Keusote tiedottaa: Keusoten alueen koronarajoitukset ja suositukset – välitöntä tarvetta alakoulun kasvomaskin käyttöön ei ole Keusoten alueella

16.04.2021 klo 16.10

Alakoulujen maskisuositusta on käsitelty HUS-Uusimaa koronakoordinaatioryhmässä 15.4. Työryhmän ohje kasvomaskin käytöstä alakoulujen oppilaille on valmistunut. Keusoten jäsenkunnat ja Keusoten tartuntatautiyksikkö arvioivat yhdessä kasvomaskien käyttötarvetta. Arviointi perustuu alueemme ja koulujemme tartuntatautitilanteeseen.  

Tällä hetkellä välitöntä tarvetta alakoulun kasvomaskin käyttöön ei ole Keusoten alueella. Koronavirustartuntojen ilmaantuvuus Keusoten alueella kokonaisuutena on tasaantunut ja HUS-alueella laskenut.

Ulkoharrastustoiminta laajenee 20 vuotta täyttäneille ja sitä nuoremmille

Keusote ja jäsenkunnat ovat linjanneet ulkoharrastustoiminnan laajentamisesta 20-vuotta täyttäneille ja sitä nuoremmille. Kaikki harrastus- ja toimintamuodot on toteutettava ilman lähikontakteja.

Harrastustoiminnalla tarkoitetaan yksilöohjauksena tai ryhmässä toteutettua, toistuvaa organisoitua tai ohjattua toimintaa. Keusote suosittelee omaehtoista ulkoilua ja yksilöharrastamista. Otteluita, kilpailuita, turnauksia, esityksiä tai tapahtumia ei järjestetä. Työpajoja ja kertaluonteisia vierailuja ei järjestetä. 

Keusote suosittelee,

21 vuotta täyttäneet ja sitä vanhempien harrastustoiminta:

  • Organisoitu tai ohjattu harrastustoiminnan keskeytys jatkuu sisä- ja ulkotiloissa (mukaan lukien taiteen perusopetus). Harrastusvuoroja ulkokentillä ei pidetä.

20-vuotiaiden ja sitä nuorempien harrastustoiminta:

  • Ryhmäharrastustoiminta ulkotiloissa on mahdollista ilman lähikontakteja 19.4. alkaen.
  • Organisoitu tai ohjattu ryhmäharrastustoiminnan keskeytys jatkuu sisätiloissa 2007 vuonna syntyneille ja sitä vanhemmille. Yksilöharrastaminen on mahdollista.
  • Vuonna 2008-syntyneiden ja sitä nuorempien Lasten yksilö- ja pienryhmäharjoittelu mahdollistetaan myös sisätiloissa, joissa harrastusryhmän koko voi olla enintään 10 (lasten määrä 10).  
  • Harrastusryhmän kokoonpano on vakiintunut ja perustuu ennakkoilmoittautumiseen. Tilat avataan vain varattuja vuoroja varten eikä avoimelle käytölle. Seuran tulee tietää, ketkä ovat tulossa vuorolle tai harrastukseen.
  • Ohjaajat ja 12 vuotta täyttäneet osallistujat käyttävät kasvomaskia, mikäli henkilöllä ei ole terveydellistä estettä kasvomaskin käyttämiselle. Kasvomaskin käyttöä edellytetään muulloin paitsi urheilusuoritusten aikana. 
  • Harrastusryhmän koko on mitoitettava niin, että osallistujat voivat säilyttää turvavälin.
  • Ryhmäkoon mitoittamisesta ja valvonnasta sekä muiden ohjeiden valvonnasta vastaa toiminnan järjestäjä. Kunnan seuraa tilojen käyttöä ja antaa ohjeita.
  • Pukeutumis- ja peseytymistilojen käyttö rajoitetaan vain välttämättömään käyttöön (wc).
  • Harrastukseen saattajat, kuten vanhemmat, eivät tule sisätiloihin. Alle kouluikäisten saattamisen osalta voidaan tehdä erityisjärjestelyjä.
  • Pukukopit ja huoltorakennukset pidetään suljettuina.

Osana Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymää (Keusote) Tuusulan kunta noudattaa Keusoten rajoituksia ja suosituksia.

Takaisin