Kulttuuri- ja taideavustuksia haettiin ennätysmäärä

15.03.2021

Tuusulan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan avustuksia kulttuuri- ja taidetoimintaan haettiin 49 hakemuksella. Haettavien summien määrä kasvoi edellisvuoteen nähden lähes puolella ja etenkin ammattitaiteilijat hakivat työskentelyapurahaa aktiivisesti. 

Päätökset kulttuuri- ja taidetoiminnan avustuksista tehtiin 18.2.2021 kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksessa. Haettu rahasumma oli yhteensä 340 973 euroa ja haettujen avustusten summat vaihtelivat välillä 300 - 50 000 euroa. Kulttuuritoiminnan tukemiseen vuodelle 2021 oli varattu yhteensä 145 000 euroa. Avustuksia myönnettiin yksityisille taiteilijoille ja taiteen harrastajille sekä kulttuuriyhdistyksille ja ryhmille. Kulttuuriyhdistysten osuus avustuksista oli 66 % eli 96 050 euroa. 

Vuonna 2020 kulttuuri- ja taideavustusta saaneista peräti 23 % haki avustuksen käyttötarkoituksen muutosta tai siirtoa vuodelle 2021. Yhteensä avustuksia siirrettiin 40 400 euron edestä. Pääasiallisena syynä siirroille oli koronapandemia. 

– Saimme tänä vuonna paljon uusia hakijoita. Avustuksiin varattu summa riitti kattamaan vain runsaan 40 prosenttia haetusta määrästä. Voi olla, että olemme uudenlaisen tilanteen edessä ensi vuonna, jos hakijoina on entistä suurempi joukko kulttuurin ja taiteen tekijöitä ja harrastajia, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja Ulla Kinnunen kertoo.

Yleisimmät kohteet, joihin avustuksia haettiin ja myös myönnettiin, olivat teatteritoiminta, musiikkitoiminta ja -tapahtumat sekä yleisötapahtumat. Tuusulan Taiteiden yö ry on suurimman avustuksen saaja 27 000 euron avustuksella. Muita isompia yksittäisiä avustussummia saivat Keski-Uudenmaan Teatterin kannatusyhdistys ry (22 000 €), Järvenpään Sibelius-seura ry Meidän Festivaalin tuottamiseen (11 000 €), Jokelan Närkästysjuhlia järjestävä Jekku ry (8 500 €) ja Lampirock ry (7 500 €).

Apurahoja taiteelliseen työhön 

Ammattitaiteilijoiden työskentelyapurahaa sai vuonna 2020 viisi taiteilijaa. Tänä vuonna apuraha myönnettiin yhdelletoista hakijalle. Suurimmat 5 000 euron apurahat saivat Mika Saatsi karjalaiseen kulttuurikasvatukseen ja sävellystyöhön sekä Maritta Meckelborg kuvataiteen ja näyttelyiden tekemiseen.

– Tänä vuonna taiteellisen työskentelyn edellytysten turvaaminen oli yksi keskeisiä ajatuksiamme. Kaikille työskentelyapurahaa hakeneille myönnettiin suurin mahdollinen summa, kulttuurituottaja Jaana Hopeakoski kertoo.

Ammattitaiteilijoiden korkein tuotantotuki 10 000 € myönnettiin valokuvaaja Sami Laitiselle laaja-alaisen Jokela-aiheisen valokuvausprojektin toteuttamiseen. Laitinen on Jokelassa kasvanut valo- ja videokuvaaja, joka aikoo kuvata ja dokumentoida Jokelaa ja sen asukkaita sekä koota tuotoksista ensi vuonna valokuvakirjan, valokuvanäyttelyn ja videon. Hankkeelle on suunniteltu laajaa näkyvyyttä verkossa ja sosiaalisessa mediassa.

– Lähdimme tänä vuonna ehdotuksen tekemisessä kärkihankeajattelusta. Jotta suuria projekteja tai tapahtumia voidaan järjestää, täytyy niitä myös tukea suuremmilla summilla, sanoo Hopeakoski.

– Toinen tavoitteemme oli se, että pienemmät hakemukset pystyttäisiin myöntämään täysmittaisina. Kaikille avoimet kulttuuritapahtumat elävöittävät kunnan kulttuuritarjontaa.

Kulttuuri- ja taidetoimintaan suunnatulla tuella on hyvin tärkeä merkitys paikallisessa kulttuuritoiminnassa. Avustusten kautta voidaan lisätä yhteisöllisyyttä sekä laajentaa ja monipuolistaa paikallista tapahtuma- ja kulttuuritarjontaa.

Myönnetyt avustukset kokonaisuudessaan löytyvät Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan pöytäkirjoista

Lisätietoa avustusasioista löytyy verkosta: tuusula.fi/avustukset2021

Takaisin