoite ei toteutunut. Uusillekin kampanjoille on vielä tilaa, mutta nopeus ratkaisee. Rahoituksen tulee olla kasassa 13.12. mennessä.

Kokeilu on osa Sitran demokratiakokeiluja 2020, jonka Tuusula toteuttaa yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa. Tähän mennessä aktiivisimmat asukkaat ovat löytyneet Etelä-Tuusulan Mattilasta ja Kellokoskelta.

Mattilan Piilipuiston kampanja keräsi rahoituksen kuntoiluvälineisiin ja pöytäryhmään

Mattilan alueen asukasyhdistyksessä lähdettiin kesällä kehittämään alueella sijaitsevaa Piilipuistoa. Perheiden suosimaan puistoon haluttiin kuntovälineitä ja pöytäryhmä. Asukasyhdistyksessä päätettiin lähteä mukaan osallistuvan rahoituksen, hybridirahoituksen, kokeiluun yhteistyössä kunnan kanssa. Kokeilussa asukas, tai yhteisö, on aktiivinen toimija. Kampanjan perustaja ideoi, laatii joukkorahoituskampanjan ja toteuttaa hankkeen. Tuusulan kunta tukee mukaan hyväksyttyä hanketta 30–40 prosentin osuudella.

– Mattilassa on vahva perinne yhdessä tekemisestä. Luottamus yhdistyksen puuharyhmään ja mattilalaisiin oli kova jo heti lähtölaskennassa. Emme epäröineet hetkeäkään, etteikö kampanja onnistuisi, kuvailee asukasyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Kivistö tunnelmia kampanjaa käynnistettäessä.

Mattilan alueen asukasyhdistyksen joukkorahoituskampanja onnistui. mRahoituksen minimitavoite täyttyi kampanjan saavuttamalla 100 peukutuksen rajan, joka tarkoitti kunnan rahoitusosuuden nousua 30 prosentista 40 prosenttiin. Tiistaina 17.11. klo 18 Piilipuistossa pidetään asukasyhdistyksen tapahtuma, jossa juhlitaan onnistunutta hybridirahoituskampanjaa, uudistunutta puistoa ja uusien välineiden käyttöönottoa, sekä kiitetään kaikkia kampanjan tukijoita.

Kellokosken kampanjat ovat vielä käynnissä 13.12. asti

Myös Kellokoskella asukkaat haluavat kehittää puistojaan. Keskustaan, HUS sairaala-alueelta tyhjäksi jääneelle alueelle, suunnitellaan 5-6 kasvien istutusallasta ja Linjamäen puiston aidan korjausta sekä kuntoiluvälineiden lisäystä. 

– Kaikki halukkaat voivat auttaa. Kampanjoiden toteutumista voi tukea rahallisesti tai tarjoamalla työpanosta, myös kampanjoiden peukuttaminen Mesenaatin sivustolla auttaa kasvattamaan kunnan maksuosuutta, kannustaa kehittämispäällikkö Heidi Hagman.

– Kokonaan uudenkin kampanjan käynnistäminen on vielä mahdollista, mutta nyt on toimittava nopeasti, sillä joukkorahoituksen tulee olla kasassa 13. joulukuuta mennessä, kannustaa yhteisömanageri Katja Repo.

Käynnissä olevat kampanjat

Puisto kylän keskelle
Minimitavoite 7 000 euroa, josta kuntaosuus 2 100 euroa
Kannatustavoite 100 peukuttajaa

Linjamäen leikkipuistoon kaikenikäisten kuntolaitteita ja uusi aita
Minimitavoite 2 000 euroa, josta kuntaosuus 600 euroa
Kannatustavoite 100 peukuttajaa

Peukutus ja mesenaatiksi, eli kampanjoiden rahoittajaksi ryhtyminen tapahtuu osoitteessa mesenaatti.me/tuusula. Mikäli minimitavoitteet eivät täyty 13.12. mennessä, kaikki rahoitussitoumukset raukeavat ja varat palautetaan rahoittajille.

Onko sinulla idea, jonka toteutukseen haluaisit kerätä rahoituksen?
Ota yhteyttä yhteisömanageri Katja Repoon (katja.repo@tuusula.fi, 040 314 3048) tai lue lisää www.tuusula.fi/hybridirahoitus

Lisätietoja:
kehittämispäällikkö Heidi Hagman, heidi.hagman@tuusula.fi, 040 314 3052
yhteisömanageri Katja Repo, katja.repo@tuusula.fi, 040 314 3048

 

Hybridirahoituskokeilu on yksi Sitran Demokratiakokeilut 2020 -hankkeista, joiden avulla pyritään vahvistamaan erityisesti niiden väestöryhmien osallistumista ja osallisuutta, jotka ovat syrjäytyneet tai vaarassa syrjäytyä demokraattisesta osallistumisesta. Kokeilu toteutetaan yhteistyössä Tuusulan, Tampereen kaupungin ja Mesenaatin kanssa. Lisätiedot tuusula.fi/hybridirahoitus.

Takaisin