Tuusulanjärven Natura-alueen talviset hoitotoimet on aloitettu

23.02.2021

Tuusulanjärven eteläpäässä ja länsirannalla sijaitsee Euroopan Unionin Natura-ohjelmaan kuuluva lintujen suojelualue ja itse asiassa koko Tuusulanjärvi on luokiteltu Suomen tärkeäksi lintualueeksi eli ns. FINIBA-alueeksi (Finnish Important Bird Areas). Siellä pesii ja levähtää useita lintudirektiivin suojelemia lajeja. Valitettavasti Tuusulanjärven eteläpäässä sijaitseva Natura-alue on vuosien saatossa päässyt pahasti pusikoitumaan, jonka seurauksena linnut ovat kaikonneet.

Tuusulanjärven lintuveden Natura-alueen hoitamiseksi on laadittu hoitosuunnitelma vuonna 2016 ja sen toteuttamiseksi on saatu Tuusulan rakennusvalvonnasta kymmenen vuoden maisematyölupa. Lisäksi alueelle on tehty kaksi maastokatselmusta ELY-keskuksen lintuvesikoordinattorin William Velmalan kanssa. Maastokatselmuksien päämääränä on varmistaa maastossa, että maisematyöluvan mukaiset raivaukset tehdään lintujen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.

Kunnan viherpalvelut on aloittanut raivaukset viikolla 8. Ranta-alueelta poistetaan pusikkoa ja puustoa. Raivauksessa kaadettava puuaines kuljetetaan pois maastosta. Raivauksia ei suoriteta lintujen pesimäaikaan 15.4.–31.7. Työn toteuttamiselle on nyt erinomaiset olosuhteet. Järvi on hyvin jäässä, joten kohteella liikkuminen turvallisesti on mahdollista.

Lisätiedot:

Terhi Wermundsen, kaavasuunnittelija, Tuusulanjärven ja jokilaakson kehittämisohjelman projektipäällikkö

040 314 3065

etunimi.sukunimi@tuusula.fi      

www.tuusula.fi/tuusulanjarvi

Takaisin