Tuusulan kirjastojen rajoitetut palvelut jatkuvat 30.4. saakka

Tuusulan kunta on linjannut koronasuositusten ja -rajoitusten voimassaolon jatkamisesta. Kirjastoasiointia koskevat rajoitukset säilyvät ennallaan 30.4.2021 saakka.

Kirjastossa ei voi oleskella, ainoastaan pikainen asiointi on sallittua. Muistutamme turvaväleistä ja käsihygieniasta ja suosittelemme vahvasti maskin käyttöä. Kirjastoon ei saa tulla oireisena.

Asiointi tapahtuu itsepalveluna. Kirjastotiloissa on rajattu alueet, joita voi käyttää. Aineistot, lehtisalit, lukusalit ja kokoustilat eivät ole käytössä.

Kirjaston henkilökunta palvelee ainoastaan asiakaspalvelupisteellä suojapleksin takana, ja on asiakkaiden alueella vain välttämättömissä logistisissa tehtävissä. Asiakkaiden tulee toimia rajatussa kirjastotilassa omatoimisesti. Noudatamme kahden metrin turvaväliä.

Suosittelemme varausten tekoa verkkokirjastossa ja varausten nopeaa noutoa. Varaukset noudetaan itsepalveluhyllystä. Lainaus ja palautus tapahtuu automaateilla. Palautukset voi jättää myös palautusluukkuun. Muista kirjastokortti, automaatilla ei voi lainata ajokortilla tai muulla henkilökortilla.

Asiakastietokoneita, kopiokoneita ja tulostimia on käytössä pikaiseen asiointiin. Kirjastossa ei tällä hetkellä voi saada laiteopastusta. Tapahtumat, ryhmäkäynnit ja opastukset on peruttu tai siirretty verkkoon. Maskien jako haavoittuvimmassa asemassa oleville jatkuu sekä TuusInfossa että kirjastoissa.

Kirjastoauto ei kulje. Auton varaukset voi noutaa pääkirjastosta.

Rajoitusten päättymispäivä muutettu 1.4.2021

30.03.2021

Takaisin