Puustellinmetsän puiston ja Kotuntien lammasaitaukset talveksi asukkaiden ulkoilukäyttöön

10.12.2020 klo 08.00

Lampaat ovat poistuneet Tuusulan lammaslaitumilta ja -aitauksista talven ajaksi lämpöisemmille majapaikoilleen. Tuusulan kunta käynnistää asukkaiden toiveesta kahdessa lammasaitauksessa ulkoilukäytön kokeilun talven 20202021 ajaksi. Kokeilussa kerätään tietoa Puustellinmetsän puiston ja Kotuntien lammasaitausten soveltuvuudesta koirien kanssa ulkoiluun. Muissa kunnan lammasaitauksissa koirien ulkoiluttaminen ei ole mahdollista tulevana talvena.  

Koirien ulkoiluttaminen lammasaitauksessa

Puustellinmetsän puiston ja Kotuntien lammasaitauksissa on mahdollista liikkua tulevana talvena myös koirien kanssa. Kokeiluun avattavissa lammasaitauksissa tulee ottaa huomioon, että aitausalueet eivät ole virallisia koirapuistoja eikä niitä ole rakennettu koirapuistoiksi. Lammasaitauksissa liikkuvien tulee noudattaa yleistä järjestyslakia koirien ulkoiluttamisesta.

Lammasaitaukset ovat koirille virikkeellisiä ympäristöjä niiden vaihtelevan maaston vuoksi. Puut, kannot ja kivet mahdollistavat koirille monipuolisen liikunnan, mutta aitauksessa liikkuessa kannattaa ottaa myös huomioon vaihtelevan maaston mahdolliset vaaranpaikat koirille. Koirien tuleekin olla koko ajan omistajiensa valvonnassa.

Ulkoiluttajan vastuulla on myös huolehtia koiran jätösten keräämisestä kuten kaikilla yleisillä alueilla.

Viralliset koirapuistot

Jos lammasaitauksessa liikkumisen sijaan ulkoiluttaja haluaa koiransa voivan liikkua vapaammin, Tuusulan koirapuistot tarjoavat koirille mahdollisuuden vapaaseen juoksuun ja leikkiin sekä muiden koirien tapaamiseen.

Katso Tuusulan kartalta:
Puustellinmetsän puiston ja Kotuntien lammasaitausten sijainnit (Puustellinmetsän puisto sijaitsee kesän 2020 Tuusulan asuntomessualueella Rykmentinpuistossa ja Kotuntien aitaus lähellä Tuusulan kunnantaloa Kirkkotien varrella)
Tuusulan koirapuistojen sijainnit

 

Lisätiedot:
Tuusulan kunnan viherpalvelut
puutarhuri@tuusula.fi

Takaisin