Keusote tiedottaa: Tuusulassa Pertun päiväkodissa joukkoaltistuminen koronavirukselle

26.02.2021 klo 19.30

Tuusulassa Pertun päiväkodissa on tapahtunut joukkoaltistuminen koronavirukselle. Päiväkodissa on ollut tartuttavuusaikana koronapositiiviseksi todettu henkilö 18.2. Altistuneet henkilöt asetetaan kotikaranteeniin Keusoten tartuntataudeista vastaavan lääkärin määräyksestä. Keusoten infektio- ja tartuntatautiyksikkö on henkilökohtaisesti yhteydessä altistuneiden huoltajiin. Tartunnanjäljitys on ruuhkautunut, yhteydenotoissa on viiveitä. Huoltajat saavat tarkemmat ohjeet päiväkodin kautta. Altistuneita on yhteensä 39 henkilöä (altistuneiden määrä on korjattu 1.3.2021).  

Todettu koronavirus on seulontatestissä osoittautunut s-geeninegatiiviseksi, joista suurin osa osoittautuu myöhemmin muuntovirukseksi. Muuntoviruksen arvioidaan olevan herkemmin leviävä, jonka vuoksi toimenpiteet ovat laajempia ja voimakkaampia.

Yleisohjeet väestölle koronavirustilanteeseen

Mikäli epäilet altistuneesi, seuraa terveydentilaasi aktiivisemmin ja vältä liikkumista koulussa, työpaikalla tai julkisissa tiloissa oireisena. Mikäli ilmenee lieviäkin oireita, hakeudu koronavirustestiin, ja jää kotiin, kunnes saat negatiivisen koronavirustuloksen. Yleistietoa karanteenista löydät verkkosivuiltamme osoitteesta www.keski-uudenmaansote.fi/koronavirus.

Koronavirustartunnan oireita ovat esimerkiksi lämpöily, kuume, yskä, päänsärky, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys, pahoinvointi, ripuli ja poikkeava väsymys.

Keusoten alueen asukkaat voivat tehdä koronavirusoirearvion ja varata ajan koronavirusnäytteenottoon osoitteessa www.koronabotti.hus.fi. Koronavirustestiin Keusoten alueella pääsee myös Nettipalvelun kautta osoitteessa www.keusote.fi/nettipalvelu tai soittamalla Koronahoitopuhelimeen, 019 226 0099, 8–20.

Tietoa koronaviruksesta:

 

 

Takaisin