Keusote tiedottaa: Keski-Uusimaa siirtyi koronan kiihtymisvaiheeseen

16.07.2021 klo 19.50

Keski-Uusimaa on siirtynyt koronaviruksen osalta perusvaiheesta kiihtymisvaiheeseen. Syynä ovat nousussa olevat tartuntaluvut, positiivisten näytteiden osuuden kasvu ja se, että tartuntoja ole voitu kattavasti yhdistää tunnettuihin tartuntaketjuihin.

Uudenmaan pandemiakoordinaatioryhmä on 15.7.2021 todennut, että Keski-Uudenmaan alue on siirtynyt perusvaiheesta kiihtymisvaiheeseen. Pandemiakoordinaatioryhmä ei esittänyt AVIlle rajoitusten tiukentamista tässä vaiheessa, koska sairaalahoidon tarve on pysynyt maltillisena.

Viimeisen kahden viikon aikana Keski-Uudenmaan alueella on todettu 145 koronatartuntaa. Ilmaantuvuusluku on ollut 73/100 000. Luvuissa on ollut selvää nousua sen jälkeen, kun Keski-Uusimaa siirtyi perusvaiheeseen kesäkuussa. Tällä hetkellä väestössä esiintyy viruksen deltamuunnosta, joka leviää herkästi rokottamattomiin tai vain yhden rokotusannoksen saaneisiin. Kaksi rokoteannosta on saanut vasta neljäsosa väestöstä.  

Jotta rajoitusten tiukentamiselta vältyttäisiin, Keusote suosittelee kiinnittämään huomiota turvaväleihin esimerkiksi kesätapahtumissa. Mikäli turvavälejä ei voida pitää, on hyvä käyttää kasvomaskia. Koronavirukseen viittaavien oireiden ilmetessä on syytä mennä maksuttomaan testiin viiveettä matalalla kynnyksellä.

Keusote kannustaa asiakkaita kahden rokotusannoksen ottamiseen riittävän tehokkaan suojan saamiseksi.

Takaisin