Keusote tiedottaa: Tuusulassa Rusutjärven koulussa joukkoaltistuminen koronavirukselle

03.04.2021 klo 18.00

Tuusulassa Rusutjärven koulussa on tapahtunut joukkoaltistuminen koronavirukselle. Koululla on ollut koronapositiiviseksi todettu henkilö 30.3. Altistuneet oppilaat asetetaan kotikaranteeniin Keusoten tartuntataudeista vastaavan lääkärin määräyksestä. Keusoten infektio- ja tartuntatautiyksikkö on henkilökohtaisesti yhteydessä altistuneisiin. Huoltajat saavat tarkemmat ohjeet koulun rehtorilta Wilman kautta. Yhteensä karanteeniin asetetaan noin 20 henkilöä.

Todettu koronavirus on seulontatestissä osoittautunut s-geeninegatiiviseksi, joista suurin osa osoittautuu myöhemmin virusmuunnokseksi. Virusmuunnoksen arvioidaan olevan herkemmin leviävä, jonka vuoksi toimenpiteet ovat laajempia ja voimakkaampia. 

Yleisohjeet väestölle koronavirustilanteeseen

Mikäli epäilet altistuneesi, seuraa terveydentilaasi aktiivisemmin ja vältä liikkumista koulussa, työpaikalla tai julkisissa tiloissa oireisena. Mikäli ilmenee lieviäkin oireita, hakeudu koronavirustestiin, ja jää kotiin, kunnes saat negatiivisen koronavirustuloksen. Yleistietoa karanteenista löydät verkkosivuiltamme osoitteesta www.keski-uudenmaansote.fi/koronavirus.

Koronavirustartunnan oireita ovat esimerkiksi lämpöily, kuume, yskä, päänsärky, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys, pahoinvointi, ripuli ja poikkeava väsymys.

Keusoten alueen asukkaat voivat tehdä koronavirusoirearvion ja varata ajan koronavirusnäytteenottoon osoitteessa www.koronabotti.hus.fi. Koronavirustestiin Keusoten alueella pääsee myös Nettipalvelun kautta osoitteessa www.keusote.fi/nettipalvelu tai soittamalla Koronahoitopuhelimeen, 019 226 0099, 8–20.

Tietoa koronaviruksesta:

Takaisin